Maailma on hääjuhla

 

Joh. 2:1–11

 

Ihmeellisiä asioita

 

Millaiset asiat ovat sinun mielestäsi ihmeellisiä?

Minun mielestäni ihmeellisiä asioita ovat vaikkapa seuraavat:

 

  • Kuu näyttää taivaalla saman kokoiselta kuin aurinko.
  • Lapintiira ei oikeastaan koskaan näe pimeää yötä eikä talvea.
  • Vastasyntynyt oppii parissa kolmessa vuodessa aivan minkä tahansa kielen.
  • Ennen kuin synnyin, minua ei ollut missään.
  • Vesinokkaeläin.
  • Kun menen illalla ulos, näen silmänkantamattomiin aurinkoja, joiden valo voi olla vanhempaa kuin itse olen.
  • Kahden ihmisen sovinto vuosien riidan jälkeen.
  • Että joku menee uimaan avantoon vielä toisenkin kerran.

 

Tänään Johanneksen evankeliumissa kuvataan ihmeellinen asia, jonka Jeesus tekee hääjuhlassa. Monta sataa litraa tavallista vettä muuttuu hienolaatuiseksi viiniksi sen jälkeen, kun Maria on pyytänyt apua pojaltaan. Tämä on tietysti hyvin ihmeellinen asia, myöntää vaikka ystävämme Hippon piispa Augustinus, mutta sitten hän kysyy, emmekö tajua, että sama ihme on käynnissä jatkuvasti vuodesta toiseen tavallisen tallaajan viinitarhassa: pikkuhiljaa siellä Jumalan luoma ja lähettämä vesi muuttuu Jumalan luomien luonnonlakien ja kaitselmuksen ohjaamana viinirypäleiksi ja rypäleiden mehuksi, joka käytyään kaadetaan ihmisten maljoihin punaisena viininä. Samoin Aku-ystävämme huomauttaa pohtiessaan Kaanan kertomusta, että meitä ällistyttää kun Jumala evankeliumissa herättää haudasta kuolleen ihmisen, mutta hädin tuskin evääkään väräytämme, kun maailmaan syntyy jatkuvasti uusia, ennennäkemättömiä ihmiselämiä. Molemmat tapahtuvat Jumalan tahdosta, Jumalan vaikuttamina ja molemmat ovat perusluonteeltaan täysin ihmeellisiä, odottamattomia tapahtumia – ja silti emme osaa pitää ihmeenä kuin edellistä, jälkimmäinen on meistä itsestään selvää, koska se on niin luonnollista.

Ehdotankin, että heittäydyt tänään lapselliseksi Kaanan ihmehäiden kannustamana ja lasket ihmeellisiä asioita elämässäsi niin paljon kuin osaat ja pystyt. Toivottavasti löydät monta, vähimmäismäärä pitäisi olla ainakin seitsemän.

Johanneksen evankeliumi kertoo, että Jeesuksen teko Kaanan häissä oli hänen ihmeteoistaan ensimmäinen. Yhteensä niitä kerrotaan evankeliumissa juuri ne seitsemän: sairaan pojan parantaminen, Betesdan ramman parantaminen, viidentuhannen ruokkiminen, veden päällä käveleminen, sokean parantaminen Siloan altaassa ja Lasaruksen herättäminen kuolleista.

Piilotin muuten tähän listaan erään virheen, huomasitko minkä?

Johanneksen mukaan nämä seitsemän tekoa eivät tietenkään ole mitään ihmetekoja, vaan – tunnustekoja (σημεῖον). Tunnusteon päämääränä ei ole lyödä ihmisiä ällikällä ja saada heidät raapimaan päätään kuin taikurin esityksissä, että miten se tuon oikein teki. Tunnusteon tarkoitus on olla profeetallinen akti, joka viittaa lakiin, profeettoihin ja kirjoituksiin ja kertoo, että niiden ennustukset ovat nyt täyttyneet, tulleet toteen. Isot vesiastiat, joissa oli säilytetty vettä Tooran määräämiä puhdistautumisia varten, täyttyvät nyt viinillä, kruunajaisten ja häiden juhlavalla juomalla. Hauska detalji on, että Jeesuksen ensimmäisen tunnusteon viini ei ole mitään unkarilaista kyykkyviiniä ja tankinhuuhtelulitkua, vaan parasta ranskalaista Châteauneuf-du-Papea.

Siinä missä Johannes Kastaja muistutti Vanhan testamentin absoluuttisia nasiireja, Jeesus ei pidättäytynyt viinistä, sillä se oli kuninkaallisen juhlan juoma, ja niin, hääjuhlien juoma, eikä ”häävieraita voi vaatia paastoamaan silloin kun sulhanen vielä on heidän kanssaan.” (Luuk. 5:33).

Kaanan häiden viini-ihme on tunnusteko, josta tunnistetaan Juudan hallitsija.

Ei siirry valtikka pois Juudalta,

ei käskijän sauva hänen suvultaan.

Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta,

häntä kansat tottelevat.

Viiniköynnökseen hän sitoo aasinsa,

jaloon köynnökseen aasinsa varsan.

Hän pesee viinissä vaatteensa,

rypäleiden veressä pukunsa.

Hänen silmissään on viinin hehku,

hänen hampaissaan maidon valkeus.

