Loppiaisen kolme aarretta

Matt. 2:1–12
Joh. 8:12

**

Koko maailman

Saarnassani on tänään kolme joulukoristetta joulukuusesta, ne kaikki puhuvat sinulle samaa kuin tämän loppiaisen eli epifanian saarnateksti, joka on kirjoitettu Johanneksen evankeliumista (8:12), se on vain yhden jakeen mittainen ja voit kuunnella sen levosta käsin. Näin tuo joulukuusijae kuuluu:

Jeesus puhui kansalle ja sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”

Tämän Jeesuksen sanan ensimmäinen koriste on tietysti lippunauha. Lippunauhaan on olemassa kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on oikeaoppinen ja toinen on harhaoppinen. Harhaoppinen lippunauha on semmoinen, missä on vain pelkkiä Suomen lippuja. Älkää, hyvät ihmiset, ikinä laittako kuuseenne tämmöistä lippunauhaa. Sitä voi käyttää itsenäisyyspäivän koristeena, mutta ei Jeesuksen syntymän juhlapuussa.

Oikea, kristillinen joulukuusen lippunauha on semmoinen, missä on kamalasti kaikkia erilaisia ja eri maiden lippuja, siinä voi olla ihan mikä tahansa lippu, kerrankin. Itse asiassa väitän, että et voi keksiä sellaista lippua, jota et tähän lippunauhaan voi ripustaa.

Kristuksen syntymäjuhlan yksi ihmeellisistä salaisuuksista on, että Jumala on käsittämättömän, aavistamattoman, ylitsevuotavan ihmeellisellä tavalla ihmisrakas (filantropos). Hän rakastaa meitä ihmisiä enemmän kuin me osaamme rakastaa ja vihata toinen toisiamme. Kun Jumala syntyy ihmiseksi, tosi Jumala, neitsyt Mariasta, hänestä tulee koko maailman Vapahtaja, koko ihmiskunnan pelastaja. Jumala ei ole syntynyt tähän maailmaan vain hyvien, hurskaiden, luterilaisten, juutalaisten, porvarien, aikuisten, valkoisten Vapahtajaksi, vaan kaikkien maailman ihmisten Kristukseksi ja Herraksi. Kun elät ihmisen elämän ja kohtaat sen aikana toisia ihmisiä, et koskaan, et ikinä, et missään voi kohdata ihmistä, jonka tähden Kristus ei ole syntynyt tähän maailmaan.

Kun minä olin nuori poika pääsin joskus kuuntelemaan vanhoja evankeelisia julistajia. Heitä oli hauska kuunnella, harvoin oli tylsää. Muistan erityisesti muutamalle tämmöiselle vanhalle sotaratsulle tärkeän ilmauksen. Sen tärkeys tuli ilmi siitä, miten se sanottiin. Nuo sanat eivät lupsahtaneet huulien välistä jotenkin vähäpätöisinä, vaan kymmenen kilon painoisina järkäleinä silloin, kun puhuttiin että Kristus on syntynyt tähän maailmaan ja kuollut kaikkien puolesta. Ja sitten se tuli: koko maailma on autuas. Paino oli, huomasitko, vielä tuolla tärkeällä sanalla: maailma. Olit siis kuka hyvänsä, mikä hyvänsä, missä hyvänsä, kuulut siihen maailmaan, jota Jumala rakasti ja johon hän lähetti ainoan Poikansa sitä pelastamaan. Tahdoit tai et, Kristus on kuollut sinun puolestasi ja avannut sinulle pääsyn Taivaaseen.

Joulukuusen monenkirjava ja monivärinen ja monikansallinen ja monikulttuurinen lippunauha tarkoittaa siis juuri tätä: Jeesus, meidän Herramme, on koko maailman valo.

Seuraa valoa

Toinen tämän loppiaisen joulukuusen koriste kuuluu Jeesuksen sanoissa: se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä. Jokaisessa hyvässä joulukuusessa välttämätön koriste on siis tietenkin kynttilä. Ei ole mitään niin mukavaa, kuin hämäränä talvi-iltana tai -yönä katsella kaunista joulukuusta, jonka oksilla loistavat kynttilät, kutsuen katsetta seuraamaan niiden valoa ja loistetta.

Kun Jeesuksen valo syntyy ja syttyy tähän maailmaan, se loistaa pimeässä, niin että sitä on lähes pakko katsoa. Joulun evankeliumeissa kaikki haluavat tosi paljon tulla lähelle syntynyttä Kuningasta, tulla hänen valoonsa, tulla hänen seuraansa. Sellainen voima on pienessä Jeesus-lapsessa. Hän kutsuu seuraansa, olemaan kanssaan. Tämä on Jumalan Pojan syntymän toinen, kaunis salaisuus: kun Kristus syntyy tämän maailman ja koko ihmiskunnan pelastajaksi, hän syntyy samalla juuri sinulle, juuri sinun seuraasi, juuri sinun kanssasi olemaan ja elämään. Vaikka kristitty olisi siis elämänsä aikana kuinka yksin ja yksinäinen, vailla toisten ihmisten seuraa ja huolenpitoa, on yksi, joka on koko ajan ja kaiken aikaa hänen seurassaan, hänen kanssaan, sydämen syvyydessä, sisempänä kuin mikään sisäisyys, pienessä sydämen kammiossa.

Jeesuksen sanassa valo kutsuu siis sinua mukaan, olemaan hänen kanssaan, mahdollisimman lähellä häntä. Mutta Kristuksen valo ei ole jotain, joka pysyy paikallaan, vaan Jeesus kutsuu kulkemaan, vaeltamaan, hänen kanssaan. Kristityn elämä ei ole istumista, vaan kulkemista. Sinua, kastettua kristittyä, Herrasi pyytää lähtemään eteenpäin, syventymään uskossa ja tiedossa, toivossa ja rakkaudessa. Ole nälkäinen ja janoinen oppimaan lisää Jumalan sanasta. Ole levoton auttamaan ja helpottamaan muiden ihmisten hätää. Etene uskon tiellä.

Tiedätte, että pidän JRR Tolkienia 1900-luvun tärkeimpänä kristittynä teologina ja apologina. Aina kun kuulen nämä Jeesuksen sanat, ”se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä”, ajattelen väkisin yhtä jännittävää ja puhuttelevaa tilannetta Tolkienin Tarussa.

Syvällä pimeydessä, eksyttävissä vuoren onkaloissa, maailman alimmissa paikoissa Morian kaivoksissa kulkee pieni, toivoton joukkio eteenpäin. Miten he voivat löytää tien ja toivon? Miten he pääsevät perille? Seuraamalla joukon edessä kulkevaa sauvaa ja siitä loistavaa valoa.

Koska Tolkien oli kristitty, hän tiesi, että Kristukselle mikään pimeys ei ole liian pimeää. Sinäkään et voi aavistaa, mitä alkanut vuosi tuo tullessaan elämääsi. Voi olla, että edessä on synkkiä ja pelottavia päiviä, sankkaa epätoivoa ja raskasta kulkua. Muista siksi Vapahtajan sanat: se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä.

Elämän valo

Loppiaisen evankeliumi on lahjoittanut meille siis nyt kaksi koristetta joulukuuseen: koko maailman autuaan lippunauhan ja pimeässä loistavan kynttilän. Vielä tarvitaan kolmas ja viimeinen, ja se löytyy Jeesuksen sanoista: vaan hänellä on elämän valo.

Kastetun kristityn elämällä on suunta, maali ja ovi. Ilman uskoa Jumalaan elämä on tyhjä ja turha, tarkoitusta vailla. Kristuksen seurassa on toisin: elämällä on suunta, se päätyy perille kerran. Joulukuusessa on yksi ja ainoa koriste, joka muistuttaa sinua iankaikkisen elämän valkeudesta, kuusen latvassa loistava tähti. Kun katsot sitä, joudut kääntämään katseesi ylös, niin että et hämäänny kaikesta muusta, vaan näet vain sen maailman, ja maalin, johon olet matkalla, Jumalan kaupungin, iankaikkisen elämän.

Vähän ennen joulua julkaistiin puhutteleva uutinen arkeologisesta löydöstä, joka oli tehty Saksassa, Frankfurtissa. Tutkijat olivat löytäneet vanhalta roomalaiselta hautausmaalta vainajan luurangon 200-luvun alusta. Vainajan kaulassa oli pieni lieriö, jonka sisällä oli hopealevy. Levyyn oli kaiverrettu teksti, joka paljasti kuolleesta miehestä jotain pysäyttävää: hän oli kristitty. Teksti kuului näin:

“Pyhän Tituksen (nimeen?).

Pyhä, pyhä, pyhä!

Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan nimeen!

Tämän maailman Herra torjuu [voimallaan?] kaikki hyökkäykset(?)/vastoinkäymiset(?).

Jumala(?) antaa pääsyn menestykseen.

Suojatkoon tämä pelastuksen väline(?) ihmistä, joka antautuu Herran Jeesuksen, Jumalan Pojan, tahtoon, sillä Jeesuksen Kristuksen nimeä kunnioittaen

on kaikkien polvistuttava,

kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava

(Jeesus Kristus).”

Löydössä oli paljonkin merkittäviä seikkoja, mutta minua puhutteli, miten juuri ennen joulua sain tuon lyhyen tekstin kautta tutustua 1800 vuotta sitten eläneeseen ihmiseen, joka oli antanut elämänsä ja kuolemansa Kristus Vapahtajan turvaan. Kun hän on lukenut noita Paavalin Filippiläiskirjeen sanoja, hän on epäilemättä ajatellut, että niiden voimien joukkoon, jotka joutuvat polvistumaan Herran Jeesuksen edessä, kuuluu myös hänen oma kuolemansa. Frankfurtin germaani kulki siis pimeään valoa seuraten, eikä hän kulkenut pimeässä, sillä Kristuksen kanssa hänellä oli elämän valo.

Liitytäänkö mukaan hänen kanssaan?