Syntisiä sikiöitä ja kelvottomia keskosia?

Saarna 165 (s. 165) on pidetty Karthagon Basilica maiorum -kirkossa, todennäköisesti syksyllä vuonna 417. Saarna on ns. pelagiolaisvastainen saarna ja Augustinus käsittelee siinä pelagiolaiskiistaan liittyviä teemoja: syntiä, kuolemaa, synnin periytyvyyttä, pienten lasten yksilöllistä moraalista vastuuta ja armoa. Saarnan loppupuolella Augustinus käyttää monista muistakin saarnoista tuttua menetelmää ja rakentaa fiktiivisen dialogin kuvitteellisen pelagiolaisen vastustajansa kanssa. Tässä saarnassa pelagiolaisen vastustajan suuhun pannut argumentit eivät edusta aitoja pelagiolaisia kantoja, vaan ovat enemmänkin luomassa Augustinuksen saarnalle viihdearvoa.

**

Paavali opettaa sekä armoa että vastuuta

1. Kuulimme apostolia, kuulimme psalmia, kuulimme evankeliumia. Jokainen näistä Jumalan sanan kohdasta soi yhteen ääneen samaa säveltä: että emme panisi toivoamme omaan itseemme vaan Herraan. Apostoli sanoo: “Pyydän teitä olemaan lannistumatta, vaikka minä saan teidän tähtenne kärsiä vainoa. Se koituu teidän kunniaksenne.” (Ef. 3:13) Hän sanoo: “Pyydän teitä olemaan lannistumatta” Se tarkoittaa: älkää lannistuko, vaikka kuulette minun kokevan vainoa teidän tähtenne, sillä juuri se koituu teille kunniaksi. Paavali siis pyytää kuulijoitaan olemaan lannistumatta, eikä hän tekisi niin, ellei haluaisi kannustaa heidän tahtoaan. Mitä jos he sitten vastaisivat apostolille: Miksi pyydät meiltä jotain, mikä ei ole meidän vallassamme? Eikö tuollaista vastausta voisi pitää ihan oikeutettuna?

Ja silti apostoli ei sanoisi “pyydän”, ellei hän tietäisi kuulijoidensa tahdossa olevan heidän omaa suostumustaan, jonka kautta he itse toimivat ja saavat jotain aikaan. Ja jos hän sanoisi “käsken”, tuo sana tulisi hänen suustaan täysin perusteettomasti, ellei hän tietäisi kuulijoidensa voivan käyttää tahtoaan hänen käskynsä täyttämiseen. Toisaalta, koska apostoli tietää, että ihmisen tahto ilman Jumalan apua on heikko, hän ei tyydy estämään kuulijoiltaan ajatusta siitä, että meillä ei ole valtaa tahtoa, vaan hän haluaa torjua myös sen ajatuksen, että tuo tahdon valta riittää meille, ja niin hän lisää: “tämän vuoksi” (Ef. 3:14). Siis asia on tuo, minkä hän juuri sanoi – “Pyydän teitä olemaan lannistumatta, vaikka minä saan teidän tähtenne kärsiä vainoa. Se koituu teidän kunniaksenne” – ja koska teillä todella on tahdon valta, minä “pyydän”. Ja koska teidän tahdon valtanne ei riitä toteuttamaan sitä, mitä pyydän: “Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän vahvistaisi…” (Ef. 3:14-16). Mitä tuo “vahvistaminen” on? Sitä mitä pyydän teiltä, rukoilen, että Jumala teille antaisi. Teiltä minä pyydän, koska teillä on tahdon valta. Rukoilen Jumalalta, koska hänellä on jumalallinen apu antaa.

2. Nyt olemme menneet jo apostolin sanojen edelle. Koska ette ihan tarkkaan muista, miten lukukappaleen teksti kuului, te ehkä vielä odotatte kuulevanne, polvistuuko apostoli todellakin efesolaisten puolesta Isän edessä siitä syystä, että Isä soisi heille sen, mitä apostoli oli heille sanonut, siis “pyydän”. Muistakaa nyt siis, mitä Paavali kuulijoiltaan pyysi. “Pyydän teitä olemaan lannistumatta, vaikka minä saan teidän tähtenne kärsiä vainoa.” Tätä Paavali heiltä pyytää. Ja nyt kuulkaa mitä Paavali pyytää heille. “Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne.” Mitä muuta tämä voisi olla kuin sitä, että kuulijat eivät heikkoudessaan lannistuisi? “Voimistaisi teitä hengellään” (Ef. 3:16)! Tuo henki on armon henki. Katsokaa, mitä hän pyytää. Hän pyytää Jumalalta sitä, mitä on vaatinut ihmisiltä: sillä jotta Jumala tahtoisi antaa, sinunkin pitää valmistaa tahtosi ottamaan vastaan. Miten muka voit ottaa vastaan jumalallisen armon rikkautta, ellet halua avata tahdon syliä? “Suokoon teille…” Eikä teillä ole, ellei Jumala anna. “Suokoon teille sen, että hän voimistaisi hengellään teidän olemustanne”. Jos näet Jumala suo teidän voimistuvan sisäisesti, silloin hän suo sen, että ette lannistu heikkouteen. “Teidän sisäistä olemustanne, jotta Kristus asuisi uskon kautta teidän sydämissänne.” (Ef. 3:16-17) Kaiken tämän Jumala teille suo. “Ja rakkaus on elämänne perustus ja juuri. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään…”

Käsittämään mitä?

Suokoon Jumala sen, että hän henkensä voimalla vahvistaa teidät ja että Kristus uskon kautta asuu teidän sisäisessä olemuksessanne ja että te rakkauteen juurtuneina ja perustaen voitte kaikkien pyhien kanssa käsittää – niin kuin mitä?

Kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden! Sana altitudo muuten tarkoittaa latinassa kumpaakin: sitä mikä nousee korkealle ja sitä mikä painuu syvyyteen, molemmista käytetään samaa sanaa. Ja siksi kääntäjä on nyt onneksi ollut tarkkana: sitä, mikä nousee korkealle, hän on tässä nimittänyt korkeudeksi (altitudo), mutta sitä mikä on syvyyttä alaspäin, hän kutsuu syvyydeksi (profundum).

Ristin arkkitehtuuri

3. Nyt, veljet, saatan pystyä selittämään tämän kaiken teille. Ja entä jos tekstin merkitys on jollekin helpommin aukeava kuin minulle, mitä siitä? Jos olenkin huono ymmärtämään tai opettamaan, mitä apostoli tarkoittaa näillä neljällä – leveydellä, pituudella, korkeudella ja syvyydellä – pitäisikö minun vain ohittaa ne ja mennä eteenpäin?

Vai eikö pitäisi kuitenkin kolkuttaa [Sanan ovea], ja saada apua teidän rukouksistanne, jotta voisin opettaa näistä sanoista teille jotakin terveellistä ja hyvää?

No, sinä kristitty ihminen, pitäisikö sinun mielikuvituksessasi nyt lähteä kulkemaan pitkin maailman leveitä teitä, etenemään pituuksia ajassa, nousemaan taivaan korkeuksiin tai loikata merten syvyyksiin? Kykenetkö jotenkin tajuamaan näitä mielen tai ruumiin aistien avulla? Toisin sanoen, jos pohdit apostolin sanoja omin ajatuksin tai ruumiillisin silmin, milloin mahdat tajuta ne? Siksi sinun pitääkin nyt kuulla, mitä apostoli sinulle sanoo: “Minä en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.” (Gal. 6:14) Kerskataan mekin rististä, koska olemme kokonaan sen varassa! Kerskataan kaikki rististä, rakkaat veljet, kerskataan siitä! Ehkäpä juuri rististä löydämme leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden. Sillä näissä apostolin sanoissa meidän silmiemme eteen on tavallaan asetettu risti. Ristissä on leveys, jolle kädet on kiinnitetty. Leveästä osastaan alaspäin risti on myös pitkä ja se ulottuu poikkipuusta maahan saakka. Lisäksi ristissä on korkeus, sillä poikkipuusta se jatkuu vielä ylöspäin siitä, mihin kädet on pingotettu, ja siinä osassa lepää ristiinnaulitun pää. Ja vielä ristissä on syvyys, se ristinpuun osa, joka tunkeutuu maahan ja jota ei voi nähdä. Huomaatteko, miten suuri salaisuus! Syvyyksistä, joita et voi nähdä, nousee kaikki se, minkä näet.

