Kuka täällä laulaa?

Ps. 18:17–20, 26–29

**

Kenen ääni?

Täällä Turussa avasin viime pyhänä Psalmien Kesän, joka on yksinkertainen lukuhaaste: lue kesän aikana koko Vanhan testamentin Psalmien kirja, kaksi psalmia päivässä ja tee syvyyssukellus Raamatun ja koko kirkon ihmeelliseen laulukirjaan. Viime sunnuntain psalmi ei ollut vaikea: siinä ilkuttiin rikkaiden ihmisten rikkausunelmille ja ohjattiin jokaista ihmistä panemaan toivonsa ja elämänsä elävään ja todelliseen Herraan.

Mutta tämän sunnuntain psalmi on toista maata. Kuulit siitä tänään vain pienen otteen, sillä Psalmi 18 on melko pitkä laulu, siinä on peräti 51 jaetta, joista kuulit tänään vain kahdeksan. Sen lisäksi, että psalmi 18 on pitkä, se kattaa eteemme hyvin niitä vaikeuksia ja kompastuskiviä, joita psalmien lukemiseen ja laulamiseen meillä on.

Vaikean ja pitkän psalmin edessä tyydyn tänään hyvin yksinkertaiseen kysymykseen: Kuka laulaa?

Voit ajatella vaikka näin: tulet suureen ja hämärään kirkkotilaan ja valtava tamminen ovi kolahtaa kumeasti takanasi kiinni. Kun oven kaiku lakkaa kiirimästä katedraalin kiviseinissä, alat erottaa jostain laulua, joka on välillä haikeaa, välillä surullista, välillä valoisaa, välillä riemullista. Se on juuri tämä psalmi 18, jonka ensimmäiset sanat kuuluvat näin:

Minä rakastan sinua, Herra,
sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan,
sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni,
sinulta saan avun ja suojan.

Jäisit tietysti kuuntelemaan laulua hiljaa kun se juoksuttaa sävelkulkujaan katedraalin viileässä hämärässä ja se koskettaisi sinua ja puhuttelisi sinua. Mutta pian kysyisit mielessäsi: Kukahan täällä laulaa? Kuka haluaa laulaa tällaisia asioita? Kenen ääni tämä laulajan ääni on?

Kun luemme yhdessä tai yksin omassa kotona psalmia, meillä on varmaan useimmiten päässä sellaiset lukulasit, että tämä laulu kertoo minusta, meistä. Se on helpoin ja nopein vastaus kysymykseen ”kuka täällä laulaa” ja vastaan, että ”minä voisin laulaa näin”. Vaikka vastaus on helppo, ei se suinkaan ole huono. Kyllä psalmia voi tänäänkin laulaa omana ja oman elämän rukouksena. Se on tehty myös helpoksi siinä mielessä, että pitkästä psalmista on valittu tälle sunnuntaille muutama jae, jotka voi rukoilla itselleen aika helposti.

Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun,
hän veti minut ylös syvistä vesistä.

Pieni lapsi voi ajatella, että Jeesus auttoi, kun minua pelotti.
Teini-ikäinen voi lukea tätä psalmia niin, että Herra on lähellä kun oudot ja tuntemattomat asiat ahdistavat.
Keski-ikäinen voi rukoilla omiin pelkoihinsa tätä psalmin lääkettä jne.

Siksi ehkä jäätkin viileän katedraalin hämärässä naulittuna paikoillesi, sillä nopeasti tämä erikoinen laulu kietoo sinut mukaansa, ja pystyt tapailemaan sen sanoja ja melodiaa aivan kuin oman elämäsi lauluna ja rukouksena.

Psalmien laulut voivat parhaimmillaan auttaa ja opettaa sinua rukoilemaan oman elämäsi ja läheistesi puolesta aivan uusin sanoin, rehellisesti, suoraan ja silti kauniisti ja tarkasti.

