Saarna Jumalan hyvyydestä

Mark. 7:31–37

HYVIN HÄN ON KAIKEN TEHNYT

Rakkaat ihmiset, pienet ja suuret, iloiset ja surulliset,

kuunnelkaa tarkkaan vielä kerran tämän illan Markuksen kertomuksen ydin. Siinä puhutellaan tänään juuri meitä. Se on tänä iltana evankeliumin painava ydin. Näin se kuului:

Hyvin hän on kaiken tehnyt.

Näin koko Raamattu opettaa siitä, millainen Jumala on ja mitä hän saa aikaan. Jumala on hyvä. Hänen luomansa olennot ja ihmiset ovat hyvyyttä.

On aikoja, jolloin on helppo erehtyä luulemaan, että jokin osa todellisuutta on pahaa tai jokin ihmisryhmä edustaa pahuutta ja vääryyttä. Silloin jokaisen kristityn tulee pitää kirkkaana mielessään: kaikki mitä Jumala on luonut, on hyvää ja kantaa sisällään siunausta. Kaikki, aivan jokainen, maailman syntynyt tai syntymää odottava ihmisen lapsi on hyvä, arvokas, kallis, Jumalan tarkoittama. Kukaan ihminen ei ole syntynyt tähän maailmaan Saatanasta. Saatana ei ole Luoja, vaan vain Murhaaja.

Ei kai minun edes tarvitse lisätä tai selventää, että Jumalan hyväksi luodussa maailmassa tai hyvissä ihmisissä on paljon syntiä ja kärsimystä ja vääntyneisyyttä. Sehän käy selväksi evankeliumissa. Jeesus Vapahtajan luo tungeksii valtavasti tällaisia ihmisiä – ihmisiä, jotka sairaus, kuolema, syyllisyys on painanut kumaraan ja joita ei kukaan voi enää auttaa – paitsi yksi.

Itselleni on ollut tärkeä ymmärtää vanha opetus Jumalasta: Jumala vihaa kärsimystä. Jumalan tahdossa ja suunnitelmissa ei ole sijaa eikä järkeä kärsimykselle ja kyynelille. Jumala ei kerran taivaassa ota meitä syliinsä ja sano, että lapseni, kärsimys, jonka elämässänne kohtasitte oli minun suunnitelmaani ja sen tarkoituksena oli opettaa ja kasvattaa teitä.

Ei! Jumala ei halua, että hänen luomansa ihmiset itkevät ja kärsivät, vaan Jumalan suunnitelmana on pyyhkiä kerran kaikki kyynelet pois. Kun luet evankeliumien kertomuksia, näet usein, miten Jeesuksen tulee ihmisiä sääli. Jumalan Pojan yksi tärkein tuntomerkki on, että hän parantaa ja korjaa, auttaa ja vapauttaa, poistaa taakkoja eikä lisää niitä.

Kuninkaan kädet ovat parantajan kädet.

Rakas kristitty, muista tässä vihamielisessä ja vihollisuuksien ajassa ja maailmassa:

Jumala on hyvä.

Jumala luo hyvää.

Jokainen ihminen on Jumalan luoma, arvokas, rakas, kallis.

Hyvin hän on kaiken tehnyt.

TE TARKOITITTE MINULLE PAHAA

Ystäväni Emmis luki tänään meille toisenkin raamatunkohdan. Kuvaus Joosefin ja hänen veljiensä sydäntäsärkevästä kohtaamisesta on Genesiksen eli Ensimmäisen Mooseksen kirjan viimeisestä luvusta, sen lähes viimeisistä jakeista. Minusta kohtaus huipentaa koko pitkän ja mahtavan kirjan. On hyvä, jos tietää edes vähän siitä, mitä on aiemmin tapahtunut, niin kuin pitkissä draamasarjoissa.

Aiemmin tapahtunut: Jaakob, Joosefin ja ison veljessarjan vanha isä, on elänyt elämäänsä huijausten ja petosvyyhtien varjossa. Jaakobin taakseen jättämät petokset ovat tulleet uudestaan hänen eteensä ja särkeneet hänen sydämensä.

Hänen omat poikansa ovat kateudesta ja vihasta riistäneet rakkaan pojan isältään.

Joosef-pojalta on viety vanhemmat, perhe, elämä omassa kodissa ja hänet on myyty orjaksi ulkomaille.

Huikeiden käänteiden jälkeen Jaakob saa vielä juuri ennen kuolemaansa kohdata rakkaan Joosefinsa, joka on nyt suurvallan kakkosmies, vallan huipulla. Kuoleman edessä Jaakob siunaa kyynelet silmissä Joosefin pojat, omat pojanpoikansa Abrahamin lasten siunauksella. Sitten Jaakob kuolee, menee isiensä tykö.

Ja nyt ollaan tilanteessa, josta tänään kuulit.

Joosefin veljiin iskee syvä kauhu. Ehkä pikkuveli on pelannutkin ovelaa peliä, kuten tässä perheessä on tapana. Nyt kun isä on kuollut, olemme hänen armoillaan. Varmasti hän nyt kostaa meille, eikä henkemme ole paljon arvoinen.

Kauhuissaan veljet seisovat Joosefin edessä ja Joosef sanoo sanat, jotka ratkaisevat ja päättävät Genesiksen kertomukset Abrahamin lapsista:

Joosef sanoi heille: »Älkää olko peloissanne, enhän minä ole Jumala.

Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi.

Jos me ihmiset saamme käsiimme hyvää, osa meistä saa aikaan hyvästä vähän lisää hyvää.

Monet meistä ihmisistä saavat käsiinsä hyvää, käyttävät sen, mutta eivät kykene tai osaa siirtää hyvää eteenpäin.

Ja sitten osa meistä, joskus suurikin osa, saa elämäänsä hyvää, mutta saatu hyvä murenee ja likaantuu käsissämme niin, että hyvästä tuleekin vain pahaa ja kärsimystä.

Näin käy lukemattomat kerrat myös Genesiksessä. Sen päähenkilöt ovat saaneet paljon hyvää ja siunausta elämäänsä, mutta kääntäneetkin sen pahaksi ja vahingoksi itselleen ja muille.

Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, toteaa Joosef.

Sitten seuraa suuri mutta: Mutta Jumala käänsi senkin hyväksi.

Tässä maailmassa on vain yksi, jolla on valta ja voima tehdä näin.

Kun kaikkivaltias Jumala saa käsiinsä pahaa ja pahan ihmisen, vain hän yksin voi kääntää pahankin hyväksi, tehdä langenneesta hyvää ja kauheasta siunattua. Joosefin lause kertoo Jumalan olemuksesta. Se viittaa eteenpäin, kaikkeen siihen, mitä Abrahamin lapsille tapahtuu vielä. Se viittaa myös Jumalan kaikkivaltiuden suurimpaan tekoon, syntyä ihmiseksi tänne petollisten ja murhaajien ja pahaa tahtovien keskelle, ottaa mitättömän ihmisen osan ja kuolla rikollisena ja syljettynä jokaikisen ihmisen puolesta ristinpuulla.

Kun tänään katselet ja kuuntelet Jumalaa, katselet ja kuuntelet Jumalaa, joka on ottanut käsiisi kaiken sen pahan, mitä sinä olet saanut aikaan ja hän on peittänyt sen hyvyydellään ja rakkaudellaan.

JUMALAN KÄMMENELLÄ

Eikö kuva Jumalasta hyvänä ja lempeänä ja rakastavana ole kuitenkin vähän – lapsekas? Eikö puhe Jumalan rakkaudesta ole meidän aikanamme jotenkin – naiivia?

Maailmahan on jo kauan kamppaillut sokeiden ja pahantahtoisten voimien temmellyskenttänä, eikä kenenkään sydän kestä pohtia kaikkea sitä turhaa ja saatanallista kärsimystä, jota me itse, oma lihamme, ja Perkele saamme täällä aikaan.

Juuri tällaisia ajatellen ilkuin muutama viikko sitten Turun Lutherin kirkon saarnassani eräälle virsikirjan virrelle ja sen lapselliselle, höyhenenkevyelle ja mitättömän pienelle opetukselle Jumalasta ja hänen teoistaan. Tuo virsi on VK 499, Jumalan kämmenellä.

Kerskuin näistä ilkkumisistani muutamalle ystävälle jälkeenpäin ja sainkin pilkalleni ymmärrystä. Paljon järeämpiä ja jykevämpiäkin virsiä olisi laulettavaksi, eikös vain, kuten panssaroitu sankarikertomus VK 310 Tule Herramme meitä nyt vahvistamaan.

Mutta yksi ystävistäni nosti kätensä.

Tunnen hänet tinkimättömänä, lujana, jäntevänä ja sanoisinko jopa sotilaallisen ryhdikkäänä miehenä, jolla on painavat sanat, suora katse ja luja kädenpuristus. Lisäksi hän on rokkimies ja räppäri. Sanalla sanoen: hän on mies, joka syö rautaa ja tulostaa kettinkiä.

Tämä ystäväni vastusti minua. ”Jumalan kämmenellä on minun lempivirteni”, hän sanoi. Sitä juuri kuuluukin laulaa tällaisessa mustassa maailmassa. ”Minusta Jumalan kämmenellä virressä on parasta sen totaalinen häpeilemättömyys. Tätä kristinusko väittää, riippumatta siitä, miten älyttömältä se kaikkien havaintojen valossa tuntuukaan. Siinä on ilosanoma puristettu muutamaan riviin.” Näin ystäväni sanoi ja kertoi, että laulaa virren lapsilleen illan hämärässä, kun päivä päättyy ja vajotaan unien syvyyksiin.

Jäin kääntelemään ystäväni sanoja mielessäni ja ne voittivat minut.

Minua alkoi hävettää, että ilkuin pienten lasten iltavirttä.

Maksan ystävälleni nyt velkani takaisin ja pyydän, että laulamme yhdessä tuon lapsellisen, pienen, höyhenenkeveän laulun Jumalasta, jonka hyvyyden sisällä ei tarvitse pelätä mitään eikä ketään.

1.
Jumalan kämmenellä
ei pelkää lintunen,
Jumalan kämmenellä
ei pelkää ihminen.
Kaikille tilaa riittää,
kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.

2.
Jumala meitä kutsuu
nyt suojaan turvaisaan.
Jumala meitä kutsuu
ja kantaa voimallaan.
Milloinkaan ei hän hylkää,
lastensa kanssa hän on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.

VK 499