Sijoitusneuvontaa

Psalmi 49

Rakkaat ystävät,
jos olette käyneet kevään aikana messuissa, olette ehkä huomanneet, että messun liturgiaan on ilmestynyt uusi osa. Mikään uutuus se ei kylläkään ole vaan aivan ikivanha.

Olen liturgiaa toimittaessani halunnut säännöllisesti lukea sunnuntain psalmin. Psalmitekstiä edeltää antifoni, joka on lyhyt ja keskeinen psalmijae, ikään kuin avain koko jumalanpalvelukseen, sitten tulee asian pihvi eli varsinainen psalmi, sitten tulee ns. Pieni kunnia, ja lopuksi antifoni vielä toistetaan. Sana psalmi tarkoittaa oikeastaan laulua, ja ihan aikuisten oikeasti psalmia ei pitäisi messussakaan lukea jurnuttaa vaan se tulisi laulaa. Mutta sitä en ole vielä opetellut, välillä kanttorit ovat sen laulaneet.

Vanhan testamentin psalmit ovat varmasti olleet ensisijaisesti laulettuja lauluja, eivät hiljaa luettavia tekstejä. Olisi enemmän kuin mahtavaa, jos tietäisimme miten niitä on laulettu ja soitettu. Ajattele jos joutuisimme kuulemaan ja esittämään vain pelkkinä luettuina teksteinä musiikin nerojen tuotantoa, vaikkapa Johann Sebastian Bachia, Leonard Cohenia tai Paula Vesalaa. Jotain jäisi puuttumaan! Tai ehkä parempi vertailukohta olisi se, että tulemme nuorteniltaan tai opiskelijailtaan ja sitten aloitetaan ilta yhteen ääneen lukemalla Siionin kannel 2:sta laulu SK2 581 Ei ole kuolemaa…

Jokaiselle vuoden pyhälle on olemassa oma psalminsa. Kevään myötä olen jotenkin kovasti tykästynyt niihin. Ihan kuin olisin asunut vanhassa talossa monta vuotta ja sitten jonkin vaatekaapin takaa löytyy ennen avaamaton ovi ja kun sen avaa niin siellä on upea, tumma ja silti valoisa sali, jossa soi sydämeen viiltävä musiikki.

Psalmit ovat olleet kirkkoon tulleiden kristittyjen yhteinen aarre jo kirkon alkuajoista lähtien. Niitä ovat opettaneet ja niistä saarnanneet niin Augustinus kuin Luther.

Tänä kesänä aion minäkin mennä nöyrästi lukkarin kouluun ja harjoitella aivan esikoululaisen tavoin psalmien lukemista. Kesä-heinäkuun täällä TLK:lla tiedät siis, että jos saarnavuorossa on Nisula, niin saarna on päivän psalmista. Ja haastan sinuakin Psalmien kesään! Jos luet joka päivä kaksi psalmia hitaasti ja rauhallisesti, sana kerrallaan, niin elokuun puolivälissä olet lukenut ne kaikki. Sitten voit aloittaa alusta.

Tänään sunnuntain psalmi kertoo rikkauden illuusiosta, varoittaa luottamasta omaisuuteen ja viittaa ainoaan oikeaan turvaan, Jumalaan, joka kantaa ihmiselämää.

Ikään kuin aarteita

Psalmin 49 yksi keskeinen viesti on meille, jotka päivittäin tuijotamme kaikenlaisia vauraita ihmisiä ja ähkimme ainakin salaa mielessämme, ”voi veljet, tuo se vasta olisi elämää”, ”kyllä olisi elämä aikamoista laiffii, jos olisi varaa noin paljon matkustaa ja nauttia ja syödä ja juoda ja tankata”.

Psalmin viesti on, että tämän maailmanajan rikkaus on illuusio. Keisareilla ei oikeastaan ole vaatteita. Ihmiset, joita pidämme rikkaina, eivät oikeastaan ole rikkaita, jos heillä on vain sikamaisen paljon rahulia ja tavaraa ja neliöitä.

