Rakas kirkko, terveisiä Marialta!

Luuk. 1:26–38

MARIAN YLISTYSLAULU

Kun kristikunnan päivä vaipuu iltaan, vesperissä, illan rukoushetkessä lauletaan tai lausutaan Magnificat, Marian ylistyslaulu. Sitä ei tänään kuultu evankeliumissa, mutta pian enkeli Gabrielin uutisten jälkeen Maria, Herran piikanen, laulaa sen Elisabethille:

– Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,

minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,

sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.

Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,

sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.

Marian laulu onkin aina hyvä tapa päättää päivänsä ja lausua kiitos tästä yhdestä auringonkiertämästä, jonka aikana Jumala taas auttoi, kantoi ja piti lupauksensa. Tiesitkö muuten, että päivän eri rukoushetket löytyvät virsikirjasta? Niitä hetkiä on vietetty kristillisessä kirkossa jo tosi pitkään. Niitä ovat aamurukous (Laudes), keskipäivän rukous (Ad sextam), iltarukous (Vesper) ja rukoushetki päivän päättyessä eli juuri nukkumaan mennessä (kompletorio). Löydät niistä muitakin Luukkaalta tuttuja biisejä. Miltäs tuntuisi ehdotus, että kun paastonaika taas huomenna jatkuu kahden ja puolen viikon ajan ennen suurta pääsiäistä, lukisit tai laulaisit näitä rukoushetkiä kotona tai keskenäsi? Aikaa menee sen verran kuin päivän uutisten lukemiseen.

Ei ole muuten sattumaa, että kirkko aina ja kaikkialla on laulanut juuri Marian ylkkäbiisiä. Kirkko ja Maria kuuluvat yhteen. Autuaalla Neitsyt Marialla, Jumalansynnyttäjällä, onkin tänään omana juhlapäivänään kaksi oikein ajankohtaista terveistä juuri tänne Suomeen, sen kirkoille ja seurakunnille. Ne terveiset ovat ihan ydinmariologiaa, keskeisintä Neitsyt Marian persoonan ja laulujen antia.

Marian terveiset kirkolle ja seurakunnalle ovat nämä kaksi: 1) Kuuliaisuus ja 2) Alhaisuus.

KUULIAISUUS – OBOEDIENTIA

Maria kuuluu Raamatun tärkeimpiin äiteihin. Yhtä merkittäviä ja tärkeitä äitihahmoja ei Raamatussa ole Marian lisäksi oikeastaan kuin yksi: kaiken elävän äiti, Eeva. Monen monet sukupolvet ovat huomanneet, kuinka Eeva ja Maria ovat toistensa kaltaisia, suuren ihmisyhteisön perustajia ja synnyttäjiä, mutta myös toistensa vastakuvat. Molemmat joutuvat ja pääsevät Jumalan sanan ja lupausten puhutteluun ja niiden vastaanottajiksi. Eeva ei halua luottaa Herran lupaukseen ja käskyyn. Maria taas suostuu ja myöntyy kuuntelemaan ihmeellistä uutista, Jumalan yksiselitteistä ja outoa lupausta.

Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.

Ei kai kristilliselle kirkolle mikään ole niin rumaa kuin häikäilemätön tottelemattomuus ja piittaamattomuus hyvän Jumalan käskyjen ja lupausten edessä. Ei kai tästä Eevan tiestä ole kovin vaikea löytää esimerkkejä viime vuosikymmenten historiassa. Yksi esimerkki koskee vaikkapa ihmisen arvoa ja identiteettiä. Se tulee 30-luvun Saksasta. Alle sata vuotta sitten Euroopassa ajateltiin, että vaikeasti vammaisia ja perinnöllisesti sairaita ei kannattaisi synnyttää tähän maailmaan, sillä tällainen elämä ei ole elämän arvoista. Ratkaisuksi esitettiin sitten vammaisten ja sairaiden sterilointia, ja siihen turvauduttiin. Ei kulunut kauankaan kun Saksassa ryhdyttiin keräämään vammaisia ja perinnöllisesti sairaita hoitokoteihin. Niissä heitä surmattiin kylmäverisesti. Koteihin lähetettiin tieto, että lapsi oli kuollut nuhaan. Saksan luterilaisessa kirkossa valtiovallan uusiin aatteisiin suhtauduttiin lämpimästi. Saksan luterilaisen kirkon sisälähetyksen johtohahmo, Hans Harmsen perusteli sterilisaatiolakeja teologisin periaattein. Vammaisten ja perinnöllisesti sairaiden sterilointi oli Harmsenin mukaan

”moraalinen velvollisuus, jota voi pitää lähimmäisenrakkautena ja vastuunkantamisena tulevia sukupolvia kohtaan.”