Ajattele yhä, että olet pimenevässä tuomiokirkossa ja olet jäänyt pitkäksi aikaa paikallesi kuuntelemaan laulua ja sen laulajaa. Et vieläkään oikein näe etkä ymmärrä, mistä laulu oikein kuuluu, mutta siihen on tullut nyt uusia, erikoisia sävyjä, hurjaa voimaa, riitasointuja, ääntä ja säröä. Kuka täällä oikein laulaa?

Daavid ja viholliset

Psalmi 18 on melko helppo laulu niin kauan kuin luulemme sen olevan vain laulu minusta minulle, rukous oman elämän ahdingosta, jotta saisin lohtua Jumalan avusta tähän hetkeen. Mutta annas olla, jos haluamme päästä syvemmälle ja avaamme Raamatusta koko Psalmin eikä vain muutamaa melodianpätkää. Eteen aukeaa nimittäin, raaka, raju ja hurja rock-ooppera. Ei pystykään enää itse laulaa tällaista biisiä:

Huusin hädässäni Herraa,
kutsuin avuksi Jumalaani.
Ääneni kantautui hänen temppeliinsä,
ja hän kuuli minun huutoni.

Jumala vyöttää minut voimalla,
hän osoittaa minulle oikean tien.
Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat
ja ohjaa kulkuni kukkuloille.
Hän opettaa käteni taistelemaan,
käsivarteni jännittämään sotajousta.

Minä ajan takaa vihollisiani ja saan heidät kiinni,
palaan vasta, kun heitä ei enää ole.
Minä lyön heidät, eivätkä he enää nosta päätään.
He sortuvat jalkojeni alle.
Minä murskaan heidät tomuksi tuuleen,
poljen heitä kuin katujen lokaa.

Siksi kiitän kansojen keskellä sinua, Herra,
laulan kiitosta sinun nimellesi.
Sinä teet voittoisaksi kansasi kuninkaan,
sinä olet uskollinen …

Psalmi 18 ei olekaan vain pikku arjen rukous arjen huolien keskellä, vaan se nousee rujona syvyyksistä ja kaukaa. Kun avaat eteesi koko tuon psalmin, ymmärrät, että se ei ehkä sittenkään ensisijaisesti ole sinun psalmisi vaan se on suuren Israelin kuninkaan, Iisain vesan, kuningas Daavidin psalmi. Psalmin päällekirjoitus sen paljastaa: ”Herran palvelijan Daavidin psalmi. Tämän Daavid lauloi Herralle sen jälkeen, kun Herra oli pelastanut hänet Saulin ja kaikkien vihollisten käsistä.” Saman laulun tekstin löydät lähes samanlaisena 2. Samuelin kirjasta, Daavidin kuninkuuden historian viimeisistä luvuista.

Psalmien Kesä tulee paljastamaan sinulle, että koko psalmien kirjan eräs keskeisin henkilö on juuri kuningas Daavid, hänen henkilönsä ja hänen elämänsä. Antti Laaton Vanhan testamentin selitysraamatun johdannossa Psalmien kirjaan luetellaan ja esitellään toistakymmentä psalmia, jotka puhuvat Daavidin elämästä ja sen merkityksestä Israelille. Psalmeissa Daavid kasvaa suurempaan kokoon kuin vain yhdeksi ruhtinaaksi kaukaisessa maassa, eli, tuli, näki, voitti ja kuoli. Sen kertoo tämänkin psalmin loppusäe. Se menee näin:

Sinä teet voittoisaksi kansasi kuninkaan,
sinä olet uskollinen sille, jonka olet voidellut,
Daavidille ja hänen suvulleen,
nyt ja aina.

Daavid on Voideltu, Kuningas. Hänen poikansa ja hänen sukunsa on Israel ja Israelin voima. Vaikka Israelin kuningashuone sammui ja kuoli, Jumalan kansa ei lakannut odottamasta, että Jumala herättää uudelleen kuolleen puun, juurivesan, josta nousee Daavidin Poika, vielä isäänsä mahtavampi, Daavidin Herra.