Älä kadehdi, kun joku rikastuu,

kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta.

  Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään,

  hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.

Älä turhaan kadehdi tämän maailman rikkaita ihmisiä, tai oikeastaan psalmi sanoo kai tässä: älä pelkää, älä ole huolissasi, ikään kuin sinulta puuttuisi jotakin, kun katkerana luet mitä sähköjohtajat tai teslojen tekijät tienaavat.

Ei sinulta oikeasti puutu mitään.

Ikivanhassa Augustinuksen psalmisaarnassa, joka on pidetty kahdessa osassa peräkkäisinä iltoina, teroitetaan aika hauskasti sitä, miten tässä maailmassa haalitut rikkaudet ovat kvasirikkauksia, valerikkauksia, joilla ei ole oikeata arvoa. Miksi haikailisin niiden perään? Mihin tarvitsen niitä? Ne eivät minua auta.

Augustinus vertaa tämän elämän tilejä ja tavaraa unikuviin, jotka lakkaavat olemasta kun aamulla herään:

Rakkaat ystävät, tiedätte hyvin, että kun joku kertoo unistaan, hän käyttää kertoessaan ilmausta ”ikään kuin” (quasi). ”Minä ikään kuin istuin, aivan kuin puhuin, olin ikään kuin syövinäni pöydässä, olin niin kuin hevosen selässä, ikään kuin kävin väittelyä.” Unet ovat kaikkineen ”ikään kuin” todellisuutta. Kun ihminen sitten herää, hän ei enää näe asioita, joista uneksi. Kerjäläinenkin voi sanoa: ”löysin ihan kuin aarteen!”, ja jos noita sanoja ”ikään kuin” ei olisi, hänpä ei olisikaan enää kerjäläinen. Mutta kun kyseessä on ”ikään kuin” aarre, hän pysyy kerjäläisenä. Samalla tavoin ne, jotka ovat täällä avanneet silmänsä ammolleen maallisille iloille, ja sulkeneet sydämensä, tulevat kerran huomaamaan, että heidän kvasielämänsä katoaa ja tilalle tulee todellisuus.

(Augustinus,  Enarrationes in Psalmos 48, 2, 5)

Unet ja todellisuus (2.Kor 6:10)

Valetodellisuuden rinnalle Afrikan piispa asettaa oikean, todellisen todellisuuden. Sitä jokainen kastettu ja uskova kristitty elää Kristuksen omana. Vaikka olisin ikään kuin varaton, olen silti todellisuudessa rikas kuin kuningas, kun omistan itse Jumalan, ja hänen rakkaan Poikansa. Vaikka olen tässä varjojen maassa aivan kuin puutteessa ja vähän niin kuin ahdinkojen alla, olen silti todellisuudessa pelkoa vailla ja ilon ja riemun tiloissa, kun saan kuulua Kristukselle ja olla kulkemassa kohti suurta iankaikkista juhlaa. Tällaista kaksoisvalotettua elämää elää apostoli Paavalikin:

Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa,

pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, 

murheellisia mutta aina iloisia.

Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi;

meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.

(2. Kor. 6:9–10)

Psalmi 49, Uusi testamentti ja kirkon suuret opettajat eivät siis niinkään käske ihannoimaan köyhyyttä ja kurjuutta ja sylkemään rikkauksien päälle, vaan ennemminkin etsimään ja katsomaan valerikkauden sijaan oikeita aarteita ja elämään niistä.

Vaikka panisit joka kuukausi tonnin omaan jemmaan, se ei auta sinua mitenkään. Vaikka osakkeesi ja sijoituksesi kilisisivät ja kahisisivat pankeissasi sinulle korkoa korolle siivottomia summia, niillä ei ole mitään arvoa. Vaikka verkostoituisit viidenkymmenen hyvän veljen kultaisiin kädenpuristuksiin, yksikään ihminen ei voi sinua auttaa, kun joudut täältä lähtemään.

