Shakkia vai kosinta?

Room. 9:11–23

**

Höyryjyrä

Tämän sunnuntain saarnatekstimme on erittäin vaikea ja erittäin vaarallinen. Sitä ei voi lähestyä huolettomin ja yliolkaisin mielin, ja on hyvin tarkkaan, hyvin varovasti koskettava siihen, jos mielii koskea siihen ollenkaan. Lähestymme tämän sunnuntain saarnatekstiä kuin pomminpurkaja, jotta emme tyhmästi sohimalla ja tönimällä räjäytä Roomalaiskirjeen 9. luvun nitroglyseriiniä silmillemme.

On nimittäin sillä tavalla, että juuri tämä apostoli Paavalin opetus Jaakobista ja Esausta, Jumalan armon ja tuomion valinnasta, on ollut kohtalokas kasapanos jo vanhan kirkon ajoista lähtien. On vaikea löytää toista Raamatun tekstiä, joka olisi niin tiheä, niin ladattu ja niin vaarallisen vaikea kuin tänään kuultu apostolin opetus siitä, ketkä ja miksi ovat Jumalan armahtavan valinnan kohteena.

Kun Paavali käyttää Iisakin ja Rebekan kaksoispoikia, Esauta ja Jaakobia, Jumalan kätketyn armopäätöksen ja armovalinnan kuvana, hän on hyvin kaukana niistä ajatuksista ja tuntemuksista, joita me yleensä haluaisimme kokea, kun puhumme armosta, armollisuudesta ja armahtamisesta. Me vanhat ihmiset muistamme ehkä Helsingin seurakuntayhtymän mainoskampanjan, joka oli ottanut kantavaksi teemaksi armon. Jos muistan oikein, mainoskampanja oli hyväntuulinen, hupaisa, pehmeä, ja sen kuvastossa seikkaili isosilmäinen ja leppoisa haalariheppu, Armo-Jarmo.

Roomalaiskirjeen luvussa 9 armo ei ole mitään tällaista. Kun kirkkokäsikirja opastaa tänään viatonta lukijaa 3. paastonajan sunnuntain teeman, ”Ansaitsemattoman armon”, teksteihin väittämällä, että ”Jumalan armoa ei ansaita: Hänen hyvyytensä on sama kaikkia kohtaan”, niin ainakaan Roomalaiskirjettä ei ole opastekstin laatija tainnut vilkaistakaan: Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta minä vihasin. Jumala armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.

Kun kuuluisa Augustinus-tutkija Carol Harrison halusi luonnehtia, mikä parhaiten kuvaisi Augustinuksen piirtämää opetusta Jumalan armovalinnasta Roomalaiskirjeessä, hän ei valinnut leppoisan lylleröä talkkaria, Armo-Jarmoa, joka moikkailee kaikille ja on kuin karavaanari, kaikkien kaveri.

Harrison sanoo, että Roomalaiskirjettä lukevalle Augustinukselle armo on – steam roller, höyryjyrä. Jos olet nähnyt Denzel Washingtonin elokuvan Unstoppable, voit ajatella myös massiivista tavarajunaa numero 777, joka jyrää tieltään kaiken, risut, kävyt, ja ihmispolot.

Miksi näin?

Siksi, että Roomalaiskirjeen armovalinnan tekevää Jumalaa vastaan ei voi pullikoida. Hän armahtaa kenet tahtoo, hän hylkää kenet tahtoo, hän paaduttaa kenet tahtoo. Kun Jumala valitsee Jaakobin, kaksosista nuoremman, Abrahamin saaman siunauksen kantajaksi, hänen valintansa ei perustu mihinkään Jaakobissa. Jaakob ei ansaitse Jumalan valintaa eikä Jumalan armoa. Jaakobin tuleva elämä ja hyvät teot eivät ainakaan ole perusteluna Jumalan armolle ja hyvyydelle, sillä jos luet edes laiskasti Genesistä, Abrahamin lasten sukutarinaa, huomaat, että Jaakob oli valehtelija ja ketkuilija, joka yritti jopa itse huiputtamalla saada osakseen isänsä Iisakin väkevän siunauksen.

Jaakob ei ansaitse armoa, mutta Jumala valitsee silti Jaakobin siunauksen ja armon saajaksi. Yhtä syntisen ja vihaisen velipojan, Esaun, Jumala hylkää.

Tämä Roomalaiskirjeen opetus Jumalasta on vaarallinen ja mahdollisesti tappavan vaarallinen siksi, että se voi ajaa meidät epätoivoon ja vihaan Jumalaa kohtaan. Eikö tällä tavalla toimiva Jumala ole mielivaltainen, oikukas, totalitaarinen tyranni, voluntaristinen vallanpitäjä, joka arvalla ja sokkona pelastaa jotkut ja hylkää toiset? Onko armo siis toiselta nimeltään mielivaltaa? Koska Jumalan armon valintaa eivät voi edeltää ansiot, ennaltatieto, perusteet, mitkään meriitit, miten voimme uskoa Jumalan hyväksi ja oikeamieliseksi?

Minä valitsen sinut

En suin surminkaan tahtoisi liian helposti päästää meistä ketään tästä pinteestä ja piinasta. Helppo armo on halpaa armoa, ja haihtuu helteessä hetkessä.

