Pimeys ei sitä käsitä

 

Joh. 1:1–14

ILOSANOMA

Jesajan profetiassa tänään joulupäivänä loistaa yksi sana ylitse muiden. Se toistuu tuossa valoisassa lupauksessa eri muodoissaan ja synonyymeineen kuusi kertaa. Sana voi olla tänään meidän avaimemme joulun oveen. Mikä se sana on?

Kuuntelin joulukuun aikana ajaessani Turkuun ja sieltä pois paljon yhtä tiettyä radio-ohjelmaa. Radio-ohjelman nimi on Riston valinta, ja siinä toimittaja Risto Nordell esittelee maailman parasta musiikkia, kertoo adventin ja joulun ajasta ja runoilee kalaruokien herkullisuudesta. Ajaessani mustalla sukellusveneelläni synkässä varsinaissuomalaisessa maisemassa niin synkin maisin miettehin kesti aika tovin, ennen kuin minulle valkeni, mikä on keskeistä Riston soittamassa vanhassa keskiajan ja barokin musiikissa adventin ja joulun aikana. Keskeistä on sama tunne, joka sädehtii tänään Jesajan profetiassa, siis se sana, joka on tänään avaimena joulun oveen.
Se on tietysti ilo ja riemu.
Kun kuuntelee Johann Sebastian Bachin Jouluoratoriota, barokin ajan adventtikantaatteja, keskiaikaisia hymnejä joulun ajalta, ne ovat täynnä syvää iloa ja riemua, pakahduttavaa loistoa. Siitä Jesajakin tänään soittaa ja laulaa niin, että patarummut paukkuvat ja gongit kumisevat:

Kuinka ihanat ovat vuorilla
ilosanoman tuojan askelet!
Hän ilmoittaa rauhan tulon,
tuo suuren ilosanoman

Kuulkaa! Vartijat kohottavat riemuhuudon,
ja kaikki yhtyvät iloon,
sillä omin silmin he näkevät,
kuinka Herra palaa Siioniin.
Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot,
kaikki yhdessä iloitkaa!

Jos syksy onkin ollut synkkä ja vuosi vaikea, rakas taivaallinen Isä kutsuu sinua tänään ja juuri nyt syvään, vahvaan iloon, joka ei haihdu eikä hälvene koskaan, vaan on sinun elämässäsi vuosi vuodelta yhä todempi ja lujempi. Jesajan vartijat ovat tietysti enkelit Juudean yöllisellä taivaalla, kun he kertovat lyhytikäisille ja surun murtamille ihmisen lapsille: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kuningas, Kristus Herra.
Ei ole ihan helppoa sanoa tätä, minkä nyt sanon, mutta sanon silti, kaiken uhallakin: Sinun elämässäsi ei voi olla niin suurta surua eikä murhetta, taakkaa tai kuormaa, että se olisi suurempi ja raskaampi kuin ilo, jonka Jumala jouluna julistaa.
Isän ainosyntyinen Poika on astunut alas, tähän väkivallan, vihan ja sairauksien maailmaan, tänne jossa joudumme luopumaan ja lähtemään, itkemään ja kuolemaan. Hän on syntynyt pieneksi tänne, suloisen äitinsä syliin, jotta voisi tuoda meille kaikki taivaan tavarat, ja viedä meidät kaikki Jumalan kaupungin suuriin saleihin. Rakas kristitty, ota hänet tänään sydämesi syliin, liekuta häntä siinä, uskoen ja luottaen häneen. Kun hän on kanssasi, sinun ei tarvitse pelätä mitään, eikä olla murheissasi, vaan ilossa.
Hienosti muuten Risto Nordell muistuttaa kuulijoitaan, että joulun ilo ei ole ”koohottamista”, vaan ”elämänasenne”. Ilo ei siis ole tyhjännauramista ja joululetkistä jouluristeilyllä vaan pysyvä valo elämän maiseman yllä, tieto siitä, että aamu koittaa, päivä nousee eikä kaikki ole tässä. Ilo on varmuutta siitä, että minkä Jumala lupaa, sen hän pitää. Siksi ilo on läsnä myös itkuissa ja huolissa. Jeesus ei syntynyt meille käymään vaan, vaan olemaan, ja kantamaan meidät perille.

KATSELLEET JA KOSKETTANEET

Olen vuoden aikana käsittänyt, mikä vika on kalvinismissa. Kalvinismissa on se vika, että sen mukaan äärellinen ei kykene pitämään sisällään ääretöntä, finitum non capax infiniti. Rumasti sanottuna kalvinismiin sopii hyvin ajatus etäjahvesta, joka lähestyy virtuaalisesti ihmisiä, vapaana ajan ja paikan ja aineen kahleista. Tämmöiseen aineettomuuteen ihmiset tuntuvat hurahtavan muutenkin. Lihalla ja ruumiilla, aisteilla ja historialla ei ole väliä, pelkkä ajatus eli idea on tärkein. Idean välittämiseen on ihanteellista, jos sitä ei häiritä hitailla kehoilla, risaisella traditiolla, murenevalla leivällä.
No, pikku kulkutautimme on nyt zuumien ja tiimssien ja skyyppien ja someilun karvailla käsillään opettanut, miten ihanaa se kalvinismi oikeasti on. Kyllä ei ole lämpöisille ihmisille tarkoitettu semmoinen kristinoppi vaan enempi androideille ja avatareille, jollaisia emme–Gott sei Dank–sentään ole.
Eniten odotan ensi keväältä, kun rokotus on saatu, sitä, että voi taas tulla yhteen, nähdä turvassa rakkaita omaisia ja ystäviä, laulaa vierekkäin, kätellä ja halata, katsella ja koskettaa muita ihmisiä. Ihminen on luotu tomusta olennoksi, joka on saanut lahjaksi järjen lisäksi kaikki aistit ja ihmeellisen ruumiin, josta käsin elämä eletään.
Siksi Jumalakaan ei ota yhteyttä ihmislapsiin kaukaa ja virtuaalisesti eli keinotekoisesti, etänä. Jumalan hyvyyttä ei lahjoiteta aineettomasti ladattavana immateriaalihyödykkeenä, vaan Jumala itse syntyy ihmiseksi, lihaksi.
Ensimmäinen Johanneksen kirje kuvaa selkeästi, mitä Jumalan Pojan asuminen omiensa keskellä on:

Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta.

Eipä ole koleaa kalvinismia tämä, vaan ruumiillista ja sakramentaalista, käsinkosketeltavaa ja konkreettista. Jumala tulee lähelle, ei jää etäälle. Jumala asuu sinussa, sinun elämässäsi, kun korvillasi kuulet hänen sanansa suomeksi käännetyssä Raamatussa; kun hänen elävä vetensä tulvii ylitsesi ja nostaa uuteen elämään; kun hänen uuden liittonsa veri läikkyy maljassa, ja maistat kuinka Herra on hyvä.
Siksi ajattelen jopa niin lapsellisesti, että jouluilosikaan ei tarvitse olla hengellisen aineetonta ja idealistisen hurskasta, vaan samalla kun hyräilet patarumpujen paukkeessa, saat iloita Vapahtajan syntymästä värikkäin valoin, hyvällä ruualla, paukkuvan kuumalla joulusaunalla ja miksei vähän myös marsipaania maistellen.

PIMEYS EI SITÄ KÄSITÄ

Joulupäivän evankeliumina kuultiin jyhkeä Johanneksen evankeliumin prologi. Siinä mieltäni on aina kiehtonut lyhyt kohta, jossa kuvataan joulua, Jeesuksen syntymää vuoden pimeimpänä aikana. Vanhassa kirkkoraamatussa (KR38) sanottiin:

Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

Nykyisessä raamatunkäännöksessä (KR92) taas lausutaan:

Valo loistaa pimeydessä,
pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

Upouudessa teslakäännöksessä eli UT2020-käännöksessä on palattu 30-luvulle ja kirjoitetaan:

Valo loistaa pimeässä,
mutta pimeys ei ole sitä käsittänyt.

Pienistä sävyeroista viis, suurin ero on siinä, ajatellaanko pimeyden olevan toimintaa vai ajattelua. Johanneksen sana voidaan kääntää kuinka vain, ja voi olla, että sana on tahallaan monimielinen. Olkoon miten on, pimeyden vallat eivät voi ymmärtää eivätkä voittaa Jumalaa, jonka valkeus ja voima ja viisaus murtautuu tähän maailmaan pienen Marian pojan asussa. Siinä missä pimeyden ja kuoleman voimat odottavat, että niitä tulee pelätä ja vihata, ja siksi palvoa, vain Jumalan Poika pyytää meitä kumartamaan itseään niin, että häntä ei tarvitse pelätä, piskuisen, hennon, nopeasti hengittävän vastasyntyneen ruumiissa. Jumala syntyy ihmiseksi, jotta häntä ei voisi kukaan pelätä, vaan vain rakastaa.
Rakas kristitty, käännä siis tallin ovessa tämän päivän ihmeellistä avainta, astu sisään jouluun, jossa voit katsella ja koskettaa Herraa, Kristusta ja käydä hänen eteensä polvilleen, pelkäämättä, valossa, kirkkaudessa.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: