Joulusaarna pelagiolaisia joululauluja vastaan (Sermo nativitatis contra psalmos Pelagianorum)

Joh. 1:1–14

**

Kuka lahjat ansaitsee?

Oikein hyvää joulua kaikille!

Olette ehkä vuosien varrella saattaneet panna merkille, että pidän kovasti joululauluista. Suosittelen lämpimästi joululaulujen laulamista, ne ovat väsyneelle ja haavoittuneelle sielulle hyvää lääkettä eli balsamia. Olette voineet ehkä huomata myös sen, että etsin mielelläni joululaulujen viesteistä vanhoja teologisia juuria ja tradition syvyyttä. Viime pyhänä tuli puheeksi, kuinka Vexi Salmen Sydämeeni joulun teen -laulussa kuuluu keskiaikainen hengellisyys ihmisen sisimpään syntyvästä Vapahtajasta.

Tänään jatkan tätä samaa vanhan teologian kaivamista. Joululauluni on tällä kertaa varmasti kaikkien kuulema, ja olen jo nyt pahoillani siitä, että laulan sen teille ääneen. Näin se menee:

Ei itkeä saa, ei meluta saa,

joku voi tulla ikkunan taa.

Joulupukki matkaan jo käy.

Nyt nimien kirjaan merkitään taas:

tuhma vai kiltti, ajatelkaas!

Joulupukki matkaan jo käy.

Taas pienet tontut liikkuu

ja muistiin merkitsee,

niin joulupukki tietää saa,

kuka lahjat ansaitsee.

Tämä on hyvin selväsanainen laulu tietynlaisesta teologiasta, ja minusta tuntui kauhistuttavalta laulaa se täällä Herran huoneessa, vähän sama kuin tilanne, jossa Tolkienin Gandalf lausuu ääneen Mordorin kielen sanoja suursormuksesta Elrondin talossa.
Saukin suomentama amerikkalainen pukkiveisu on ehkä huonoin ja hirvein joululaulu, joka on olemassa. Mutta senkin takana on vanha, pitkä teologinen traditio. Joulupukki matkaan jo käy on nimittäin joululaulu ansioista (lat. meritum, merita).

Jo vanhassa kirkossa ennen keskiaikaa kristityt pohtivat ansioita, meriittejä. Ansion käsite on eräässä mielessä oikein hyvä, sehän liittyy oikeudenmukaisuuteen eli reiluuteen. Roomalaiset pakanatkin jo ennen kristinuskoa hoksasivat, että oikeudenmukaisuus tarkoittaa sitä, että jokainen ansaitsee sen osan, jonka hän ansaitsee, ”jokaiselle osansa” (suum cuique). Jos teet ahkerasti töitä, olet ansainnut siitä palkan. Jos et viitsi opiskella etkä tehdä läksyjä, olet ansainnut huonon todistuksen. Jos otat Kristuksen vastaan ja elät hyvän elämän, olet ansainnut Jumalan armon ja avun ja sitä seuraavan iankaikkisen elämän. Ilmeisesti on niin, että esimerkiksi 400-luvun pelagiolaiset ajattelivat juuri tähän tapaan. On ihmisen oma vika tai oma ansio, jääkö hän pois ikuisesta elämästä vai pääseekö hän sinne. Joikaamani joulupukkiloitsu on siis puhtaaksi viljelty pelagiolainen joululaulu.

Kehittelisimmekö tämän Mordorin veisun teologiaa pidemmälle? Joulu tulee siis vain niille, jotka sen ansaitsevat? Voin viettää joulua vain, jos ansaitsen sen? Saan laulaa vedet silmissä joululauluja taivaan enkeleistä ja heinillä härkien makaavasta pojasta Jumalan, jos olen valmistautunut oikein jouluun? Kaunis ja ehjä joulu kuuluu niille, jotka ovat tehneet töitä sen eteen, tehneet hyvää – tuhma vai kiltti, ajatelkaas? Seimen ääreen kumartuneet paimenet, tietäjät, aasit ja härkäiset saavat tulla iloitsemaan enkelin ilmoittamasta suuresta ilosta, koska he ovat ansainneet sen? Saan viettää joulua, koska olen saanut tehtyä sydämeeni ilon, hartauden, raamatullisuuden, riittävän uskon, riittävän toivon, rakkauden? Jumala on antanut Jeesuksen syntyä niiden avuksi, jotka ansaitsevat sen?

Haluan selvittää nyt perin pohjin tämän asian, ja siksi haluaisin pyytää haastateltavaksi tänne joululahja-asioiden asiantuntijan, eli pienen lapsen. Olisiko joku vapaaehtoinen?

Otso: Mä voin.

[…]

Isä: Otso, mitä pidit tuosta pelagiolaisesta joululaulusta.

Otso: Tosi huono. Joululaulun irvikuva.

Isä: Mikä vika siinä laulussa siis oli?

Otso: Se vika että lapsen ei tarvi ANSAITA joululahjoja jouluna.

Isä: No miksi ei tarvi? Tarviihan koulussa ansaita numeroita ja töissä palkkaa.

Otso: No siksi ei tarvi, että joulu ei ole mikään ANSION juhla eikä joulua juhlita sen takia, että me ollaan kilttejä ja tai tuhmia.

Isä: Vaan miksi?

Otso: Siksi että Jeesus syntyi tänne lahjaksi kaikille, pahoille ja tuhmille ja kaikille.

Isä: Kiitos tästä lausunnosta, pieni lapseni.

Emme siis koskaan enää laula täällä kirkossa tuota Mordorin veisua, sillä koko joulun evankeliumi ei liity millään tavalla siihen, kuka lahjat ansaitsee. Jumala itse päätti siirtää ansiot ja oikeuden syrjään, ja syntyi tänne ihmiseksi, ihmisten maailmaan, niin kuin olet tänään Raamatusta kuullut.

Yllätyslahja

Joulun jumalallisessa iloviestissä eli evankeliumissa, sekä Luukkaan että Johanneksen kertomana, mahtavaa on juuri se, miten kohtisuoraan ylhäältä, mielettömänä yllätyksenä, odottamattoman ihmeellisenä, kalleimmastaan luopuen Isä lahjan antaa. Tähän herodesten, käskynhaltijoiden, lastensurmaajien, sodan metelin maailmaan astuu Jumala ihmiseksi, Sana lihaksi, Kaikkivaltias pienen äidin hauraaseen syliin itkemään. Se lahja rikkoo kaiken ansion, syyn ja seurauksen logiikan, ohittaa oikeudenmukaisuuden, sillä se annetaan ihmisille, meidän kaltaisillemme, jotka olemme tehneet pahaa, jotka emme riitä, jotka emme täytä, jotka olemme sulki, jotka emme kelpaa.

Olen itse aika huono ottamaan vastaan lahjoja. Tulen suvusta ja heimosta, jossa ollaan itsellisiä ja itsepäisiä eikä haluta elää muiden armosta ja muiden armoilla. Kirsti-tätini, jonka muistan antaneen minulle paljon monenlaisia lahjoja, oli tosi huono ottamaan itse vastaan mitään. Hän joko kieltäytyi lahjoista tai sitten hänen oli pakko antaa mahdollisimman pian vastalahja. Sellaista verta olen perinyt itsekin. Tuntuu vaikealta ja hämmentävältä saada odottamaton lahja, ansaitsematta, maksamatta.

Mutta pari viikkoa sitten tähän pelagiolaiseen elämääni puututtiin. Olin kävelemässä yksin kaukaisen ulkosaaren majakkamäellä. Maailma näytti kauniilta, mutta sydän oli täynnä huolia ja pimeää. En osannut vaientaa synkkää yksinpuhelua pitävää mieltäni ja iloita lumesta, suuresta merestä, linnuistakaan. Sillä hetkellä minua vastaan käveli käsittämätön, odottamaton, täysin toisesta todellisuudesta kotoisin oleva yllätys.

