Jumalan kaitselmuksesta

 

Augustinuksen Saarna Jumalan kaitselmuksesta sisältyy François Dolbeaun editoimaan Augustinuksen  saarnojen kokoelmaan (1995). Dolbeau ajoittaa saarnan löyhästi vuosien 405–415 väliselle ajalle. Saarnassa ei ole ulkoisia ajoitusperusteita. Ennen Dolbeaun löytämää tekstiä tästä saarnasta tunnettiin vain lyhyitä katkelmia. Saarna ilmestyy nyt ensi kertaa suomeksi. Väliotsikot ovat kääntäjän laatimia.

Saarna ei ole aivan tyypillisin Augustinuksen saarna. Kieli on huoliteltua ja kirjallista, lauserakenteet ovat pitkiä ja periodimaisia. Saarna on myös rakenteeltaan varsin editoidun oloinen ja sen sisäinen logiikka etenee suoraviivaisesti kuin juna. Keskeisenä teemana on kysymys, onko olemassa Jumalan johdatusta ja huolenpitoa, ja voiko luottaa siihen, että kaikkivaltias Jumala pitää luomastaan ihmisyksilöstä huolta.

Augustinus puhuttelee kuulijaansa ja lukijaansa kauniisti Jumalan luomistyön suunnitelmallisuudella. Saarnan keskeinen käsite onkin ordo, jonka olen vaihtelevasti kääntänyt suomenkielisillä vastineilla ”järki”, ”järjestys”, ”suunnitelma”, ”järjestyneisyys”. Augustinusta kiehtoo sekä ihmisruumiin että mielen estetiikka – ne kumpikin puhuvat sen puolesta, että ihmisyksilö ei ole sattuman sikiö. Saarna on myös huomiota herättävän ekoteologinen: luomakunnan vähäisimmätkin eliöt ylistävät Tekijäänsä ja Jumala pitää niistä kaikista huolta.

Saarnan lopussa Augustinus esittelee suurimman ja painavimman syyn uskoa siihen, että Jumala pitää huolta luomastaan ihmisestä. Syy on inkarnaatio, Jumalan syntyminen ihmiseksi.

 

**

 

Pitääkö Jumala huolta meidän elämästämme?

1. Kuulitte juuri äsken, miten luettiin autuaan apostoli Paavalin kirjettä, jossa hän sanoo:

Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita? [Rm 2,3] ja niin edelleen. Otan tähän mukaan myös seuraavia jakeita, jotka liittyvät Jumalan kaitselmukseen. Kaitselmuksen kautta hän tahtoo pitää huolta kaikista ihmisten asioista ja aion nyt vähän saarnata siitä, sen mukaan kuin Jumala minulle sanoja suo.

Monet ihmiset kieltävät Jumalan kaitselmuksen. He katselevat tätä elämää ja näkevät meidän kuolevaisten elämänvaiheissa tapahtuvan suurissakin asioissa sellaisia käänteitä, jotka syntyvät kuin suunnittelematta ja tyhjästä. Sitten kun he eivät voi tajuta noiden käänteiden syitä ja seurauksia, he eivät pidä niitä Jumalan kaikkivallasta ja ohjauksesta johtuvina, vaan sanovat niiden vain tapahtuvan sattumanvaraisesti ja ilman mitään syytä.

Yksi tyypillinen väite on se, johon äsken kuultu pyhän apostolin teksti Jumalan tuomiostakin liittyy: ”Jos Jumala olisi kiinnostunut ihmisten elämästä, hän ei sallisi väärämielisten ja jumalattomien elää ollenkaan.” Näin ne, joita pistää vihaksi jumalattomien elämä, syyllistyvät itse jumalattomaan puheeseen Jumalaa vastaan. Apostolin opetushan vastaa heille näin:

Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita?

Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki. Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.
[Rm 2,3-6].

Miten siis Jumalaa eivät muka ihmisten asiat kiinnostaisi, jos hän maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan?

 

”Tuskin pitää, sillä elämä on niin sekavaa ja kurjaa”

2. Luulen kyllä, että ne jotka eivät usko Jumalan pitävän ihmisten asioista huolta, eivät usko apostolien eivätkä mihinkään muihinkaan pyhien kirjoittajien teksteihin, sillä Raamatun kirjoittajathan painottavat Jumalan huolenpitoa usein ja paljon.

On siis kysyttävä, miksi tuollaiset ihmiset arvelevat, ettei Jumalaa kiinnosta olla tekemisissä ihmisten asioiden kanssa ja ohjata kaitselmuksen kautta heidän elämäänsä.

He vastaavat: ”Tietenkin sen tähden, että kaikki mitä kaitselmus hallitsee, on välttämättä hyvässä järjestyksessä ja selkeästi omalla paikallaan. Ja onko olemassa mitään epäselvempää ja sekavampaa kuin ihmisen elämä, jossa pahat yksilöt niin usein kukoistavat ja nauttivat onnekkaista käänteistä ja kaiken lisäksi vielä pitävät hyviä ihmisiä vallassaan? Toisaalta hyvät yksilöt murtuvat kärsimysten alla ja joutuvat vasten tahtoaan olemaan pahojen ihmisten vallankäytön kohteena.”

Jos he kieltävät Jumalan kaitselmuksen tällä perusteella, silloinhan heidän tulee myös tunnustaa se aina, kun näkevät hyvien ihmisten voittavan itselleen vaurautta, kunniaa ja valtaa, ja kun havaitsevat, että pahat ihmiset jäävät tuollaisesta paitsi, joko omasta syystään tai muiden estämänä. Näissä tapauksissahan ihmisten elämä näyttää olevan ihan ehjässä ja kauniissa järjestyksessä.

”Ehei,” kuuluu vastaväite, ”sillä jos näin olisi aina ja joka paikassa, silloin me kyllä tunnustaisimme, että ihmisten elämässä vallitsee täydellinen moraalinen järjestys.

Tai entä jos me havaitsisimme kaikkien maailman pahojen ihmisten olevan onnellisia ja kaikkien hyvien ihmisten taas olevan aina pahojen orjia, kärsimysten riivaamia ja aivan rutiköyhiä? Silloinkin tajuaisimme, että on olemassa jonkinlainen johdonmukainen järki, joka vakuuttaisi meidät ymmärtämään, miten pahat ihmiset kukoistavat ajallisten aarteiden onnessa, niin että heiltä puuttuu mielensisäinen ja näkymätön onnellisuus, joka on paljon parempaa ja varmempaa onnea. Hyvät ihmiset eivät tässä tapauksessa saisi nauttia ulkoista onnea, koska heidän onnellisuutensa olisi paljon parempaa sisäistä onnellisuutta. Hyvien ihmisten ilo saisi sytykettä siitä toivosta, mikä heillä on tulevasta kuolemattomuuden ajasta, ja se toivo täyttyisi sitten kaikkien korventavien ajallisten kärsimysten jälkeen.”

”Mutta kuinka ollakaan,” nuo tyypit päättelevät, ”tässä elämässä jotkut kaikkein parhaat ihmiset päihittävät välillä toiset aivan kelvottomat ja jotkut kaikkein alhaisimmat taas voittavat parhaat. Juuri tämä epäjohdonmukaisuus paljastaa, että ei ole olemassa mitään järkeä eikä järjestystä eikä Jumala siis näytä piittaavan mitään meidän ihmisten elämästä.”

