Kuka on kirkkauden Kuningas?

Matt. 21:1–9

MYÖHÄSTYNYT JOULUKUUSI

Kaamoksen ja väsymyksen ja kulkutautien keskellä joistain asioista saa lohtua. Kun perjantai-iltana Kuuselan Samuli oli tuonut kirkkoon joulukuusen ja Perikunnan nuoret olivat koristelleet sen näin hienosti, seisoin pienen hetken hämärässä kirkkosalissa ja joulukuusi kaikkine koristeineen ja kynttilöineen lohdutti minua, raavasta ja aikuista miesihmistä. Joulukuusen astuminen sisään kirkkotilaan merkitsee, että on alkanut adventti ja käännymme pois synkistä ajatuksistamme, mielen syövereistä, kohti joulun valoa, kohti lasta, kohti aurinkoa.

Mistä tämän vuoden 2021 joulukuusi on tullut? Se on tullut Kakskerrasta, pienestä istutetusta kuusimetsiköstä, jonka taimet on juurrutettu maahan noin viisikymmentä vuotta sitten. Niiden istuttaja oli karjalaisevakko, aikanaan kotiseudultaan sotien ja maanpaon keskeltä Turkuun tullut nainen. Hän suunnitteli, että istuttaisi tämän ja joukon muita kuusia ja että niistä tulisi joidenkin vuosien päästä joulukuusia ihmisten koteihin, lasten ja perheiden iloksi.

Joulukuusemme istuttaja nukkui pois kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Kuuset jäivät kasvamaan eikä niitä koskaan myyty Turun torilla, sillä niistä kasvoi liian korkeita. Sen lisäksi, että Karjalasta paennut nainen istutti toiveikkaana tämän puun, hän oli myös uskovainen ihminen, joka rukoili paljon. Ehkä juuri siksi hänen puunsa on tänään tässä kirkossa. Kuusen istuttajan tyttärentytär, joka oli vielä pieni tyttö, kun taimi laitettiin maahan, halusi tänä vuonna lahjoittaa Lutherin kirkolle joulukuusen.

Varmaan siksi kuusi lohduttaa minua. Se on joulun puu, joka muistuttaa Jumalan kaupungin keskellä kasvavasta elämän puusta ja sen hedelmistä. Se on tänä vuonna ja tässä kirkossa puu, jonka on istuttanut rukoileva kristitty ja joka muutaman viikon ajan tässä huoneessa eläessään kertoo, että elämän tarkoitus on lahjoittaa itsensä – elämän tarkoitus on tervehtiä kuningasta, kohottaa portit korkeiksi ja avartaa ovet, jotta Kunnian Kuningas voi astua sisään. Tähän pieneen Herran huoneeseen hetkeksi nostettu joulukuusi on meidän palmunoksamme, katkaistu, jotta voisimme sillä tervehtiä Daavidin Poikaa, ja pyytää, huutaa häntä avuksemme.

VAIN LAPSET LAULAA

Riina ja Maaria laulavat tänään hienon laulun siitä huudosta, johon mekin evankeliumia luettaessa yhdyimme.

Hoosianna! Auta, Kuningas!

Kuusi, tähti ja hoosianna kiertävät yhä uudestaan eteemme, joka vuosi, yhä nopeammin. Laulussa, jonka kuulet, sanotaan näin:

Kuka lauluun nyt yhtyy

Kun taivaalle syttyy

Tähti palamaan

Seimen ylle

Aina uudestaan

Vain lapset laulaa hoosiannaa

Kun syttyy tähti

Ja tuuli laulaa hoosiannaa

Ja myrsky laulaa hoosiannaa

(Viitasen Piia, Eilen luvattiin lunta)

Adventin ja joulun lohtu on tuossa laulussa hieno ja piiloutuu sanoihin ”aina uudestaan”. Aina uudestaan vain lapset laulaa. Venäläinen kirjailija ja runoilija Joseph Brodsky sanoi kerran, että kaikki hänen runonsa ”ovat enemmän tai vähemmän yhdestä asiasta: ajasta. Siitä mitä aika tekee ihmiselle. Joka vuosi, jouluksi, pyrin kirjoittamaan yhden runon. Se on ainoa syntymäpäivä, johon suhtaudun jotakuinkin vakavasti.” Brodsky jatkaa, että jokavuotisen joulurunonsa hän kirjoittaa onnitellakseen henkilöä, ”joka otti vastaan kuoleman meidän edestämme.”

