Asiantuntija listaa kauhean sairauden oireet – Katso miten voit parantua tartunnasta!

 

Joh 9:1–7, 39–41

Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” – Altaan nimi merkitsee: lähetetty. – Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
    Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”

 

Perkeleellä on pullat uunissa

Jos sanomalehti haluaa saada uutiselleen lukijoita, se laatii tällaisen otsikon: Asiantuntija listaa kauhean sairauden salakavalat oireet – Katso mitkä viisi pientä oiretta saattavat viedä sinut hautaan viidessä viikossa.Vaikka me 2000-luvun ihmiset elämme vanhemmiksi kuin koskaan, meillä on lääkkeet tosi moniin sairauksiin eikä kipuakaan tarvitse kovin paljon sietää, olemme ihan sairaan kiinnostuneita sairauksista ja terveyksistä. Kulunut vuosi ja puoli ovat tietysti vain lisänneet kuumeista himoamme joka päivä lukea lisää taudeista ja miten välttää niitä.

Muistatko Martti Lutherin ja hänen kirjeensä Wittenbergiin, jossa vuonna 1527 puhkesi ruttoepidemia. Lutherin kirjeessä on kaksi selvää ohjetta: 1) sairautta on yritettävä torjua järkevin ja lääkärien säätämin keinoin 2) sairautta ei tule pelätä liikaa, niin että jättää lähimmäiset oman onnensa nojaan:

On osoitettava päättäväisyyttä silloin, kun lähimmäisen hätä sitä vaatii ja varovaisuutta silloin, kun hätätilaa ei ole. Mutta jos jotkut ovat ylen määrin paniikissa ja hylkäävät lähimmäisensä heidän hädässään, ja toiset taas niin typeriä, etteivät mitenkään hidasta vaan kiihdyttävät taudin leviämistä, silloin on Perkeleellä hyvin pullat uunissa ja monet kuolevat. Kummassakin tapauksessa loukataan raskaasti Jumalaa ja ihmisiä. Jälkimmäisessä Jumalaa kiusataan, edellisessä ihmiset jätetään oman onnensa nojaan.

Lutherin ensimmäisen neuvon mukaan osaan toimia ja suosittelen sitä siekailematta. Ei ole mitään ensiluokan uskovaisuutta sellainen, että jättää rokotteet ja lääkkeet ottamatta ja levittää niistä muille ihmisille kaikenlaista hölynpölyä kuin mikäkin juoruakka. Se on ensiluokan typeryyttä ja tosi asiassa Jumalan kiusaamista eikä uskomista häneen.

Mutta Lutherin toinen neuvo on vaikeampi. Sairautta on helppo pelätä ja se voi sydämessä ottaa salakavalasti liikaakin tilaa, niin että kohta murehdimme vain, milloin virus iskee meihin, säikymme jokaista kolotusta ja pelkäämme, että loppu on lähellä, minä hetkenä hyvänsä.

Luther kertoo, kenestä sairauden ja kuoleman pelkääminen on viime kädessä lähtöisin:

Saatanahan on niin katkeran häijy, ettei hän vain yritä lakkaamatta tappaa ja murhata meitä. Sen lisäksi hänen halunsa on järkyttää ja kauhistaa meitä kuolemaan asti niin että kuolemastamme tulee äärimmäisen katkera. Sitä ennen hän tekee elämästämme mahdollisimman paskamaista saadakseen, jos vain voi, meidät epäilemään Jumalaa ja kuolisimme vastoin tahtoamme ja valmistautumattomina. Hänen tarkoituksensa on, että kuolisimme pelossa ja murheessa kuin synkkänä päivänä, unohtaisimme ja hukkaisimme Kristuksen, joka on valomme ja elämämme ja jättäisimme lähimmäisemme hätään ja tekisimme näin syntiä Jumalaa ja ihmisiä vastaan. Tämä olisi hänen sydämensä halu.

Kannattaa lukea vähän kuin tämän päivän raamatuntekstien kommentaariksi tuo Lutherin mehevä ja kirpeä teksti. Se löytyy kokonaisuudessaan Sleyn nettisivuilta:

Saako kristitty paeta hengenvaarallista kulkutautia (1527)

Suom. E. Koskenniemi, T. Nisula & P. Palmu

Teksti löytyy tuolta muuten myös äänikirjana!

Christus medicus

Kaikki kolme raamatuntekstiä kertoivat tänään siitä, miten Jumala tahtoo parantaa ihmisiä eikä jättää heitä sairauden ja kärsimyksen runneltaviksi. Evankeliumit ovat täynnä kertomuksia, joissa kerrotaan, miten Kuninkaan kädet ovat parantavat kädet. Herran voideltu tunnistetaan niistä merkeistä eli tunnusteoista, että kuurot kuulevat, mykät puhuvat, sokeat näkevät, rammat kävelevät ja köyhille julistetaan iloisia uutisia.