 

Tarkastellaanpa vähän ihmistä

3. Nyt on minun vuoroni vastata. Jos he ylimielisyytensä lumoissa kykenevät kärsivällisesti kuuntelemaan, sanon ensin, että heidän kannattaisi ensin ruokkia havaintokykynsä heikkoutta uskon voimalla. Sen avulla heidän vähäiset voimansa vahvistuisivat Herran hengessä niin, että heistä tulisi edes jollain tavalla kyvykkäitä tutkimaan Jumalan suunnitelmia. Silloin he voisivat käsittää, että juuri Jumalan huolenpidon vuoksi hekin ovat saaneet lahjaksi ihmisen elämän, ja siltä pohjalta, vähän kuin portaalle nousten, he voivat kavuta vielä vähän ylemmäs ja tajuta, että Jumala määrittelee sen, millaisia meistä pitäisi tulla, sillä hänhän on saanut aikaan myös sen, että ylipäätään olemme.

Jos he ovat päätyneet ajattelemaan, että Jumalan kaitselmus ei millään lailla ohjaa ihmisten elämää, koska he ovat olleet havaitsevinaan, ettei ihmisen elämässä ole järkeä ja kaikki on aivan sekavaa ja epäjohdonmukaista, heidän pitäisi aivan ensin pysähtyä sen seikan ääreen, että ovat ihmisiä. Ei sitä tosiasiaa kannata viskata tien oheen jalkoihin. Ei kannata ohittaa omaa arvoaan ja rynnätä eteenpäin tekemään hätiköityjä johtopäätöksiä. Ennemminkin kannattaisi viipyä hetken oman olemuksensa äärellä, tarkkailla vähän tarkemmin itseään ja suoda sellaiselle pohdinnalle aikaa. Silloin he näkisivät, miten jo heissä itsessään kaiken paheen ja sotkun keskellä loistaa luonnon järjestys.

4. Ensinnäkin: ihminen koostuu sielusta ja ruumiista ja näistä olemuksista vahvempi ja näkymätön liikuttaa näkyvää ja alempaa. Kyllähän sielulle suotu luonnollinen hallintavalta ja ruumiin edustama alempi, luonnollinen palvelusvirka aivan selvästi jo osoittavat, millaisesta loistavasta järjestyksestä ja kauneudesta meissä on kyse. Sielun sisällä taas luonnon järjestyksen mukaan järki on kaikkein korkein ja vahvin ja johtaa kaikkien muiden osien toimintaa. Tässäkö muka ei näy hieno luonnon järjestys?

Eihän sellaista himojen valtaan antautunutta ihmistä olekaan, joka epäröisi hetkeäkään, mikäli häneltä kysyttäisiin, onko parempi ajelehtia sattumanvaraisten halujen varassa vai toimia järkevästi ja harkitusti. Vaikka siis joku eläisikin typerästi eikä ollenkaan järjen mukaan, hän osaa silti vastata kumpi tapa olisi parempi. Vaikka hänen oma elämänsä olisikin vinksallaan, keskustelussa ja teoriassa järki toimii ja opastaa oikein. Näin nekin ihmiset, joiden elämäntavat ovat vääntyneet, eivät kuitenkaan kykene tuhoamaan järkeä ja järjestystä itsessään ja heidän luotu olemuksensa kumoaa heidän pahuutensa äänen.

 

Ihmiskehon fysiologia on huikea

5. Entä sitten ihmisen ruumis? Sen koko koostumuksessa kaikki jäsenet ovat niin ihmeellisessä järjestyksessä, ettei kenenkään järki sitä yllä riittävästi tajuamaan. Vai osaako muka joku kuvailla kyllin kauniisti olkapäiden välissä kohoavaa päätä, joka on asetettu muiden ruumiinjäsenten ylimmälle sijalle ja ikään kuin näiden korkeasti kunnioittamaksi? Päähän on sijoitettu tärkeät aistit, kukin omalle sijalleen ja paikalleen. Ne valvovat koko ruumiin hyvinvointia aivan kuin korkeasta vartiotornista käsin ja pitävät vahtia kaikesta, mitä ulkona tapahtuu ja mitä ulkoa siirtyy sisään. Ne ilmoittavat mielen sisälle ja sen salaisiin syvyyksiin kaiken niin kuin tarkkasilmäiset palvelijat, ja mieli muodostaa niiden viesteistä omat arvionsa, saaden niistä joko iloa tai mielipahaa.