Totus Christus

Kuvittele vielä, että olet nyt hyvin pimeäksi käyneessä katedraalissa ja yhä kuuntelevat mahtavan voimakkaaksi ja syväksi kasvanutta laulua. Et enää osaa kuvitella sitä vain oman elämäsi hengelliseksi viisuksi. Laulun myötä sotatanner kumisee, hampaissa kirskuvat kivet ja hiekka, miekanterät kalahtavat ja särähtävät, sotaratsut hirnuvat kiihkossaan, koko maanpiiri jylisee. Alkaa tuntua siltä, että laulu on liian suuri jopa suurelle kuningas Daavidille, ja sen voima ei kanna enää vain yhtä ihmistä ja yhden ihmisen elämää eikä edes vain yhtä lyhyttä historian jaksoa tuhansia vuosia sitten. Kysyt aina vain samaa kysymystä: Kuka täällä laulaa? Kenen ääni on tämän psalmin ääni?

Silloin tajuat, että kirkossa on lisäksesi paljon muita ihmisiä, kaikkien aikojen kristittyjä, hekin laillasi vaiti. Kaikkien katseet ja kuulo on kääntynyt kirkon keskelle, sinne missä alttari on ja tajuat, että laulu on koko ajan kuulunutkin sieltä, keskeltä, ja vihdoin käsität: se ei ole sinun äänesi, eikä edes historian ääni, ei kenenkään ihmisen ääni, vaan katedraalin suuren omistajan ääni. Psalmissa laulaa Kristus.
Psalmin ääni on Kristuksen ääni.

Kun psalmi 18 laulaa vihollisista, se ei siis ehkä laulakaan vain jostain kilpailevasta edeltäjästä tai ärsyttävistä työkavereista, vaan Viimeisistä Vihollisista, ”vihamiehistäni, jotka olivat minua vahvemmat.” Kun psalmi 18 laulaa siitä, miten nämä viholliset on kukistettu, tallattu Kuninkaan jalkoihin ja murskattu, se taitaakin laulaa sellaisista vihollisista, joille me emme mahda mitään. Kun Psalmi 18 puhuu Herran lähettämästä avusta, joka tulee maan ylle kuin myrsky, se puhuu sellaisesta avusta, jolle ei ole vertaista, itse Jumalasta, joka syntyy tähän maailmaan, Daavidin ja Marian pojasta.

Lamppuni ja pimeyteni

Ja kun Psalmi 18 puhuu lampusta, joka syttyy pimeyteen, se ei varmastikaan puhu jostain itseluottamuksen kipinästä, jolla jaksaa taas jatkaa huomispäivän vastoinkäymisiä. Tämä Psalmin valo on syttynyt kerran lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä haudan viileydessä, kun Isä kutsuu Pojan kuolemankin syvyyksistä ja sisälmyksistä jälleen elämään. Antiikin Afrikassa juuri tämä psalmijae on kiirinyt pimeässä basilikassa:

Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni,
sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon.

Sitä ovat laulaneet pääsiäisyön vigiliaan kokoontuneet kastetut kristityt, samanlaiset viimeisiä vihollisia pelkäävät kristityt kuin mekin, ja laulun voima on ollut suuri. Se on ollut suuri siksi, että Psalmissa 18 laulaa Kuningas, ja laulun ääni on Kuninkaan ääni, ei vain Daavidin vaan Daavidin pojan ääni. Ei vain ihmisen, vaan Ihmisen Pojan ääni. Ei vain kristityn vaan suuren Kristuksen ääni, joka on ostanut meidät omikseen pyhällä verellään ja voitollaan vapauttanut meidät synnin ja kuoleman ja itse perkeleen vallasta.

Kun kuulet tänään laulavaa psalmia, kysyt, kuka täällä laulaa.

Täällä laulat tietysti sinä, koska tarvitset joka päivä Jumalan apua ja lohtua.

Täällä laulaa koko Jumalan kansa, kuninkaat, profeetat, marttyyrit ja apostolit, jotka Jumala on voidellut omikseen, kuninkaiksi kaikki.

Ja viimeisenä täällä laulaa Kristus, koko Kristus (totus Christus) ja hänen äänensä, eikä sitä ääntä voi maailmassa mikään mahti vastustaa.