Cyprianus: Kuinka pieniä lapsia saa kastaa? (ep. 64)

Cyprianuksen kirje 64 (ep. 64) on paikallisen piispainkokouksen päätösasiakirja, johon on kirjattu kaksi erillistä ratkaisua Fidus-nimisen piispan aloitteisiin ja kysymyksiin. Ensimmäinen päätös koskee presbyteerin virasta erotetun Victorin ehtoolliskiellon (ekskommunikaation) perumista, jonka piispainkokous katsoo tapahtuneen vastoin säädöksiä. Victor saa kuitenkin piispainkokouksen mukaan jatkaa ehtoollisella käymistä, kun kielto on kerran kumottu.

Toinen päätös ottaa kantaa Fiduksen ajatuksiin, joiden mukaan lapsia ei pitäisi kastaa liian pian syntymän jälkeen. Päätös on kaunis ja puhutteleva dokumentti ihmisarvosta, lasten asemasta ja Jumalan armosta. Se on myös erittäin kiinnostava teologianhistoriallinen dokumentti perisyntiopin historiasta. Kirje on ajoitettu vuoteen 253.

**

Cyprianus ja muut kollegat, jotka olivat läsnä kokouksessa numero kuusikymmentäkuusi, tervehtivät veli Fidusta!

1.

Hyvä veli, luimme kirjeesi, jossa teit selkoa entisestä presbyteeristä, Victorista. Kerroit, että ennen kuin hän oli suorittanut täyden katumusajan ja hyvittänyt Herralle Jumalalle rikkomuksensa, oli piispakollegamme Therapius harkitsemattomasti ja ennen aikojaan jakanut hänelle ehtoollista (pacem dederit) liian hätäisesti.
Pidämme tätä toimintaa vakavana virheenä, joka poikkeaa siitä, mitä olemme virkamme nojalla säätäneet: nimittäin, että hänelle on jaettu ehtoollista ennen säädetyn ja täyden katumusajan kulumista loppuun; että tämä on tapahtunut ilman Victorin omaa anomusta ja seurakuntaa konsultoimatta; että kyseessä ei ole ollut sairastuminen tai muunlainen välttämätön tilanne.
Pitkällisen harkinnan jälkeen olemme katsoneet riittäväksi antaa piispakollegallemme Therapiukselle vakavan varoituksen hänen harkitsemattomasta toiminnastaan ja kehottaneet häntä jatkossa olemaan syyllistymättä vastaaviin ratkaisuihin muiden henkilöiden kohdalla. Emme kuitenkaan katsoneet hyväksi, että kun Jumalan paimen on kerran päättänyt jakaa henkilölle ehtoollista, tämä oikeus otettaisiin uudestaan pois.
Näin ollen olemme päättäneet säilyttää Victorilla oikeuden nauttia edelleen ehtoollista.

2.

Mitä sen sijaan tulee vastasyntyneisiin, joista kirjeessäsi totesit, että ”kahden tai kolmen päivän ikäisiä lapsia ei tule vielä kastaa, vaan on muistettava vanha laki ympärileikkauksesta, jonka mukaan alle kahdeksan päivän ikäistä vastasyntynyttä lasta ei tule kastaa eikä pyhittää”.
Meidän kokouksessamme on katsottu asiaa aivan toisin. Yksikään tämän kokouksen piispa ei asettunut sinun toimintamallisi kannalle, vaan päätimme kaikki yhdessä, että yhdeltäkään syntyneeltä ihmiseltä ei tule evätä Jumalan laupeutta ja armoa. Sanoohan Herra evankeliumissa näin: ”Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan.” (Luuk. 9:56) Eikö silloin meidän tule pitää kaikkien kykyjemme mukaan huolta siitä, että yksikään sielu ei joudu hukkaan? Puuttuuko muka jotain ihmisyydestä siltä, jonka Jumalan kädet ovat kohdussa muovanneet? Meidän silmissämmehän vastasyntyneet tietysti kasvavat ja varttuvat iän karttuessa. Mutta muutenhan ihmisessä kaikki se, mikä on Jumalan työtä, on täydellisesti Jumalan, Luojan, majesteettista ja suurta tekoa.

3.

Pyhässä Raamatussa ilmoitettu kristillinen usko opettaa meille myös, että oli sitten kyse vastasyntyneistä tai aikuisista, Jumalan lahjat kuuluvat tasapuolisesti kaikille. Tämä käy ilmi kertomuksessa Elisasta (2. Kun 4:31-37): profeetta kävi rukoilemaan Jumalaa painautuen makuulle leskiäidin menehtyneen pojan päälle niin, että hänen päänsä oli lapsen päätä vasten, kasvot kasvoja vasten ja niin, että kaikki profeetan jäsenet olivat vasten pienen lapsen ruumiinjäseniä, aina jalkoja myöten. Mikäli tätä kertomusta mietitään synnynnäisten ominaisuuksien ja kehojen koon kannalta, pientä lasta ja aikuista täysikasvuista miestä ei tietenkään voi verrata keskenään, eivätkä kehot mitenkään voisi vastata täysin toisiaan, sillä pikkulapsen raajat ovat paljon lyhyemmät kuin aikuisilla.
Mutta kertomuksessa halutaankin korostaa, millaista on jumalallinen ja hengellinen tasa-arvo, jonka nojalla kaikki ihmiset ovat samanlaisia ja samanarvoisia, sillä Jumala on kerran tehnyt jokaisen meistä. Maallisesta näkökulmasta katsoen voimme olla ikämme tai ruumiin kokomme puolesta eri asemassa, mutta Jumalan näkökulmasta eroa ei ole. Tuskinpa haluamme ajatella, että armoa annetaan meille eri määrä sen mukaan, olemmeko kasteen vastaanottaessamme isoja vai pieniä, sillä Pyhä Henki annetaan kaikille tasapuolisesti; ei määrämitalla, vaan isällisen hyvyyden ja armollisuuden nojalla. Jumalahan ei ole puolueellinen eikä suosi tiettyjä ikäryhmiä, sillä hän tahtoo olla Isä aivan jokaiselle niin, että suo tasa-arvoisesti meille kaikille taivaallisen armonsa.

4.

Edelleen totesit kirjeessäsi, että vain muutaman päivän ikäisen lapsen jalat eivät ole vielä puhtaat ja että meitä kaikkia inhottaisi suudella pienen vauvan jalkapohjia. Emme katso, että tämäkään on pätevä syy evätä vastasyntyneeltä taivaallisen armon jakamista. Onhan kirjoitettu: ”Puhtaille kaikki on puhdasta” (Tit. 1:16).
Lisäksi katsomme, ettei kenenkään tule inhota mitään, minkä Jumala on nähnyt hyväksi luoda. Sillä vaikka vastasyntynyt onkin vielä aivan syntymästään tuore ihminen, ei kenenkään tulee värähtää inhosta, kun joutuu suutelemaan lasta tätä kastaessaan ja jakaessaan tälle Jumalan rauhaa. Sydämen vakaumuksella meidän kaikkien pitää nimittäin vastasyntynyttä suudellessaan ajatella Jumalan käsiä, joita oikeastaan pääsemme suutelemaan tuossa vastamuovatussa ja hetki sitten syntyneessä lapsessa silloin, kun saamme syliimme ihmisen, jonka Jumala on tehnyt.
Juutalainen ruumiillinen ympärileikkaus säädettiin aikanaan siksi, että se olisi kuin ennalta annettu salaisuus, varjo ja piilokuva. Kristuksen tultua todellisuus on sitten tehnyt sen täydelliseksi. Kahdeksas päivä, siis päivä sapatin jälkeen, tulisi olemaan se päivä, jona Herra nousi kuolleista tehdäkseen meidät eläviksi ja antaakseen meille hengellisen ympärileikkauksen. Näin tuo kahdeksan päivän jakso, eli sapatin jälkeiseen päivään asti ulottuva aika, on toiminut ennalta piirrettynä ennuskuvana Herran päivästä. Kun totuus on vihdoin tullut julki, ja meille on annettu hengellinen ympärileikkaus, tuo piilokuva on lakannut olemasta voimassa.

5.

Tästä syystä katsomme, että ketään ei tule estää saamasta itselleen lahjaksi armoa sen tähden, että vedotaan aiemmin säädettyyn lakiin: hengellistä ympärileikkausta ei saa estää vetoamalla ruumiilliseen ympärileikkaukseen, vaan kaikkien on saatava tulla Kristuksen armosta osallisiksi. Sanoohan Pietari Apostolien teoissa: ”Jumala on sanonut minulle, ettei ketään ihmistä saa pitää epäpuhtaana tai saastaisena” (vrt. Apt. 10:28)
Ja jos jokin voisi estää ihmistä pääsemästä armon osallisuuteen, eivätkö pikemminkin aikuisten ja varttuneiden ja täysi-ikäisten ihmisten raskaammat synnit olisi tässä pahemmaksi esteeksi? Mutta jos raskaasti rikkoneille ja Jumalaa vastaan syvästi syntiä tehneille annetaan heille heidän uskoessaan kaikki synnit anteeksi eikä keneltäkään kielletä kastetta ja armoa, eikö vielä vähemmän ole syytä kieltää kastetta vastasyntyneeltä? Vastasyntynyt lapsihan ei ole itse vielä tehnyt lainkaan syntiä tuoreeltaan tähän maailmaan tulleena, vaikka hän kantaakin mukanaan vanhaa kuoleman tartuntaa, koska hän on tässä ensimmäisessä syntymässään syntynyt lihallisesti Aadamin jälkeläisenä. Pieni lapsi pääsee siis paljon helpommin kasteelle saamaan synnit anteeksi, koska synnit eivät ole hänen omiaan, vaan toisen.

6.

Näin ollen, hyvä veli, tämä on kokouksemme päätös: Meidän ei tule kieltää keneltäkään pääsyä kasteelle ja Jumalan armon osallisuuteen, sillä Jumala on kaikkia kohtaan armollinen, lempeä ja hyvä. Koska näin tulee suhtautua kaikkiin ihmisiin, katsomme, että näin tulee suhtautua etenkin vastasyntyneisiin ja pieniin lapsiin.
Vastasyntyneethän nimenomaan tarvitsevat meidän apuamme ja ansaitsevat erityisesti osakseen Jumalan varjelusta, sillä aivan syntymänsä ensihetkillä he tulevat tähän maailmaan huutaen ja itkien, eivätkä osaa muuta kuin anoa.

Hyvä veli, toivomme sinun aina voivan hyvin.

CSEL III/2, 71–721