Mutta mitä ajattelet siitä, mitä seuraavaksi sanon:

Jospa lukisimme Jaakobin ja Esaun kertomusta, valittua siunauksen saajaa ja Paavalin jyrkän pystysuoraa opetusta Jumalan armosta, joka ei perusteita tunne, aivan toisin. Jospa emme yritäkään astua ylös Jumalan valtaistuimen rinnalle ja ajattele häntä kaukaisena shakinpelaajana, joka väkevällä kädellään nostaa ja valikoi kaukaa nappuloita, toiset hän ottaa, toiset kaataa? Jospa emme asetu Jumalan rinnalle, hänen consiglierekseen, viisaaksi neuvonantajakseen? Jospa Jumalan armovalinnassa ei olekaan kyse umpikujaan vievästä loogisesta nollasummapelistä vaan jostain muusta?

Genesiksen Abraham-kertomus on kertomus siitä, miten suuri Herra Jumala, tähtien ja taivasten Luoja, päättää astua lähelle ihmistä. Hän ei tee tätä niin, että kumauttaisi koko suurta taivaankannen kupua ja piirtäisi sitten hirmuisella kädellään tahtoaan taivaalle idästä länteen, vaan hän puhuu yhdelle ainoalle ihmiselle, kutsuu tämän, ja siunaa Abrahamin hänen silmiensä tasalta. Jumala ei valitse ihmissukua ja maapallon väestöä, vaan Jumala valitsee sinut.

Genesis ja apostoli eivät siis nostakaan sinua Jumalan rinnalle antamaan neuvoja siitä, kuinka predestinointi kannattaisi suorittaa reilusti, vaan Jaakobin ja Esaun kertomus nostaa sinut sydämestä kiinni tarttuen Jumalan eteen, hänen silmiensä tasalle. Siitä kohtaa ymmärrät, että Jumalan armovalinta ei ole työhaastattelu, lottoarvonta eikä edes poliisikuulustelu, vaan rakkaudentunnustus:

”Minä valitsen sinut.”

Ajattele hetken nuorta miestä, joka kosii ihanaa tyttöänsä. Ehkä tytön mielestä on joskus mukava kuulla niitä asioita ja ominaisuuksia, joista poika hänessä tykkää. Ei ole pahaksi sanoa tytölleen, että olet niin kiva, kun sinulla on niin kauniit silmät, tai tykkään sinusta, kun olet niin hauska, tai olet maailman paras, kun olet niin kätevä vaihtamaan renkaita jne. Mutta eikö olisi jotain kummallista ja väärää, jos kosiva poika sanoisi polvillaan tytölle näin:

”Rakastan sinua ja haluan sinut, ja nyt luettelen sinulle seitsemän syytä ja meriittiä, miksi valitsen sinut enkä naapurin Tuirea.”

Eikö tyttö silloin ajattelisi, että ”ah, tuo poika rakastaa ehkä silkinpehmeitä hiuksiani, mutta ei minua”.

Mieti sitten, että rakkaus on syventynyt vuosien jälkeen ja kypsynyt kuin kallis viini. Nyt aikuistunut mies ei sanokaan enää vaimolleen ”rakastan sinua, koska…”. Rakkaudentunnustus on vaihtunut muotoon ”rakastan sinua, vaikka…” Nuoren tyttösen ihanat ominaisuudet ovat saattaneet vuosien kuluessa kadota, haalistua. Rakkaus ei enää osaa ummistaa silmiään rakastetun puutteilta ja vioilta, vaan joskus ne ovat jopa liian ilmeisiä. Eikö ole sitkeää ja lujaa rakkautta se, jossa pysytään yhdessä, vaikka toinen on kurja, ärsyttävä, tyhmä ja kyllästyttävä?

Lopuksi mieti, kuinka poika ja tyttö ovat jo vanhoja, sileäksi kuluneita, hitaita ja raihnaita. Silloin perustelut, syyt, ansiot ja argumentit ovat jääneet turhina, tarpeettomina pois.

Sulhanen katsoo morsiantaan silmiin, silmien tasalta, ja sanoo:

Minä valitsen sinut.

Minä haluan sinut.

Minä rakastan sinua.

En ketään muuta. En mitään muuta. Vain sinut.

Eikö Jumalan armovalinnassa ole kyse enemmän tästä, siis rakkaudesta, eikä shakinpeluusta?

Eikö Jumala itse pudonnut polvilleen, kun syntyi tähän maailmaan, ristin kuninkaaksi, jotta voittaisi omakseen – ei maapallon väestöä, ei yleisesti ja überhaupt ihmiskuntaa, vaan – sinut?

Arvokkaimmasta luopuen

Kun rakas ja raivostuttava ystäväni Augustinus opetti armosta, hän suositteli, että yrittäisimme ymmärtää armoa ennen kaikkea niin, että ylistämme ja kiitämme Jumalaa – vaikka emme osaakaan neuvoa häntä tai käsittää miksi hän armahtaa niin kuin hän armahtaa.
Se on hyvä neuvo.
Paras tapa ylistää on laulaa.
Siksi mietin, että tämä saarna loppuisi laulamalla. Tarvitsen sitä varten kitaran ja kaverini, Maaria Toskalan. Opetellaan Ossi Mäki-Reinin & kumpp. tekemä laulu Maata näkyvissä -festareille. Uskokaa tai älkää mutta laulun nimi on Armo.

https://youtu.be/cvcOdk1NzGI?feature=shared

**

Augustinus, De diversis quaestionibus ad Simplicianum 1,2

C. Harrison, Rethinking Augustine’s early theology : an argument for continuity (Oxford University Press 2005)

A. Laato, Vanhan testamentin selitysraamattu 1: Laki (Perussanoma 2017)

R.R. Reno, Genesis (Brazos Press 2010)