(1. Moos. 49:10-12)

 

Hääkutsu Jeesukselle

 

Kaanan häiden kertomus on yksi niistä raamatunkohdista, jotka on mahdollista lukea avioliittoon vihkimisen yhteydessä. Se tosiaan sopii hääjuhliin luettavaksi. Kertomus taitaa olla Uuden testamentin ainoa, jossa Jeesus vierailee perhejuhlissa, ja kuinka ollakaan, ne ovat juuri häät. Jos olet menossa naimisiin tai juuri viettänyt häitä, eikö olisi tai olisi ollut ihan hauska kutsua häävieraaksi Jeesus? Mihin olisit plaseerannut Vapahtajan? Olisitko laittanut nuorten aikuisten hulvattomaan raikulipöytään ikänsä puolesta vai juttelemaan hengellisiä vanhojen sukulaistätien ja isovanhempien väliin? Olisitko antanut hänelle puheenvuoron hääjuhlassa? Jospa hän olisi vetänyt jonkun leikin?

Kaanan häissä Jeesusta tarvitaan tarjoilupuolella hätiin ja Herra antaakin hääjuhlajoukolle tosi arvokkaan häälahjan, 500-600 litraa viiniä. Ehkä hän ei antaisi tuollaista lahjaa ihan joka kotiin, vaan jokaiselle pariskunnalle ja perheelle juuri sen, mitä he tarvitsisivat iloonsa ja rauhaansa. Minkä häälahjan sinä toivoisit tai olisit toivonut omaan avioliittoosi Jeesukselta? Mikä olisi lahja, jota juuri teidän kodissanne eniten nyt tarvittaisiin? Kun olet sen keksinyt, etkö tekisi kuin Maria ja menisi pyytämään sitä Vapahtajalta, vaikkapa Marian tyyliin: ”Heillä ei ole viiniä.” Tai: ”Heillä ei ole lämpöä.” Tai: ”Heillä ei ole puhuttavaa.” Tai: ”Heillä ei ole turvallista.” Tai: ”Heillä ei ole naurua.” Tai: ”Heillä ei ole lempeyttä.” Tai: ”Heillä ei ole rahaa.”

Kaanan kertomus avaa Jeesuksen julkisen toiminnan. Hän astuu siis esiin juuri hääjuhlissa ja se onkin sopivaa, sanoo taas Augustinus, Hippon kirkkoherra.

Herramme kutsuttiin hääjuhliin, ja hän tuli. Ei kai ole ihme, että hän meni tuohon juhlakotiin häävieraaksi, kun hän tuli maailmaankin omiin häihinsä? Jos hän ei olisi tullut tähän maailmaan vihkijuhlaan, hänellä ei olisi myöskään täällä morsianta. Mitä sanookaan tästä apostoli: Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen. […] Näin Kristuksella on täällä morsian, jonka hän on lunastanut omalla verellään ja jolle hän on antanut rakkautensa pantiksi Pyhän Hengen. Kristus tempasi tyttönsä Perkeleen orjuudesta, kuoli tämän pahojen tekojen puolesta ja nousi kuolleista morsiamensa vanhurskauttamisen tähden. Kuka antaisi sellaiset lahjat kihlatulleen? Ihmisethän antavat kaikenlaisia asioita nykyään häälahjaksi mielitietyilleen: monenlaisia koristeita, kultaa, hopeaa, timantteja, hevosia, palvelijoita, huviloita ja kiinteistöjä, mutta en ole ikinä kuullut, että kukaan antaisi lahjaksi oman henkensä ja verensä.

(Io. eu. tr. 8, 4)

 

Sain katsoa kirkkautta

 

Joka pyhä messun jälkeen ristikulkue kävelee ristin perässä sakastiin. Sakastissa pidetään messun jälkeen lyhyet kiitokset. Jos olen ollut liturgina, kiitän ristinkantajaa, joka usein toimii myös tekstinlukijana ja esirukoilijana. Kiitän ehtoollisavustajia. Kiitän uskollisia kirkonpalvelijoita eli suntioita. Mutta ennen näitä kiitoksia pidämme kiitosrukouksen, joka on usein muutama jae Johanneksen evankeliumista, Johanneksen jouluevankeliumista:

Sana tuli lihaksi

ja asui meidän keskellämme

ja me katselimme hänen kirkkauttaan

sen kaltaista kirkkautta kuin Isä ainoalle Pojalle antaa.

Ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Lyhyessä sakastirukouksessa siis tunnustamme, että Herra Jeesus, maailman Vapahtaja, tuli kunniavieraaksi pieneen turkulaiseen kaupunkikirkkotilaan ja täytti sen huikaisevalla kirkkaudella, Isältä saadulla jumalallisen läsnäolon kirkkaudella, joka täytti aikanaan Jerusalemin temppelin. Sitä kirkkautta saimme katsella hänen palvellessaan meitä evankeliumin elävällä paimenäänellä ja hänen tarjoillessaan meille hääateriaa pyhässä pöydässään, matkaeväänä kohti ikuisen elämän päättymätöntä hääjuhlaa.

Näinhän päättyi myös tänään evankeliumiteksti: Sanan kirkkauden katseluun.

Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.

Kun siis tänään tai seuraavan kerran tulet ehtoollispöytään, astut sisään Kaanan häihin ja kohtaat kirkkauden Vapahtajan, joka on tullut tähän maailmaan kuin omaan vihkijuhlaansa. Saat ottaa vastaan hänen pyhät lahjansa, juuri sen mitä eniten ja kipeimmin tarvitset.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: