Samanarvoisista suurin

Matt. 18:1–6 (7–9) 10

Kaikki ovat tasa-arvoisia

Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä. (Artikla 1)

Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. (Artikla 3)

Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan […]  syrjintää vastaan sekä kaikkea […] syrjintään
tähtäävää yllytystä vastaan. (Artikla 7)

(YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus)
Tunnistitko nämä kolme lyhyttä katkelmaa? Mistä ne ovat peräisin?
Oikea vastaus on: YK:n Ihmisoikeusjulistus.

Kaikki ovat tasa-arvoisia.
Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja samanarvoisina.
Kaikilla on oikeus suojaan syrjintää vastaan.

Jos olet kristitty, miten reagoit tai vastaat näihin sanoihin?

Kristitty ei missään nimessä voi kiistää, epäillä tai väheksyä Ihmisoikeusjulistuksen monumentaalisia ja jyhkeitä sanoja. Kristityn vastaus ei siis voi olla: ei tai tuskin tai epäilen.

Ihmisoikeusjulistuksen sanoissa ei siis ole mitään vikaa. Tai ehkä yksi pieni vika on. Se, että niistä tulee niin helposti mieleen George Orwellin kamala satiiri Eläinten vallankumous. Maatilan eläimet muotoilevat tuossa satiirissa omat artiklansa ja käskynsä, jotka hiljalleen rapautuvat ja vesittyvät. Lopulta vallankumouksen käskyistä suurin on enää jäljellä: Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia. Myös sitä on hiukan uudistettu, ja lopulta eläinten vallankumous päätyy syömään omat lapsensa ja kääntyy inhimilliseksi tyranniaksi, jossa on voimassa enää artikla:

Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Kaikki ihmiset ovat yhtä kalliita, yhtä arvokkaita, samanarvoisia. Kristityn ei tule kyseenalaistaa eikä arvostella tuota totuutta. Siksi kristityn vastaus sen edessä ei voi olla eivätkä ole tai enpä usko. Mutta Orwell opettaa, että tuollaisenaan totuus kaikkien tasa-arvosta on hauras, heikko ja ohut. Se on helppo tahrata, helppo ottaa sorron ja mielivallan aseeksi, helppo unohtaa. Niin ovat tehneet kommunistit, natsit, kapitalistit, liberaalit ja kaikensorttiset maailmanparantajat jo sukupolvien ajan.

Siksi kristitty voisi vastata tähän totuuteen vain kysymällä: kyllä – mutta miksi?

Miksi on niin, että kristinuskon mukaan jokainen on samanarvoinen: jokainen juutalainen ja palestiinalainen, venäläinen ja ukrainalainen, vasemmistolainen ja oikeistolainen, vihreä ja persu, terve ja sairas ja vammautunut, syntynyt ja syntymätön, perheellinen ja perheetön, musta ja valkoinen, rikas ja varaton, tuella elävä ja vauras veronmaksaja, homoseksuaali ja heteroseksuaali, viisas ja tyhmä, kantasuomalainen ja maahanmuuttaja – Miksi jokainen ihminen on sinällään, yksilönä, olentona korvaamaton, kallis, arvokas, tasavertainen?

Eikö siksi, että yhdenkään ihmisen arvo ei perustu siihen, mitä hän itse saa tai on saanut aikaan.

Eikö siksi, että kukaan ei voi itse keksiä tai kehittää arvoa ja perustetta elämään.

Eikö siksi, että jokaisen ihmisen elämä on kallis, lahja Jumalalta, elämän ja pyhyyden lähteeltä, joka on kutsunut jokaisen ihmisen ei-olevasta olevaksi, olemattomasta eläväksi, ainutkertaiseksi vaikka lyhytikäiseksi, pyhäksi eli koskemattomaksi ja loukkaamattomaksi.

Siksi kristitty julistaa pystypäin ja häpeämättä: kyllä, jokainen ihminen on yhtä kallis ja arvokas, koska jokainen ihminen on Jumalan kuva, imago dei. Jokainen on saanut ihmisarvonsa ja ihmisyyden kunniansa Jumalalta.

Siksi.

Kuka on suurin ja korkein?

Kun opetuslapset lähestyvät Mestariaan ja Herraansa, he eivät kylläkään kysy ollenkaan niin kuin Ihmisoikeuksien julistus julistaa. Opetuslapset eivät kysy: ”Miksi kaikki ovat tasavertaisia taivasten valtakunnassa?” Opetuslasten ajattelutapa on aivan toinen: kuten kaikissa ihmisten valtakunnissa, myös Jumalan valtakunnassa on varmasti arvoasteikot ja jokin tapa jakaa valtaa ja voimaa. Kuka siis siinä valtakunnassa on korkeimmalla ja arvokkaimmalla sijalla, suurimmassa roolissa? Onko se jokin ihminen, joku pyhä, joku enkeliruhtinaista?
Kuka?

Huomaa nyt tärkeä asia Jeesuksen vastauksessa. Hän ei alakaan lainata opetuslapsille YK:n Ihmisoikeusjulistusta eikä kristillistä imago dei-käsitettä. Jeesuksen vastaus ei puhu tasa-arvosta eikä yhdenvertaisuudesta mitään. Päinvastoin, Jeesuksen vastaus myöntää, että taivasten valtakunnassa on olemassa hierarkia, arvojärjestys. Jumalan valtakunta ei olekaan mikään anarkia tai proletariaatti, massainvalta tai kaikkien sota kaikkia vastaan, vaan järjestys ja valta ja kunnia jakautuu eri tasoille ja eri tahoille. Paavali opettaa samoin kirkosta: ”Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.” Kirkossakin rauhan ja ykseyden tähden on samanarvoisten kastettujen kristittyjen kesken jaettu valtaa. Kaikki eivät ole itse itsensä piispoja eivätkä kirkkoherroja. Jumalan perhe ja Jumalan valtakunta eivät ole kaoottisia sotatantereita. Siksi taivasten valtakunnassakin on tehtäviä, järjestys, arvoja.