Kun kristinusko levisi ensimmäisinä vuosisatoina Välimeren ympäri, tosi monet piispat ja opettajat laajensivat ja syvensivät hienoa kuvaa Kristuksesta parantajana. Hän ei ollut mikä tahansa puoskari tai käärmeöljyn keittäjä vaan todellinen, ainoa, paras lääkäri, Christus medicus. Toki Jeesusta rukoiltiin parantamaan fyysisiä sairauksia aivan kuin tänäänkin häntä rukoilemme, mutta ennen kaikkea Kristuksesta puhuttiin lääkärinä epäuskoa, syntiä ja kuolemaa vastaan. Kristus-lääkärin kuvassa onkin kolme tasoa:

Ensin, kuva avaa synnin vakavuutta. Synti on vaarallisempi ja tappavampi kuin mikään virus tai basilli. Vanhan kirkon opettajat eivät vahingossa alkaneet puhua Jeesuksesta taitavimpana ja suurimpana lääkärinä, vaan siksi, että heidän seurakuntansa osaisivat nähdä epäuskon, vihan, kateuden, ahneuden ja himon synnit oikeassa karvassaan – toisin sanoen hyvin vaarallisina tauteina, jotka hoitamattomina vievät eroon Jumalasta ja lopulta tappavat ja kadottavat ihmisen.

Toiseksi, Kristus-lääkärin kuva vei ajattelemaan terapiaa. Sen ajan ihmiset, kuten mekin, tunsivat paljon terapioita ja terapeutteja, itsehoitoa ja oma-apua erilaisin tekniikoin ja psykologisin menetelmin. Mutta toisin kuin sen ajan psyyken asiantuntijat ja filosofit, kristityt piispat korostivat Kristus-lääkärin ainutlaatuisuutta ja sitä, miten hänen apunsa on jotain aivan muuta kuin ihmisten keksimät lääkkeet ja menetelmät. Kristitty ei saa sairauteensa itsehoitoa eikä itsediagnoosia, vaan hän saa avun ulkoa ja ylhäältä, Jumalan armosta ja Jumalan auttamana.

Ja kolmanneksi, Kristus-lääkäri sitoutuu pienten ihmislääkärien tavoin potilaan pitkäaikaiseen hoitoon. Kuva lääkäristä ja lääkehoidosta liittyi monesti ajatukseen siitä, että vakavasti synnin sairastuttama potilas on pikkuhiljaa parantumassa ja long covidia pidemmän ja vakavamman oireyhtymän kynsissä. Siinä hän tarvitsee vuosikausia ja oikeastaan koko elämänsä ajan hoitoa ja lääkettä, joita vain Christus medicus voi hänelle tarjota.

Luterilaisina olemme ehkä tottuneet ajatukseen, että Kristus pelasti meidät kokonaan ja kerrallaan ja kertakaikkiaan yhdessä silmänräpäyksessä, mutta kuva Kristuksesta lääkärinä kutsuu meitä pitkäaikaissairaiksi, jokapäiväiseen hoitoon ja toipilaan rooliin.

Peseydy!

Syyrialainen kenraali ja jerusalemilainen näkövammainen saavat molemmat saman yksinkertaisen ohjeen parantuakseen. Se kuului näin: Peseydy. Aurinkokuningas Juhani Tamminen sanoisi KISS, Keep It Simple Stupid.

Peseydy.

Olin eilen mukana ristiäisissä. Pieni mies sai suuren nimen ja vielä suuremman perinnön. Isä Jumala otti hänet lapsekseen. Kristus puki hänet vanhurskaudellaan. Pyhä Henki uudestisynnytti ja teki eläväksi. Ei tarvittu kuin vesi ja Kristuksen sana. Se riitti.

Kautta kristikunnan historian on ärsyynnytty Jumalan asettaman lääkkeen yksinkertaisuuteen ja vähäpätöisyyteen.

Voiko muka pirullisen ovelan ja mielettömän tarttuvan koronaviruksen torjunta olla niin helppoa, että kävelee vain Messukeskukseen ja käy ottamassa kaksi rokotusta? No – itse asiassa voi.

Voiko muka Saatanan ja kaikkien hänen enkeliensä ja kaikkien syntien ja lopulta mahtavan Keisari Kuoleman kukistaminen olla niin helppoa, että peseytyy kasteen vedessä ja uskoo Jeesukseen. No – itse asiassa voi.

Se berliininmunkki Luther murisee oman aikansa kasteenhalveksijoille, joiden mielestä pikkulasten kastelu oli turhaa ja pinnallista puuhaa eikä auta mitään. Luther opettaa edelleen meitä näkemään, ettei pyhä kaste ole mikään ihmisten keksimä leikki, vaan Jumalan sanan käskemä ja säätämä lääke synnin sairautta ja saastaisuutta vastaan.

Myös Luther käyttää kuvaa lääkäristä:

Mietihän itse, mitä tapahtuisi, jos olisi olemassa niin taitava lääkäri, että hän pystyisi estämään ihmisiä kuolemasta, tai vaikka he kuolisivatkin, saisi heidät kuoleman jälkeen elämään ikuisesti? Hänelle sataisi maailmasta rahaa niin paksuin kinoksin, ettei rikkaiden tungokselta kukaan muu pääsisi hänen luokseen.

Mutta kasteessa tuodaan ilmaiseksi jokaisen oven eteen aarre ja lääke, joka nielee kuoleman ja säilyttää elossa kaikki ihmiset. (Iso Katekismus)

 

 

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: