Me olemme Sodoma

1Moos. 18:20–32

VISITATIO

Olen jo muistaakseni kerran saarnannut tältä paikalta pietismiä vastaan. Älkää pitäkö minua halpana, vaikka nyt saarnaan vielä toisenkin kerran vastoin sitä mitä olette kuulleet. Tarkoitan tätä: kun kuulet tämän sunnuntain nimen, joka oli siis ”Etsikkoaikoja”, ajattelet ihan varmasti yksinäistä tuhlaajapoikaa sikojen kyljessä. Yhtäkkiä hänelle sielunsa sisimmässä koittaa etsikkoaika ja hän alkaa punnita kahden vaihtoehdon välillä.

Kyllä ei etsikkoaika tarkoita Raamatussa pietistisen yksilön sielunsisäistä kamppailua vaan aivan muuta. Etsikkoaika on ontuva vastine tämän päivän teksteille, joissa puhutaan pikemminkin tarkastuksesta eli visitatiosta. Kenraali voi tehdä tarkastuksen varuskuntaan. Piispa voi tehdä tarkastuksen seurakuntaan. Ei siinä niinkään yksilöä kutsuta ja tutkita vaan suurta yhteisöä, jopa kokonaista kaupunkia tai kansaa.

Kertomus Abrahamin ja Herran Jumalan kävelystä kohti Sodoman sykkivää ja urbaania kaupunkielämää on kertomus visitatiosta, samoin Jeesuksen puhuttelu evankeliumissa on visitatiota, Jumalan kansan kaupunkien puntarointia ja tarkastelua.

Tänään ajattelin, että voisimme liittyä mukaan kävelyretkelle Sodomaan ja kuunnella tarkkaan, mitä Abraham ja Herra Jumala keskustelevat.

Pikku vaelluksemme alkaa jo aika pahaenteisesti. Herra Jumala paljastaa suunnitelmansa ääneen Abrahamille ja kertoo, että Sodoman ja Gomorran urbaani syke on niin kammottavaa, että sen jumputus kuuluu taivaaseen saakka. Herra Jumala ei tietenkään puhu nyt räp- eikä diskomusiikista, vaan sellaisesta pahuudesta ja sorrosta, joka huutaa taivaaseen asti. Tällaiset synnit suorastaan vaativat Jumalaa tekemään visitation: Ovatko he todella tehneet kaiken sen pahan, mistä valitetaan. Minä haluan saada siitä selvän.

Sodomalaisten synnithän eivät ole ainoita, jotka kuullaan taivaassa saakka (peccata clamantia). Sellaisia luetellaan Vanhassa testamentissa muitakin: se, kun Kain tappaa Abelin ja Abelin veri huutaa Jumalalle maasta; se, kun Egyptissä piiskataan, piinataan ja sorretaan heprealaisia; se, kun Jumalan omat kohtelevat huonosti muukalaisia, leskiä ja orpoja; ja se, kun köyhän palkkatyöläisen palkka jätetään maksamatta. Jumalalla on siis hyvin herkkä korva kuulemaan erityisesti sellaisia vääriä tekoja, joissa hädänalaisessa tilassa olevaa ihmistä sorretaan ja vainotaan. Sodomassa toiseen ihmiseen kajoaminen saa myös seksuaalisia sävyjä, kuten Genesis sitten tämän jälkeen kertoo.

EIKÖ KOKO MAAILMAN TUOMARI?

Kuullessaan Herran Jumalan uhkaavan suunnitelman, Abraham huolestuu. Mitähän tästä oikein tulee? Seuraa mustan huumorin ryydittämä hirtehinen kaupanteko. Abraham on kuin basaarissa ja yrittää tinkiä Herran Jumalan asettamaa hintaa pikkuhiljaa alaspäin.

Minua Abrahamin asenne kyllä puhuttelee ja vähän hätkähdyttääkin. Monesti meitä kristittyjä huolettaa, millaisia ongelmia seuraa siitä, että uskovaiset joutuvat vähemmistöön ja vankilaan ja sitten jumalattomuus saa valtaa. Meitä huolettaa, miten tulisi antaa suolainen todistus Babylonin toreilla ja käydä napakkaa kulttuurisotaa median ja keskusteluiden juoksuhaudoissa. Joku on huolestunut, miten paljon ja millaista hintaa joudun maksamaan, jos kerron julkisesti, mikä on syntiä.

Mitä Abraham ajattelee näistä kysymyksistä?

Ei yhtään mitään.

Hän ajattelee, miten saisi Sodoman ja Gomorran säästymään ja siksi hän käy välittäjän esirukoukseen (intercessio). Abraham ei välitä yhtään siitä, kuinka monta jumalatonta ja syntistä ja taivaaseen asti karjuvaa rikollista jää rangaistusta vaille, kunhan kaupungin vanhurskaat säästyvät. Niinpä hän käy hieromaan kauppaa Herran Jumalan kanssa ja saakin vaakakupit tutajamaan ja väräjämään herkkään tasapainoon vain aivan naurettavan vähäisellä määrällä syyttömiä: ei tarvitsisi löytää kuin kymmenen kappaletta oikeamielisiä, siis sama vähimmäismäärä (minjan), joka tarvitaan juutalaiseen yhteiseen jumalanpalvelukseen ja rukoushetkeen. Vain kourallinen riittäisi. Tottahan nyt niin isosta kaupungista ja sen urbaanista ihmisvilinästä löytyy sellainen piskuinen joukko. Abraham vetoaa kaikkeen mihin vain keksii, jopa Jumalan omaan vanhurskauden olemukseen: Eikö koko maailman tuomari tuomitsisi oikein?

Genesiksen tummanmustaa huumoria on tietenkin se, että visitatioon kulkeva Herra Jumala ei löydä edes noin naurettavan vähäistä määrää Sodoman ja Gomorran keskustoista ja lähiöistä ja Abrahamista kerrotaan tämän keskustelun jälkeen seuraavassa luvussa:

Aamulla Abraham meni paikalle, jossa oli seissyt Herran kasvojen edessä. Hän katseli Sodoman ja Gomorran suuntaan ja yli koko tasangon, ja silloin hän näki, että maasta nousi savua kuin polttouunista. (1.Moos. 19:27-28)

RIITTÄISIKÖ YKSI?

Kertomus Abrahamista välittäjänä Jumalan ja törkeiden sodomalaisten välillä jää puolitiehen. Jos kuulit sen ensimmäistä kertaa tänään, etkö odottanutkin vielä tuon kymmenen jälkeen viimeistä tarjousta: Ota tai jätä, mutta riittäisikö, oi Herra Jumala, riittäisikö vain yksi? Riittäisikö, jos löytyisi yksi vanhurskas, yksi, jonka takia sinä säästäisit nuo kaupungit etkä tuhoaisi niitä?

Mutta tuon viimeisen tinkauksen Abraham jättää luvatulle pojalleen. Paavali kuvaa Kristuksen, maailman Vapahtajan, käyvän samaa työtä Isänsä edessä kuin Abraham tähyillessään Herran Jumalan kanssa Sodomaan. Näin Paavali:

Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! (Room. 8:34)

Abrahamin aloittaman basaarikaupan päättää siis Kristus, viimeisellä tarjouksellaan: Riittäisikö yksi?

Tuo viimeinen tarjous muuttaa myös meidän roolimme ja sijaintimme tänään. Genesiksen tinkausta kuunnellessamme olemme olleet kuin Abrahamin ja Jumalan selän takana, kiinnostunut ja hiljainen kuulijakunta – hyvää viihdettä, hauskaa dialogia, jännittävä kuulla miten tässä käy! Mutta kun Abrahamin ja Herran Jumalan rinnalle astuu vielä Kristus ja esittää oman tarjouksensa, meistä tulee jotain aivan muuta kuin sivustakatsojia ja olan yli kurkkijoita. Enää Sodoma ei olekaan horisontissa häämöttävä syntisten pesä vaan – me olemme Sodoma. Meistä käydään kauppaa. Meistä annetaan hinta. Meidän painomme edestä astutaan vaakakuppiin.

Siinä missä Abraham yrittää tehdä kaikkensa, jotta röyhkeät ja jumalattomat kaupungit säästyisivät, Kristus tekee ja antaa kaikkensa, jotta koko maailman Sodoma pelastuisi eikä tuhoutuisi ja savuaisi kuin leivinuuni.

Abrahamin kaupanteko epäonnistuu, Kristuksen ei.

Genesiksen kertomus Herran Jumalan visitatiosta saa siis jatko-osan kauan Abrahamin jälkeen. Se jatko-osa on hurja ja vielä hurjempi kuin kaksoiskaupunkien kohtalo. Tuon hurjuuden yksi parhaista kuvauksista on rokkipappi Tarvo Laakson räikeä ja taivaaseen asti huutava biisi, joka on niin hurja, etten uskalla laulattaa sitä kahden viikon rippileirilläkään kuin kerran tai kaksi. Näinhän Tarvo laulaa Sodoman ja Gomorran tarinan:

Miksi en mä elänyt taaskaan ihmisiksi?

Syntisäkki ihminen, miksi olen, miksi?

Kurjuuteni tunnustan, mitään en nyt peitä.

Tiedän, ettei Jumala mua kuumin kivin heitä.

Minun kurjan syntisen olis tullut kuolla.

Minun tulis olla nyt roikkumassa tuolla.

Jeesus, minut pelastit, tiedän hyvin mistä:

kauhun kadotuksesta ja tulihelvetistä.

Armo peitti oikeuden pelastuksekseni:

Ansioton rakkaus minun osakseni.

Siksi olen kristitty: Jeesukselle kuulun.

Kristityksi ristitty ei voi luottaa muuhun.