Tätä Jeesus ei lähde kiistämään, kun opetuslapset kysyvät.

Kyllä, taivasten valtakunnassa on olemassa asteikko ja hierarkia.
Sen huipulta todellakin löytyy joku, joka on kaikkein suurin.

Miksi pienin on korkein?

Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.

Jumalan valtakunnan hierarkia paljastuu Jeesuksen vastauksessa hyvin omalaatuiseksi, jopa radikaaliksi. Hierarkian huipulta ei löydykään voimakkain, rikkain, älykkäin, ihailluin, kuuluisin. Hierarkian huipulla on jotain hyvin heikkoa, köyhää, kyvytöntä, tuntematonta – satunnainen kadun lapsi, jonka Jeesus kutsuu viereensä. Ne, jotka suostuvat ja alistuvat Jumalan valtakunnassa vähäisimpään asemaan, ovat valtakunnan suurimmat. Jeesuksen vastaus varmasti haluaa siirtää opetuslasten katseet siihen Jumalan toimintatapaan eli modus operandiin, josta Paavali puhuu korinttilaisille, juuri sellaisessa tilanteessa, jossa nämä käyvät kirkkoa repivää ja hajottavaa kamppailua vallasta ja vallankäytöstä; siitä, kuka määrää ja miksi:

Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. (1. Kor. 1:27-29)

Miksi Jumalan valtakunnassa siis heikoin ja pienin on vahvin ja suurin? Miksi voimakkaan, monitaitoisen ja kyvykkään aikuisen sylissä lepäävä yksinkertainen lapsi on niin korkealla Taivaan hierarkiassa? Miksi ne, jotka ovat voimattomia, ilman valtaa, vahvempien armoilla, ovat niin suuria?

Eikö siksi, että juuri heidän avuttomuutensa, heikkoutensa, avuntarpeensa, kutsuu ja anoo meitä toimimaan niin kuin Jumala teki: Jumala teki Poikansa ristillä jumalattomista Jumalan lapsia, syntisistä pyhiä, kuolemansairaista elämän perillisiä. Pienin on korkein siksi, että hänen olemisensa pyytää sinua Jumalan oman rakkauden jakajaksi ja tekijäksi.

Muuta kuin anoa

Tunnetko Karthagon piispa Cyprianuksen? Hän oli seurakuntansa paimen vain kymmenen vuoden ajan, n. 247-258. Tuohon kymmeneen vuoteen mahtui kaksi raskasta valtiollista vainoa, kolmannen painostava uhka, ruttoepidemia ja kirkon hajaannus riiteleviin puolueisiin. Kristittyjen seurakunnat ja niiden johtajat elivät hengen ja omaisuuden menettämisen vaarassa. Silti seurakuntien elämä jotenkin jatkui ja Karthagon seudun piispakollegion johdossa oleva Cyprianus kirjoitti lyhyen uransa aikana lukuisia traktaatteja ja kymmeniä paimenkirjeitä. Yksi Cyprianuksen kirjeistä ottaa kantaa erikoiseen ongelmaan. Eräs seudun piispoista on epäillyt, tarvinneeko aivan vastasyntyneitä lapsia vielä kastaa, eikö olisi hyvä vähän odotella. Lisäksi sama piispa on suhtautunut hyvin nuivasti tuonaikaiseen liturgiseen tapaan, jossa kastaja suutelee pienen kastettavan vauvan jalkapohjia kastamisen jälkeen. Cyprianuksen vastaus näihin kysymyksiin on säilynyt (ep. 64). Vastauksessa kehotetaan jatkamaan pienen lapsen toivottamista tervetulleeksi Jumalan perheeseen tämän jalkoja suudellen. Cyprianuksen ajattelussa näkyy kauniilla tavalla kaikki se, jota olen halunnut tänään opettaa:

1. Kaikki ihmiset ovat yhtä kalliita ja arvokkaita omista kyvyistään ja asemastaan riippumatta.
2. Kirkossa pienimmät ja heikoimmat ovat suurimmassa, Jumalan varjelluimmassa asemassa.
3. Vähäisyyden ja pienuuden suuruus johtuu juuri siitä, että niin kuin pienet lapset tarvitsevat kaikkien apua, niin jokainen kristitty tarvitsee anoen ja pyytäen apua taivaalliselta Isältään.

Cyprianuksen kirje päättyy seuraaviin sanoihin:

Näin ollen, hyvä veli, tämä on kokouksemme päätös: Meidän ei tule kieltää keneltäkään pääsyä kasteelle ja Jumalan armon osallisuuteen, sillä Jumala on kaikkia kohtaan armollinen, lempeä ja hyvä. Koska näin tulee suhtautua kaikkiin ihmisiin, katsomme, että näin tulee suhtautua etenkin vastasyntyneisiin ja pieniin lapsiin.
Vastasyntyneethän nimenomaan tarvitsevat meidän apuamme ja ansaitsevat erityisesti osakseen Jumalan varjelusta, sillä aivan syntymänsä ensihetkillä he tulevat tähän maailmaan huutaen ja itkien, eivätkä osaa muuta kuin anoa.