Silmät palvelevat niin, että ne kertovat muodoista ja väreistä, korvat kertovat äänistä ja sanoista, sieraimet tuoksuista, kitalaki mauista. Tuntoaisti taas on levittäytynyt kaikkialle ruumiin alueelle, mutta sekin saa alkunsa päästä. Kädet ovat kiinnittyneet pään alapuolelle ja ne ovat taidokkaat tekemään tarpeellisia töitään, hankkimaan hyödyllisiä ja lyömään pois haitallisia. Rinta ja vatsa ovat kuin aarrekammiot, kiinni vastapuolella olevassa selässä, ja näiden suojassa ovat elintärkeät sisäelimet, joita on vaarallista satuttaa, ja siksi ne kulkevat ruumiin sisällä. Lopulta ruumiissa ovat kiinni jalat, jotka kannattelevat kaikkea ja kuljettavat ruumista eri suuntiin.

6. Jokainen meistä saa iloa siitä, kun katselee ihmiskehoa: sen toiminnan kautta ei voi kuin ihmetellä sitä suurta taiteilijaa, joka on suunnitellut ihmisen ruumiin hyödylliseksi ja hyvinvoivaksi, mutta myös kauniiksi ja arvokkaaksi. Kaksittaiset ruumiinjäsenet vastaavat symmetrisesti toisiaan, kuten esimerkiksi silmät, korvat, hartiat, käsivarret, kädet, kyljet, jalat, ja käsissä ja jaloissa sormet ja varpaat.

Joka puolella ruumista yhdessä ja yksittäin, toinen toistaan palvellen ja tarviten, nämä jäsenet liittyvät kaksittain yhteen. Jotta kävisi ilmi, että parillisten jäsenten tarkoitus ei palvele pelkkää fyysistä hyvinvointia vaan myös silkkaa estetiikkaa, on miestenkin rintakehässä koristeena kaksi nänniä, vaikka miehet eivät edes imetä.

Toisaalta sitten ne ruumiinjäsenet, joita on vain yksi kappale, on sijoitettu kehon keskelle, jotta niiden kunnia leviäisi tasaisesti molemmille puolille ruumista. Näitä ovat esimerkiksi pää ja niska, ja päässä nenä ja suu, vatsassa taas napa. Vatsan alapuolella ovat sitten jäsenet, jotka Jumalan kaitselmus näki hyväksi luoda, ja ne olisivat myös jäseniä, joita olisi ihan mukava monisanaisesti ylistää, ellei ihminen olisi syntiin lankeamalla tehnyt niistä hävettäviä.

Tulee mieleen myös kaikki se, mitä Luoja on luonut ihmisruumiin sisälle ihon alle, enkä voikaan pysyä vaiti siitä, miten ihmeellisellä tavalla kaikki sisäelimetkin on järjestetty, vaikka niitä onkin paljon miellyttävämpi vain ajatella kuin avattuina tutkia. Älyllisestihän voimme ihmetellä niitä ymmärryksemme avulla, mutta kamala niitä on paljaina katsella. Ne onkin kätketty katseiltamme, jotta ne toimisivat meidän hyödyksemme ja kunniaksemme. Voimme pohtia niiden toimintaa järjen ja mielikuvituksen avulla ilman, että joudumme paljain silmin niitä kauhistelemaan.

 

Koko ihminen kaikkineen on erikoisen ihmeellinen, samoin kuin kaikki elolliset

7. Tällainen älykäs kokoonpano on siis ruumiillisella olennolla, näin hieno järjestys sielussa ja sen hallinnassa ja palveluksessa olevassa ruumiissa. Samanlainen järjestys vallitsee mielessä ja hengessä, päässä ja ruumiissa, näkymättömässä ihmisen olemuksessa, tietoisuudessa ja toiminnassa, älyssä, aisteissa, liikkeissä, muistin säiliöissä, tietojen varastoinnissa, valinnanvapaudessa, ruumiinjäsenten liikkeissä ja kauneudessa ja kaikessa siinä, mikä tekee ihmisestä ihmisen. Tuolla järjestyksellä on alkuperänsä, eikä se alkuperä voi olla kukaan muu kuin Jumala.

Vai arveleeko joku, että kun järki ja järjestys on esillä myös eläinten mielessä ja sielussa, vaikka niillä ei olekaan järjellistä mieltä ja vaikka niiden ruumiinasento ei olekaan pysty kuten ihmisillä (näin ihmisiä muuten muistutetaan ylentämään sydämet taivaaseen), niin tämän takia pitäisi kiistää se, että ihminen on Jumalan luoma?

Päinvastoin! Vielä suuremmalla syyllä on tunnustettava, että yksi ja sama Jumala on luonut sekä ihmisen että eläimet. Ei ole olemassa missään sellaista elämänmuotoa, jota ei olisi saanut aikaan Jumalan luomaton elämä.

Pienimmissäkin hengittävissä olennoissa ja niiden pikkiriikkisissäkin jälkeläisissä ja yksityiskohdissa näkyy ilmiselvä kaunis järjestys, samoin kuin lukemattomissa puissa ja kasveissa ja niiden siemenissä, juurissa, rungoissa, oksissa, lehdissä, kukissa ja hedelmissä. Kaikki tämä juontuu luonnon salaisiin lähteisiin ja Luojan mahtavaan, kaikkiaikaansaavaan viisauteen. Siihen viisauteen sisältyvät näkyvien ja muuttuvien asioiden kätkössä olevat muuttumattomat ja näkymättömät ideat aivan samoin kuin vaikka kuvataiteessa. Voimassaan viisaus ulottuu maan ääriin, taitavasti se ohjaa kaikkea. [Viis. 8:1]

Nyt kun sitten tiedämme, että ihmisten elämä ja itse ihmisyksilöt ovat kaikista aineellisen luomakunnan asioista korkeimmat, niin eikö olisi aika oivaltaa minkä luokan typeryydestä on silloin kyse, kun ihmettelemme Jumalan kaitselmusta pienissä asioissa ja kiellämme sen isoissa asioissa. Ajattelemmeko todella hänen jättävän ihmisten elämät oman onnensa nojaan, kun hän kuitenkin järjestää suurella huolella kaikki halvat hiuksetkin päähämme ja pitää lukua niiden järjestyksestä ja lukumäärästä?

Eikö siis ole aika heittää sikseen kaikki epäilykset siitä, että vaikka elämä näyttäisikin olevan sekaannuksen ja epäjärjestyksen tilassa, se ei kuitenkaan ole vailla järkeä, vaan pikemminkin se on Jumalan korkean suunnitelman varassa.

Elämäämme ohjaa siis sellainen jumalallinen järjestys, jota meidän heiveröinen järkemme ei voi ymmärtää.

 

Koko maailma on Jumalan kädessä

8. Siksipä onkin mitä suurimmalla syyllä luotettava siihen, mitä kristinusko saarnaa: kerran koittaa julkinen tilinteko, vaikka nyt meistä näyttää siltä, että onni ja epäonni jakaantuu erottelematta hyvien ja pahojen ihmisten osaksi ja tuntuu kuin mitään tuomiota ei tulisi koskaan kenellekään. Jumalallinen oikeus, jonka harjoittama kaitselmus loistaa ilmeisenä nyt vähäisissä asioissa, ei varmasti tule jättämään meitä tuuliajolle suurissakaan asioissa, eikä ihmiskunta tule jäämään vaille tilinteon päivää.

Ja sanon teille, että sen merkittävämpää asiaa ihmiskunnassa ja edes enkelten joukossa ei olekaan, kuin että pahoja tullaan rankaisemaan oikeudenmukaisilla kärsimyksillä ja hyvät tullaan palkitsemaan autuudella. Päättelen siis, että se mikä täällä on pahan ihmisen elämässä muka hyvää, on itse asiassa vain piilevää rangaistusta, pettävää onnea. Hyvää ihmistä kohdanneet vastoinkäymiset taas eivät kumoa hänen uskossa ansaitsemaansa palkintoa, vaan niillä lisätään kärsivällisyyttä ja toivoa, jonka varassa odotetaan vielä parempia palkintoa.

Samoin jos tässä elämässä joku paha ihminen kärsii joskus pahoja asioita, se kannattaa ymmärtää kurinpidoksi ja syntien aiheuttamaksi seuraukseksi. Jos taas joku hyvä ihminen saa täällä osakseen hyvää, ei silloinkaan ole vielä kyse taivaallisen kotimaan horjumattomasta ilosta, vaan vain pienestä lepohetkestä tällä keskeneräisellä ja vaarallisella matkalla.

Jos epäuskoiset ja jumalattomat kykenisivät käsittämään tällaisia tai samankaltaisia perusteluita, he eivät enää kehtaisi kieltää jumalallista kaitselmusta ihmisen elämän ohjaajana ja järjestäjänä. He lakkaisivat taistelemasta viisauden valoa ja elämää vastaan omien pimeiden ja kuolettavien voimiensa varassa.

9. Mutta te, rakkaat veljet, jotka jo uskotte Kristukseen, älkää antautuko yhteiseen ikeeseen epäuskoisten kanssa. Älkää kuvitelko, että Jumalaa ei kiinnosta, miten ihmiset elävät. Hänhän pitää huolta ihmisten lisäksi myös eläimistä, kaloista ja linnuista ja suo niille joka hetki niiden tarvitseman ravinnon. Apostoli kyllä sanoo, että eihän Jumala häristä huolehdi, mutta ei siinä kohdassa puhuta Jumalan kaitselmuksesta, eikä meidän tule kuvitella, että eläinten syntymä ja ravinto olisi Jumalan kaitselmuksen ja huolen ulkopuolella. Herra Jeesushan herättelee ja kannustaa aivan ilmiselvin esimerkein ihmisten uskoa niin, että kehottaa heitä katsomaan, miten taivaallinen Isä ruokkii taivaan linnut ja pukee ketojen ruohot kauneudella. Näistä seikoista tulee päätellä, ettei hän lyö laimin myöskään omien palvelijoidensa ravintoa ja vaatetusta.

Syy siihen, miksi apostoli kysyy, että ei kai Jumala häristä pidä huolta (1. Kor. 9:9) on se, että ymmärtäisimme oikein Mooseksen lain, ”Älä sido puivan härän suuta”, ja tajuaisimme, että sitä ei ole kirjoitettu härkien vaan ihmisten takia.

Toisin sanoen: Jumala ei Raamatussa anna ihmisille käskyjä siitä, miten heidän tulee kohdella juhtiaan, mutta tämä ei tarkoita sitä, että Jumala ei luonnossa pitäisi huolta siitä, että kaikki luodut saisivat ruokaa ja itselleen sopivan ravinnon.

 

Epäjärjestyksen argumentti: Koska ateistit kritisoivat kaoottista maailmaa, he itse asiassa puhuvat kritiikillään älykkään suunnittelun puolesta

10. Meidän pitäisi kylläkin lähettää ihmettelemään luonnon ihmeitä kaikki ne tolvanat ja epäuskoiset, jotka väittävät, että Jumala ei välitä ihmisen elämästä, koska he eivät ole voineet löytää hyvien ja pahojen ihmisten kohtaloissa mitään järkeä. Sillä miten ihminen voi uskoa Jumalan sanan todeksi, jos hän ei usko sen olevan Jumalasta?

Tarkkailkoon siis epäuskoinen ihminen asioita, joita hän ei voi väittää ihmisten sepittämiksi, ja silloin hän saattaa tajuta, että Jumala todella luo ihmiselämään järjen ja suunnitelman. Jumalahan on opettanut esimerkiksi mehiläisen sellaiseksi, että se osaa aivan ihmeellisesti panna vahakennonsa järjestykseen.

Entä kuka on tehnyt ihmisestä sellaisen, että tätä ärsyttää kaoottinen epäjärjestys ja ilahduttaa järkevä harmonia? Eikö ihminen muka löydä tätäkin kykyään oman mielensä olemuksesta, jota hän ei ole itse saanut aikaan? Eikö juuri se seikka, että kun ihminen ei havaitse elämässä Jumalan johdatusta eikä siksi usko Jumalan kaitselmukseen ja järjestykseen, juuri todista siitä, että ihminen luonnostaan pitää järjestystä ja suunnitelmallisuutta parempana kuin kaaosta?

Onko muka niin, että ihminen osaa pitää järjestyneisyyttä paremmin jumalalliseen toimintaan sopivana kuin kaaosta, ja Jumala sitten vastavuoroisesti jättää antamatta perinpohjaisen ja suunnitelmallisen tuomionsa jokaisesta ihmiselämästä, vaikka on luonut kaikkiin ihmisyksilöihin järjestyksen tajun? Ei tietenkään ole. Kyllä tuomio on tulossa, aivan varmasti.

Vaikka et heikkoudessasi sitä käsitä, älä salli uskosi horjua ja epäillä.

Ihastelemme kultaseppien töitä, kun heidän aikaansaannoksensa ovat avoinna silmiemme edessä. Mekaanikkojen työn tuloksia taas ällistelemme päät pyörällä aivan käsittämättömiksi, ellei heidän laitteitaan avata ja niiden toimintaa selitetä meille kädestä pitäen.

Mikä ihmeen kiire meillä sitten on kritisoida Jumalan suunnitelmia ja kiellämme Jumalan tekojen järjestyksen aina, kun emme voi itse havaita sen perusteita? Ihastelemme Luojan kaitselmusta metsän puissa ja lehdissä, mutta kuvittelemme, että se on jäänyt puolitiehen omassa elämässämme. Eikö olisi parempi uskoa Jumalan suunnitelman kehittyvän auki ihmisen elämässä piilossa ja tutkimattomissa, ja että se on niin valtaisan monimutkainen ja kätketty, että meillä ei ole voimia sen tutkimiseen?

Sen sijaan Jumalan luoman ilmeisen ja näkyvän todellisuuden järjestys on sellaista, että se lyö kasvoihin jopa epäuskoisia, ja sen perusteella voi kyllä päätellä jotain kätkössä olevista lainalaisuuksista.

 

Paras todiste Jumalan huolenpidosta: Kristus

11. Näiden kaikille julkisten ja ilmeisten tosiseikkojen lisäksi, jotka voidaan havaita maan päällä ja taivaankannessa, meillä on oman uskomme sisällössä eräs kaikkein vankin todiste siitä, että tiedämme Jumalan välittävän ja pitävän huolta ihmisen elämästä. Sen perusteella emme voi kieltää emmekä edes epäillä Jumalan huolenpitoa.

Se todiste on meidän Herramme Jeesus Kristus itse.

Hänellä oli Jumalan muoto,

mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan

olla Jumalan vertainen

vaan luopui omastaan.

Hän otti orjan muodon

ja tuli ihmisten kaltaiseksi.

Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,

hän alensi itsensä

ja oli kuuliainen kuolemaan asti,

ristinkuolemaan asti.

[Fil. 2:6-8]

 

Miten nyt Jumala ei pitäisi huolta ihmisestä, jonka tähden Jumalan Pojasta tuli ihminen?

Miten Jumala ei olisi kiinnostunut ihmisten elämästä, kun hänen Poikansa kärsi ihmisten puolesta kuoleman?

Miksi Jumala ei panisi järjestykseen myös pahojen ihmisten elämää, vaikka hän ei itse ole sitä aiheuttanutkaan, kun kerran Kristus kärsi kuoleman noiden pahojen puolesta niin, että hänen kuolemallaan on voima luoda ihmisiin uutta ja hyvää elämää.

Eikö Jumala osaisi kaitselmuksensa kautta käyttää hyvään myös jumalattomien ihmisten syntejä, kun hän juuri syntien takia vuodatti pyhän verensä syntisten ihmisten sovitukseksi?

Eikö hän maksaisi epäuskoisille näiden tekojen mukaan, kun hän juuri oikeudenmukaisuutensa tähden vapauttaa uskovat ansaitusta tuomiosta?

Hänkö ei maksaisi uskoville näiden voittopalkintoa, vaikka hän kantoi omiensa puolesta ristin häpeän?

Eikö hän tuomioistuimeltaan jakaisi iankaikkista hyvää ja pahaa, sillä itse tuomittuna hän opetti pitämään halpana ajallista hyvää ja pahaa?

Ei ole olemassa sen suurempaa osoitusta Jumalan huolenpidosta ja sen valtavasta määrästä kuin Kristuksen todellinen syntymä ihmislapseksi, ja hänen kärsimänsä kuolema, ja hänen ylösnousemuksensa voima.

12. Kaikkien muiden luomakunnan olentojen elämä ja kohtalot puhuvat aivan epäilemättä Jumalan kaitselmuksesta, jonka tietämättä ei puusta putoa yksikään lehti eikä yksikään siemen idä. Mutta hänen rakkautensa näkyy suurimpana siinä, että hän lähetti tänne ihmiseksi sen, jonka kautta ihminen luotiin. Elämä itse halusi kuolla, jotta se, joka hukkasi elämänsä, saisi sen takaisin. Herra, joka tulee kerran ojentamaan voittopalkinnon tuli itse esimerkiksi tuosta voittopalkinnosta.

Me tunnustamme, että meidän uskomme pyhä salaisuus on suuri:

Hän ilmestyi ihmisruumiissa,

hänet julistettiin vanhurskaaksi Hengen voimasta,

enkelit saivat hänet nähdä,

hänestä saarnattiin kansoille,

häneen uskottiin maailmassa,

hänet korotettiin kirkkauteen.

[1. Tim. 3:16]

 

Koko ihmiskunnan alku aina sen tulevaan loppuun saakka – kaiken sen on meille kertonut Jumalan Henki, ja vieläkin vain epäuskoiset väittävät jumalattomin lausein, että Jumala ei pidä huolta ihmisten asioista.

Mutta Jumala on antanut lahjaksi sen, että meistä on tullut laupeuden lapsia. Näin ei ole käynyt omien ansioidemme takia, sillä mekin olimme luonnostamme vihan lapsia niin kuin muut ja meidänkin luontomme on lankeemuksessa turmeltunut. Nyt meidät on erotettu tuosta joukosta, ei luontomme tähden, ei lain voimasta, vaan armosta.

Älkäämme siis lumoutuko epäuskoisten sanoista, kun he puhuvat valheita Jumalan kaitselmuksesta vaan ponnistelkaamme totuuden eteen, niin että he kuuntelisivat, ja rukoilkaamme heidän puolestaan, että he uskoisivat.

 

Sermo de prouidentia Dei [= s. Dolbeau 29] • DOLBEAU, Préd. (233)-(240) (= REAug 41,281/1)

Käännös julkaistu alunperin: L. Launonen (toim.). 2019. Akun juhlakirja. 1. painos. Helsinki: Metafysikaalipaino.