Saksan eutanasiaohjelmia tutkinut historioitsija Michael Burleigh toteaa viileästi, miten Harmsenin kaltaiset papit ja maallikot unohtivat kristillisen uskonsa selkeät käskyt ihmiselämän pyhyydestä. Burleigh kirjoittaa:

”Instituutio, jonka olisi tullut ottaa suuntaa ikuisuuteen, sovittikin näkemyksensä paremmin vallitseviin maallisiin ideologioihin eikä näin tapahtunut suinkaan ensimmäistä tai viimeistä kertaa” (Burleigh, Death and deliverance, p. 45)

Paljon tuoreempi esimerkki hyytävän vastenmielisestä kirkon tottelemattomuudesta löytyy Moskovasta, missä ortodoksikirkon patriarkka Kirill on esiintynyt sotarikollisten rinnalla ja vanhurskauttanut väärämielisen hyökkäyssodan ja siviilien murhaamisen isovenäläisellä ja nationalistisella evankeliumilla. Muu ortodoksinen maailma on kauhuissaan torjunut Kirillin jorinat harhaoppina ja vääränä evankeliumina.

Kuinka vaikeaa onkaan kirkon ja seurakunnan olla kuuliainen Jumalan käskylle ja lupaukselle, kun vieressä ja ympärillä on suuri ja painostava enemmistö vallanpitäjiä, jotka hiostavat kirkkoäitiä luopumaan Raamatun opetuksista, vain tietyissä kohtaa, vain joissain asioissa, suuremman ja paremman hyvän tähden, ihmisten hyvän tähden, lähimmäisenrakkauden nimissä, koko kansan edun takia.

Neitsyt Marian terveiset tämmöisille kirkoille ja seurakunnille ovat kuuliaisuuden terveisiä. Mutta ei Marian terveisten tyyli ole ollenkaan luennoiva tai läksyttävä. Marian esimerkki on tekojen esimerkkiä. Maria ei miesselitä eikä naisselitä vaan suostuu, nöyrtyy ja ottaa kuuliaisuudessa vastaan Jumalan lupauksen, vaikka ei ihan ymmärräkään mistä on kyse.

Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.

ALHAISUUS – HUMILITAS

Siirrytään Jumalansynnyttäjän toiseen terveiseen. Se oli alhaisuus. Mitä alhaisuus tarkoittaa kristillisille kirkoille ja seurakunnille? On itsestään selvää, että se tarkoittaa ainakin sitä, ettei kirkon kannata olla liika perso maalliselle vaikutusvallalle ja keisarien ystävyydelle. Mutta ajattelen, että kirkon mahtavuus ja hienous saattaa kiusata meitä toisillakin tavoilla. Ajattelemme, että kirkon tulisi olla sankarinainen, todellinen Jeanne d’Arc, tinkimätön taistelija, periksiantamaton Bekenntniskirche, joka vainoojiensa edessä nakkaa niskojaan ja puhuu vallanpitäjille suorat sanat. Näin kun sankarittaremme toimisi, koittaisi kirkolle loiston ja kunnian aika – ihmiset saattaisivat vihata, mutta vihassaan kuitenkin kunnioittaisivat. Tällaisen todellisen Kristuksen seurakunnan näyn perässä ovat monet lähteneet ja perustaneet rypyttömien ja tahrattomien morsianten tanssiaisia, sillä on ollut niin vaikea kestää vanhan äitimuorin hunninkoa, luopumusta ja alennustilaa.

Mutta, rakkaat ystävät, ei kunniaan ja valööriin lumoutuminen ole Marian tie. Marian terveinen on alhaisuutta (humilitas). Maria ei ole vapaustaistelija eikä sissiluutnantti vaan pieni, köyhä ja hiljainen.

Halusin tämän takia tahallani, että laulamme tänään juuri sen virren, missä sanotaan:

Niin kuin Herran äiti

myös kirkko Kristuksen

voimaa ja valtaa vailla

on kehto laupeuden.