4. Missä siis on leveys? Käännä mielesi pyhien elämään ja elämäntapoihin, sillä he lausuvat: “Minä en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.” Heidän elämästään löydämme rakkauden leveyden ja siihen meitä kehottaa apostolikin sanoessaan: “Avartukaa (dilatamini), jotta ette olisi epäuskoisten aisapareja” (2. Kor. 6:13–14). Koska hän itse oli leveä siinä mielessä, mihin hän kehotti kuulijoitaan, huomatkaa mitä hän sanoo myös: “Me puhumme teille avoimesti, korinttilaiset, sydämemme on avara (dilatatum)” (2. Kor. 6:11). Leveys on siis rakkautta, joka yksin saa aikaan hyvää. Leveys eli avaruus tekee antajasta iloisen, ja tällaista antajaa Jumala rakastaa. Jos joku on näet ahtaalla, hän antaa ahdistuneena. Ja jos antaa ahdistuneena, annettu lahja häviää tyhjyyteen. Siksi tarvitaan rakkauden avaruutta, jotta hyvät teot eivät raukea tyhjiin.

Koska Herra sanoo “kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee”, tarvitset myös pituutta. Mitä siis on pituus? Vastaus: “Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.” (Matt. 24:12–13). Ristin pituus on se mitta, jolle koko keho on asetettu ikään kuin seisomaan pystyyn ja sehän juuri on kestämistä, pystyssä pysymistä. Jos siis sinä, joka kerskut rististä, etsit ristin leveyttä, pidä huolta, että sinulla on voima tehdä hyvää. Jos taas haluat ristin pituutta, pidä huolta, että sinulla on kärsivällisyyttä kestävyyteen. Mutta jos haluat ristin korkeutta, sinun pitää tajuta mitä kuulet ja missä kuulet, kun kuulet sanat “Ylentäkää sydämenne”. Mitä ne sanat tarkoittavat? Ammenna niistä toivosi ja rakkautesi, etsi niistä voimaa ja odota niistä palkintoa. Jos teet hyvää ja annat iloiten, huomaat että sinulla on leveyttä. Jos kestät samaisissa hyvissä teoissa loppuun saakka, huomaat, että sinulla on pituutta. Mutta jos teet tämän kaiken jonkin muun kuin korkean palkinnon tähden, sinussa ei ole korkeutta. Korkeus on eri asia kuin leveys ja pituus. Ja mitä muuta voisi korkeus olla kuin Jumalan ajattelemista, Jumalan rakastamista? Jumalaa tulee rakastaa vapaasti – Jumalaa, joka on auttaja, katsoja, palkinnonjakaja, stipendien lahjoittaja. Itse asiassa Jumala on itse tuo palkinto, eikä hänen lisäkseen tule odottaakaan mitään muuta voittoa. Jos rakastat, rakastat pakottamatta. Jos rakastat vilpittömästi, rakkautesi kohde on sinun palkkiosi. Vai onko niin, että kaikki muu on sinun mielestäsi arvokasta, ja se, joka on kaiken luonut, on halpaa?

Jumalan tekojen tutkimattomuus

5. Jotta voisimme elää näin, apostoli on käynyt polvilleen meidän puolestamme ja pyytänyt, että kaikki tämä suotaisiin meille. Evankeliumissahan sanotaan pelottavasti: ”Te olette saaneet oppia tuntemaan taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta he eivät. Jolla on, sille annetaan.” Eikö sellainen, jolla on, ole saanut omistamaansa jo aiemmin? “Mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.” Eikö se, jolla ei ole, ole ihminen, jolle ei ole alun perin mitään annettukaan?

Miksi siis yhdelle annetaan, mutta toiselle ei anneta? En häpeä myöntää, että tässä piilee ristin syvyys. Jostain Jumalan päätösten syvyydestä, joita emme voi tutkia emmekä mietiskellä, nousee kaikki se, jota voimme tutkia. Sanon vielä uudestaan: jostain Jumalan päätösten syvyydestä, tutkimattomista ja pohdinnan tuolla puolen olevista, nousevat kaikki ne asiat, joita me voimme miettiä. Näen sen, mitä saatan tutkia, mutta en sitä, miksi asiat ovat niin – paitsi ehkä sen, että nuo syytkin tulevat Jumalasta. Miksi joku toinen valitaan ja toista ei, se on minulle liikaa, se on syvä kuilu, se on ristin syvyys. Voin huutaa ihmetyksestä, mutta en osoittaa todeksi väittelemällä. Mitä sitten voin huutaa tästä syvyydestä?

“Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra!” (Ps. 92:6)

Pakanat saivat valon, mutta juutalaiset sokaistiin. Jotkut pikkulapset pestään kasteessa puhtaiksi, mutta toiset pienokaiset jäävät ensimmäisen ihmisen kuoleman valtaan.

“Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra!

kuinka syvät sinun ajatuksesi!”

Kuule, mitä seuraa:

“Tyhmä ei sitä käsitä,

mieletön ei sitä ymmärrä.” (Ps. 92:7)

Mitä ei tyhmä ja mieletön käsitä? Sitä, että kyseessä on syvyys. Jos taas tyhmä ei käsitä, mutta viisas käsittää, silloin käsillä ei ole kummoinenkaan syvyys. Ja jos sitten viisas ymmärtää, että käsillä on syvyys, tyhmä ei välttämättä käsitä edes sitä, että hänen edessään aukeaa syvyys.

 Älä usko typeriin juttuihin

6. Onkin monia, jotka ovat yrittäneet tehdä selkoa tästä syvyydestä ja hortoilleet typeriin satuiluihin. Jotkut väittävät, että sielut tekivät kerran ylhäällä taivaassa syntiä, ja sitten heidät ohjattiin syntiensä ja ansioidensa mukaan ruumiisiin, niin että ovat nyt kuin itse ansaituissa ruumiin kahleissa. Tällaiset ihmiset ovat kuljeskelleet omien aivoitustensa mukaan ja halutessaan väitellä Jumalan syvyyksistä, ovat itse uponneet noihin syvyyksiin. Heitä vastaan nousee nyt apostoli, joka tahtoo painottaa armoa ja valitsee esimerkeikseen Rebekan kohdussa olevat kaksoset. Paavali sanoo: “Jo ennen kaksospoikien syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa” (Room. 9:11).

Katsopa, miten apostoli kumoaa näiltä suunpieksijöiltä heidän kuvitelmansa sieluista, jotka ovat eläneet aiemmin taivaassa ilman ruumiita. Jos sielut olisivat siellä eläneet, ne olisivat tehneet jotain, joko hyvää tai pahaa, ja sitten niiden ansioidensa mukaan ne olisi syösty maallisiin ruumiisiin. Mikäpäs siinä, väitetään vain apostolia vastaan, joka sanoo: “Jo ennen kaksospoikien syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa”. Mutta juuri tämän apostolin vesiselvän lausunnon takia katolinen usko hylkää sellaisen ajatuksen, että sielut olisivat aiemmin eläneet ja toimineet taivaassa ja sitten saaneet ruumiillisen elämän muodossa ansionsa mukaan, eivätkä nämä uutuuksien opettajatkaan kehtaa ääneen tällaisia puhua.

Jos ihmiset kuolevat vain itse tehtyjen syntien takia, miksi pikkuvauvakin voi kuolla?

7. Mitä he sitten sanovat? Kuten olemme kuulleet, jotkut heistä järkeilevät näin:

Kaikki ihmiset kuolevat vain ja ainoastaan omien ansioidensa mukaan, koska ovat tehneet syntiä. Kuolemaa ei olisi, ellei se johtuisi synnistä.

On aivan oikein ja hienoa sanoa, että ei olisi kuolemaa, ellei se johtuisi synnistä. Mutta kun minä kuulen tällaisia sanoja, kiitän niitä siksi, koska näen niissä ensimmäisen kuoleman ja ensimmäisen ihmisen synnin. Kuuntelen nimittäin apostolia: “Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamissa kuolevat, niin myös kaikki Kristuksessa tehdään eläviksi. (1. Kor. 15:22)” “Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, sillä hänessä kaikki ovat tehneet syntiä.”(Room. 5:12). Me kaikki näet olimme yksi.

–Puhutko sinä nyt tässä mielessä ihmisen kuoleman olevan synnin perua?

–En.

–No, missä mielessä sitten?

–Jumala luo koko ajan jokaisen ihmisen kuolemattomaksi.

–Tämähän on jotain mielettömän uutta. Mitä oikein tarkoitat?

–Juuri sitä mitä sanon. Jumala luo jokaisen ihmisen kuolemattomaksi.

–Miksi sitten ihan pienet vauvatkin voivat kuolla? Ymmärrän, että jos kysyisin, miksi aikuiset ihmiset kuolevat, sinä vastaisit: koska menivät tekemään syntiä. Ei siis nyt väitellä aikuisuuteen ehtineistä. Haluan kutsua sinua vastaan todistamaan ihan pikkuiset vauvat. He eivät osaa edes puhua, ja silti julistavat sinut syylliseksi. Vauvat todistavat minun kantani todeksi vain pysymällä vaiti.

Päättömiä ideoita pikkuvauvojen synneistä

Katsos nyt, pienet vauvat ovat oman elämänsä tekoihin nähden viattomia, eikä heillä ole kontollaan mitään muuta kuin se, minkä ovat saaneet ensimmäiseltä ihmiseltä. Siksi heillekin Kristuksen armo on välttämätön, jotta heidätkin tehtäisiin Kristuksessa eläviksi, sillä Aadamissa he ovat kuolleet. Niin ne, jotka ovat syntyessään likaantuneet, puhdistetaan uudestisyntymisen kautta. Kutsun heidät todistajksi! Vastaa nyt minulle: miksi pikkuvauvat kuolevat, jos kaikki ihmiset syntyvät kuolemattomina ja kuolevat vasta sitten, kun ovat tehneet syntiä? Mitähän arvelette vastauksen tähän olevan? Sietääkö tällaista kuullakaan: “no, nuo pikkuvauvatkin ovat sitten tehneet syntiä.”

Missä ihmeessä ne olisivat tehneet syntiä?! Kerro nyt toki, milloin ne ovat syntiä päässeet tekemään? Ja millä tavalla pikkuvauvat ovat tehneet syntiä? Eiväthän ne tiedä, mikä on hyvää ja pahaa. Vauvatko osaavat tehdä syntiä, vaikka eivät käsitä mitä niille käsketään? Osoita nyt minulle jotenkin, että pikkuvauvat ovat synnintekijöitä. Juttusi ovat jo sellaisia, että et enää itsekään tiedä mitä puhut. Eli todista nyt minulle, että vauvat tekevät syntiä.

Vai olisiko niiden synti siinä, että ne itkevät? Vai arveletko, että on syntiä, kun pikkuvauvat torjuvat ruumiinsa liikkeillä ikäviä asioita niin kuin mykät eläimet tekevät, ja toisaalta hakeutuvat kivoja juttuja kohti? Jos tuollaiset ruumiinliikkeet ovat syntiä, niin kastehetkellä vauvat vasta syntiä tekevätkin, sillä kun niitä kastetaan, ne pyristelevät yleensä rajusti vastaan. Eikö ole kuitenkin pikemminkin niin, ettei tuollaista hangoittelua lueta vauvoille synneiksi, koska niiltä vielä puuttuu täysin tahtomisen valta (voluntatis arbitrium).

Vielä päättömämpiä juttuja syntisistä sikiöistä

8. Sanonpa vielä yhden toisen asian. Sinun mielestäsi nuo vauvat tekevät syntiä, kun ovat syntyneet.

–Niin, sillä jos ne eivät olisi tehneet syntiä, ne eivät kuolisi.

–Mitä sitten sanot lapsista, jotka kuolevat kohtuun? Nyt jäit kiikkiin.

–Nekin ovat tehneet syntiä, ja kuolevat siitä syystä.

–Puhutko roskaa tahallasi vai tyhmyyttäsi? Apostoli väittää sinua vastaan: “Jo ennen kaksospoikien syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa” (Room. 9:11). Minä kuuntelen mieluummin apostolia kuin sinua. Uskon apostolia ennemmin kuin sinua: “Jo ennen kaksospoikien syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa” (Room. 9:11). Jos taas hylkäät tällaisen todistelun, hoipertele sitten vaikka noiden yksien hourailijoiden seuraan ja sano: koska sellaiset lapset tekivät syntiä taivaassa ja sitten heidät syöstiin ruumiilliseen elämään.

–No en kyllä sano.

–Miksi et sano!

–Koska Paavali kirjoittaa: “Jo ennen kaksospoikien syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa” (Room. 9:11).

–Vai niin! Jos et halua syyttää noita lapsia taivaassa, miksi sitten syytät heitä kohdussa? Apostolin lause vastaa molempiin: yhtä lailla niille, jotka väittävät, että taivaassa tekivät syntiä, kuin niille, jotka väittävät, että kohdussa menivät syntiä tekemään. Apostolin sanat pätevät kumpaankin tapaukseen, sillä niissähän puhutaan tilasta ennen syntymää, eikä siinä tilassa ole tehty hyvää eikä pahaa.

Miksi tuollaisetkin lapset siis kuolevat? Pitäisikö minun muka tässä asiassa kuunnella mieluummin sinua eikä kansojen opettajaa?

Palataanpa Paavalin opetukseen!

9. Sano nyt siis sinä, Paavali, miksi nuo lapset kuolevat?

“Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, sillä hänessä kaikki ovat tehneet syntiä.”(Room. 5:12).

Kas niin! Ensimmäinen ihminen teki koko kasan kadotuksen omaksi. Tulkoon, tulkoon meidän Herramme, toinen ihminen. Tulkoon, tulkoon! Syntyköön hän toisenlaisesta rungosta, syntyköön neitsyestä, syntyköön hän elävänä, jotta voisi löytää kuolleet. Hänen on kuoltava, jotta hän voisi auttaa kuolevaa ja siirtää kuolleet elämään, ostaa kuolleet kuoleman vallasta, pelastaakseen kuolemassa elämän ja surmaamalla kuoleman oman kuolemansa kautta. Vain hänessä on armo pikkuisille lapsille, vain hänessä myös aikuisille. Vain hän pelastaa niin pienet kuin suuret.

Ja miksi tämän ja tuon, mutta ei tuota eikä tätä – sitä älä tule minulta kysymään. Minä olen ihminen. Julistan ristin syvyyttä, mutta en voi sitä käsittää. Värisen sen edessä, en kykene sitä luotaamaan. Hänen tuomionsa ovat tutkimattomat, hänen tiensä ovat jäljittämättömät. Minä olen ihminen ja niin olet sinäkin, samoin kuin oli ihminen sekin, joka lausui: “Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa?” (Room. 9:20)

Ihminen siinä lausui ihmiselle sanoja. Kuulkoon siis ihminen, jottei joutuisi ihminen hukkaan, sillä hänen takiaan tuli ihmiseksi itse Jumala.

Tässä ristin syvyydessä ja tällaisten asioiden sankassa pimeydessä on pidettävä kiinni siitä, mitä olemme tänään laulaneet. Emme saa luottaa omiin voimiimme emmekä ylpeillä tässä kysymyksessä omista pikku älynystyröistämme. Lausukaa kuin psalmissa, yhdessä psalmin kanssa: “Armahda minua, Jumala, armahda minua (Ps. 57:2)”.

Miksi? Siksikö, että minulla on jotain omaa voimaa, jolla olen ansainnut sinut, Jumala?

Ei.

Miksi? Siksikö, että käytän tahtoni valtaa, ja näin oma ansioni käy sinun armosi edellä?

Ei.

Miksi sitten? “Sillä sinuun minun sieluni turvaa” (Ps. 57:2)

Suurinta tietoa on tuo silkka luottamus.

Rukoilkaamme kääntyen Jumalan puoleen…

sermo 165