Henkeään ihminen ei voi lunastaa,

ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa.

  Elämän lunnaat ovat liian kalliit,

  ne jäävät iäksi maksamatta

Mutta kun sinulla on Kristus Vapahtaja, ja hänen lupauksensa ja läsnäolonsa, et tarvitse mitään muuta. Kun sinulla on paikka ehtoollispöydässä kristittyjen perheen jäsenenä, olet upporikas. Kun Jeesus on sinun veljesi ja auttajasi, sinun ei tarvitse olla huolissasi edes täältä lähtiessäsi, hän kantaa sinua joka päivä kun elät, hän kantaa sinua sinä päivänä, kun kuolet.

Jumala lunastaa minut,

  hän tempaa minut tuonelan otteesta.

Talleta ja sijoita hyvin

Kun Augustinus saarnasi 400-luvun basilikoissa, hänen kuulijoissaan oli kaikenlaista väkeä, vauraita, keskituloisia ja hyvin niukalla toimeentulevia ihmisiä. Erityisesti niitä, joilla oli paljon omaisuutta, hän opasti suorasukaisesti ja usein miettimään tarkkaan, mihin rahat kannattaa sijoittaa. Myös Augustinuksen aikana oli toki olemassa kaikenlaisia analyytikkoja, ja sijoituskonsultteja, joilla riitti vinkkejä siihen, miten saadaan raha tuottamaan lisää rahaa. Olen ymmärtänyt, että semmoisia on olemassa tänäkin päivänä. Mutta Augustinus kehotti sijoittamaan oikeasti arvokkaisiin kohteisiin, ei siis valerikkauksiin. Oikeasti arvokkaat kohteet olivat hädässä ja puutteessa elävät toiset ihmiset, kristityt jotka joutuivat päivittäin kamppailemaan saadakseen perheelleen ruuan, kirkko- ja seurakuntayhteisöt, joiden haltuun oli uskottu Jumalan sanan opetus, Jumalan sanalla ruokkiminen ja kasteelle tulevien ihmisten opettaminen. Nämä olivat aarteita, joihin kannatti rahansa satsata!

Rakkaat ihmiset, eikö ole ajankohtainen sijoitusneuvo? Miksi haaskaisimme pennosemme johonkin, mikä ruostuu, mätänee, haihtuu ja katoaa, kun voimme ostaa halvalla rahallamme jotain oikeasti arvokasta?

Tänä viikonloppuna on monen setämiehen ja täti-ihmisen, minä mukaan lukien, silmä kostunut kyynelistä, kun olemme hikoilleet koulujen kevätjuhlissa ja keskittyneet rehtorien puheiden sijaan heltymään ja ihailemaan iloisia lapsia ja nuoria. On suuri aarre, että hyvä Jumala on antanut meille arvottomille hoidettavaksi näin kalliita kasvatettavia.

Entä milloin olet viimeksi oivaltanut, kuinka huikean arvokkaasta asiasta ja vielä rikkaammasta rikkaudesta on kyse, kun näitä lapsia ja nuoria saa ruokkia ja evästää Kristuksen totuudella ja lupauksilla, hyvän Jumalan sanalla? Jos jo englannin ja matematiikan opettaminen lapsille on arvokasta, kuinka paljon suurempi asia on, että meidän syliimme annetut lapset saavat oppia Jumalasta ja hänen kirkkaudestaan? Itse ajattelen, että jos ostan osakkeita Kiinasta, rahani menevät hukkaan. Mutta jos voin satsata muutaman kympin tai satasen kuussa lapsiin tai nuoriin, se on varma voitto.

Talleta ja sijoita hyvin, neuvoo Augustinus.

Talleta ja sijoita aarteisiin, joilla on arvoa ja jotka kantavat satoa iankaikkiseen elämään.