Se tehdään köyhäksi.

On monia muitakin tapoja unelmoida mahtavasta ja voimakkaasta kirkkoäidistä kuin se, että kirkko olisi tosi rohkea ja tunnustava ja kaikissa sanoissaan puhdas ja moitteeton. Jeesuksen lähetyskäskyn seuraaminen voi vaikkapa saada sellaisia erikoisia muotoja, että seurakunnan koko elämä kehystetään kirkon istuttamiseksi, opetuslasten motivoimiseksi ja kirkon eksponentiaaliseksi kasvuksi. Silloin oikea seurakunta on se, joka kasvaa kuin käki pesässä ja väärä seurakunta se, joka pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä.

Haluan muistuttaa teitä näiden unelmien ja visioiden keskellä autuaasta Jumalansynnyttäjästä ja hänen alhaisuudestaan (humilitas), jonka toinen nimi on nöyryys. Nöyryys ei ole hyve, josta puhutaan suureen ääneen ja kirjoitetaan bouldeja blogeja. Nöyryys on yksinkertaisesti huomaamattomuutta, vähäisyyttä. Entäpä jos se onkin kirkon ja seurakunnan tie tänään?

Muistan, kuinka hätkähdyttävä oli kerran kuunnella oman piispani saarnaa, vuosia sitten jumalanpalveluksessa. Kesken saarnan hän sanoi omaan leppoisaan tyyliinsä, että eihän meillä ole mitään Jumalan lupausta siitä, että meidän kirkkomme säilyisi täällä Suomessa – voihan olla, että meidät on kutsuttu tällä maailmankolkalla vain hyvin pieniksi ja mitättömiksi ja ehkä katoamaan kokonaan. Ehkä Jumala on kutsunut meidät vain omaksi ajaksemme todistamaan valosta, mutta me emme itse ole tuo valo, eikä kirkkokaan. Tuollainen ajatus oli vastoin sitä, mitä olin mistään oppinut. Silti se oli puhutteleva, pysäyttävä, ja kuulosti paljon – Marialta, autuaalta Jumalansynnyttäjältä.

KAIKKI HÄNEN TEKONSA MAAILMAN LOPPUUN ASTI

Miksi kirkon ja seurakunnan sitten kannattaa kuulla nämä neitsyt Marian kaksi terveistä kuuliaisuudesta ja alhaisuudesta? Mitä hyötyä niistä on? Niistä on se hyöty, että ne pitävät kirkon ja seurakunnan kiinni Marian pojassa, Vapahtajassa. Hän on hiljainen ja nöyrä sydämeltään. Hän kutsuu kuuliaisuuteen ja seuraansa. Hänen seurassaan löytää lohdun ja turvan, myös tällaisina aikoina, kun maailma ja sen surut ja vihat musertavat alleen niin että henki ei tahdo oikein kulkea.

Maria ei saattele kuuliaisuuden ja alhaisuuden tielle siksi, että kurjuus, itku, synkkyys ja kärsimys olisi kristityn ja kirkon päämäärä. Marian tiellä kohdataan Jumala, joka on rakastunut pieniin ja vähäisiin, hiljaisiin ja alhaisiin.

Saksalainen katolinen munkki opetti kerran Marian ylistyslaulua, sitä laulua, jossa sanotaan:

Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,

hän on lyönyt hajalle

ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.

Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan

ja korottanut alhaiset.

Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,

mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.

Katolinen munkki opetti vuonna 1521 Magnificat-laulua näin:

”Jumala on sellainen Herra, jolla ei ole muuta tehtävää kuin korottaa sen, mikä on alhaista ja alentaa sen, mikä on korkeaa, lyhyesti sanottuna: särkeä tekemällä tehty ja rakentaa särjetty.

Sillä kuten Jumala kaiken luomisen alussa loi maailman tyhjästä, minkä vuoksi hän on nimeltään Luoja ja Kaikkivaltias, niin hän pysyy muuttumatta tässä vaikuttamisen tavassaan. Kaikki hänen tekonsa maailman loppuun asti ovat siten tehtyjä, että hän siitä mikä on ei-mitään, vähäistä, halveksittua, kurjaa ja kuollutta tekee jotakin, kallisarvoista, autuasta ja elävää.”

(Luther, Magnificat)

CREDO