Aina uudestaan, vuosi toisensa perään saan tulla kirkkoon laulamaan hoosiannaa, kurottamaan ihmeellisen tähden kuusen latvaan, kuuntelemaan lupauksen pimeydessä kulkevalle kansalle. Aina uudestaan, vuosi toisensa perään, saan hylätä mustan sydämen surut ja pelot, ja kääntyä katsomaan Kuningasta, ihmeellistä lasta, Daavidin Poikaa.

Aina uudestaan, vuosi toisensa perään on päiviä yhä vähemmän ja matkaa jäljellä viime joulua vähemmän, ja juuri siksi tarvitsen entistä enemmän rakasta Vapahtajaa.

Evankelistat eivät kerro kovin paljon, millaisia ihmisiä on Jerusalemin porteilla huutamassa Jeesus Nasaretilaista kuninkaaksi. Mukana on kyllä niitä, jotka paheksuvat ja kauhistuvat tuota aktia. Koko kaupunki voi järkkyä, jos pääsiäisjuhlan aikana aletaan äänekkäästi viettää juutalaisten kuninkaan kruunajaisia.

Vaikka en tiedäkään, millaisia ihmisiä on Jerusalemin korkeiden porttien vierustoilla huutanut, tiedän silti hyvin, ketkä tarvitsevat Jeesusta kuninkaakseen.

Häntä tarvitsevat vähäpätöiset ja kipeät, murheelliset ja pienet, toivoa vailla olevat ja aivan avuttomat.

Häntä tarvitsevat pelkääjät ja lohduttomat, varattomat ja umpikujaan menneet.

Hän on huonojen ja väsyneiden, syyllisten ja rumien Herra ja Kuningas.

OI, KUNINGAS

Siinä missä Kristus-kuninkaan alamaiset ovatkin aika kurjaa joukkoa, heidän kuninkaansa on mahtavista suurin. Adventin psalmi on kruunajaispsalmi, ja kuulet korvissasi vasket ja rummut, sotajoukkojen huudon, kun sitä luetaan ja lauletaan:

Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! 
Kirkkauden kuningas tulee.
  Kuka on kirkkauden kuningas? 
  Hän on Herra, väkevä ja voimallinen.
  Hän on Herra, voiton sankari. 
Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! 
Kirkkauden kuningas tulee.
  Kuka on kirkkauden kuningas? 
  Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot!

Kun alat tänään odottaa uutta joulua, päivä toisensa jälkeen, saat odottaa sitä Kuninkaan alamaisena. Tuo kuningas ei ole mikään rajaseudun mitätön heimopäällikkö tai rappeutuneen entisen suurvallan kruunupää. Hän on kuninkaiden kuningas ja herrojen Herra ja hänen valtakuntansa kestää iäti.

Jos sinulta kysytään, kenelle kuulut ja ketä sinä palvelet, vastaa: Kuulun kuninkaalle, Daavidin pojalle, Kristukselle, joka on synnin ja kuoleman voittaja. Ei ole ketään häntä suurempaa eikä armollisempaa Herraa.

Vaikka olisit tänään tullut laulamaan hoosiannaa kuinka suurien pelkojen ja murheiden ja surujen ja velkojen kanssa, Kristus-kuningas on kaikkia niitä suurempi ja mahtavampi. Hänen lapsenaan olet turvassa, aina uudelleen, vuosi toisensa jälkeen, päivien lyhentyessä, ja niiden päättyessä, kun astut porteista sisään saleihin, kirkkauden kuninkaan juhlaan.