Majakkamäellä minua vastaan tuli valkoisiin asuihin pukeutuneita tytöntylleröitä, ilkikurisia enkeleitä. Yhdellä oli päässään kynttiläkruunu, toisella korillinen liinan alla höyryäviä pullia, kolmannella oli kädessään lumipallo. Seisahduin niille sijoilleni ällikällä lyötynä ja suu auki katselin kulkueen menoa. Sen perässä käveli ulkosaaren pienen koulun opettaja, jota nauratti ällistynyt ilmeeni.

–Tämä on Lucia-kulkue ja olemme menossa laulamaan luotsiaseman luotseille, se on tosi vanha perinne täällä saaressa, opettaja selitti.

Olin kuin Vaahteramäen Eemelin vaivaisukko ja sydän syrjällään tuosta pienten enkelien iloisesta marssista.

–Tule mukaan kuuntelemaan, kun laulamme, sanoi opettaja.

Hän kutsui minut mukaan silkasta ilosta, hymyssä suin, silkkana lahjana, vain jotta saisin olla mukana.

Niin kömmin lasten perässä luotsiasemalle, jossa luotsit, yöllä valvoneet raavaat miehet kuuntelivat hipihiljaa laulun sancta Luciasta, Jeesuksen todistajana kuolleesta nuoresta tytöstä, ja taputtivat lapsille niin pitkään, niin pitkään. Minäkin kuuntelin, ja ajattelin: tältä siis tuntuu saada lahja. Lopuksi pienin lapsista antoi käteeni lussepullan. En voinut maksaa, en voinut ansaita, ja muistan tuon Lucian-päivän aina.

Kun tänään ja seuraavina viikkoina vietät joulua, muista ja lepää siinä, mikä joulun juhla on. Se on Kaikkivaltiaan ja vanhurskaan eli oikeudenmukaisen Jumalan lahjan juhla. Se on hänen rakkautensa juhla, sen rakkauden, jolla hän ei odottanut eikä vaatinut meiltä mitään, vaan syntyi ihmiseksi, valaisemaan jokaisen ihmisen sydämen, koko maailman, totuutensa ja armonsa valolla. Se on lahja, jota et voi torjua, sillä sen lahjan antaa sinulle aivan pieni lapsi, neitsyt Marian, autuaan Jumalansynnyttäjän esikoinen, vastasyntynyt Jumalan Poika, Jeesus-lapsi.

Kun pyhä Augustinus saarnasi joulupäivänä Johanneksen evankeliumin prologista, siis juuri tämän joulupäivän evankeliumista, hän päättää saarnansa näin:

Voisiko meille loistaa suurempaa Jumalan armon valoa kuin tämä:
Jumala antoi ainosyntyisen Poikansa syntyä ihmisen lapseksi ja
teki näin ihmisten lapsista Jumalan omia lapsia! Jos yrität selvittää,
mistä syystä, millä oikeudella tai minkä ansiosta, et löydä kuin yhden
vastauksen:

Armosta.
(s. 185, 3)

Rakkaat ystävät, ja etenkin rakkaat lapset, pienet ja 190-senttiset, tämä saarna alkoi hirveän huonolla Mordorin joululaululla. Se asia pitää korjata niin, että lauletaan ennen Nikean uskontunnustusta parempi ja oikea joululaulu. Se voisi olla vaikka semmoinen kuin Joulupuu on rakennettu. Lauletaan se.

Joulupuu on rakennettu:
joulu on jo ovella;
namusia ripustettu
ompi kuusen oksilla.

Kuusen pienet kynttiläiset
valaisevat kauniisti;
ympärillä lapsukaiset
laulelevat sulosti.

 Kiitos sulle Jeesuksemme
kallis Vapahtajamme,
kun sä tulit vieraaksemme,
paras joululahjamme.

 Tullessasi toit sä valon,
lahjat runsaat, rikkahat;
autuuden ja anteeksanno
kaikki taivaan tavarat.

 Anna, Jeesus, henkes hyvän
meidän sydämihimme
viritellä uskon valon!
Siunaa, Jeesus, joulumme!