Juhlat ovat tulossa

Joh. 5:19–21

 

Hiljenevät radiomajakat

 

Olet tutkimusaseman hoitaja Etelämantereella. Asemasi on pieni kaarihalli, jossa on mönkijätalli, majoitustila, varasto, keittiö, työtila. Olet asemalla yksin, lähin naapurisi on sadan tai kahdensadan kilometrin päässä. Luojan kiitos, internetiä ei ole. Keität aamuisin kahvia peltitölkkiin ja kuuntelet lp-levyltä Grateful Deadia. Olet yksin keskellä kylmää ja autiota maailmaa. Mutta radiolähetin sinulla on, ja päivän kohokohta on, kun voit hetken jutella muiden mantereen yksinäisten miehittäjien kanssa, kuulla heidän ääntään, ajatuksiaan, tuttuja sanojaan ja nauruaan, samoja vanhoja vitsejä ja tarinoita. Saat toisten ihmisten äänistä lohtua ja iloa ja heidän äänensä ovat ikkunat toisiin maailmoihin.

Olet tutkimusaseman hoitaja jäisellä mantereella. Avaat aamulla radiolähettimesi ja etsit taajuuksilta vanhoja tuttujasi, jotta voisit hetken jutella heidän kanssaan ja vaihtaa ajatuksia ennen päivän rutiineja. Mutta tänä aamuna moni kanavistasi on hiljaa. Kuulet vain vaimeaa kohinaa ja satunnaisia rasahduksia. Kutsut ystäviäsi nimeltä, kerrot heille päivän säätilan, mutta et saa enää vastausta. Ääni ja nauru on poissa, kohinan tuolla puolen. Radiomajakat ovat hiljentyneet.

Surua kuvataan usein ääneen itkuna ja voimakkaana, tempoilevana tunteena, joka vie mukanaan kuin ryöppyävä koski. Elämän keskipäivään eksyneenä minulle on auennut uusi tila surussa ja se tuntuu kuin Etelämantereen yksinäisen miehittäjän päivältä. Radiomajakat hiljenevät. Koet ja näet jotain, josta ajattelet: tämä minun pitää illalla kertoa puhelimessa X:lle. Sitten samassa tietenkin muistat, että et enää voi. Jos soitat numeroon, kukaan ei vastaa. Jos puhuttelet tuttua ääntä, et kuule enää vastausta, et naurua, et ilmeitä. Suru ei olekaan raivoava koski, vaan värähtämätön veden pinta, valkoista kohinaa.

 

Poika antaa elämän kenelle tahtoo

 

Mitä pidemmälle ja syvemmälle oma elämäsi käy, ja sen surut, sitä suurempi ja oudompi on kristinuskon kuvaus Jumalasta. Kuulit tuota kuvausta tänään Jesajan kirjasta, Johanneksen evankeliumista ja Paavalin Filippiläiskirjeestä. Me täällä maistamme ja koemme kuoleman ja sen luopumiset suurena hiljentäjänä, jonka jälkeen meillä ei ole enää pääsyä kuulemaan ja puhumaan rakkaittemme kanssa. Mutta kristinusko on kuin pieni huoneentaulu Etelämantereen asemanhoitajan seinällä. Juhlat ovat tulossa.

Ajattele, miten yksinäisen asemanhoitajan sydän hakkaisi, kun kaikkien hiljaisten viikkojen jälkeen radion kaiutin rasahtaisi ja kauan odotetut äänet kutsuisivat sinua nimeltä. Hei, oletko siellä? Mutta Raamattu ei lupaa vain tätä: että kerran saamme taas kertoa kuulumisemme rakkaille. Raamattu lupaa, että yksinäisyys loppuu ja hiljaisuus päättyy.

Juhlat ovat tulossa.

Jollain sellaisella tavalla, jota emme voi ymmärtää, mutta jota saamme toivoa ja kaivata, Jumala kerran kokoaa ja rakentaa uudelleen meidät ja poismenneet rakkaamme. Emme saa heitä takaisin samanlaisina kuin täällä, missä olimme monesti etäällä, ymmärtämättömiä, puhuimme kun olisi pitänyt olla hiljaa ja vaikenimme, kun olisi pitänyt sanoa. Emme kuule ja näe heitä kipeinä, surussa, vain hetken aikaa ja kaukaa, vaan läheltä, ilossa, sellaisina kuin heidän todellinen arvonsa ja kauneutensa olisi tullut olla.

 

[Näin] tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa.

1. Kor. 15

 

Kun radion äänet hiljenevät täällä kylmässä ja hämärässä maassa yksi kerrallaan, kuule Jumalan lupausta Raamatussa. Juhlat ovat tulossa. Niihin juhliin astuessasi näet ja kuulet hänet jälleen, hymyssä suin, läheltä, ehjäksi kudottuna, Jumalalle rakkaana.

Syksyn pääsiäisen evankeliumi Johanneksen mukaan kertoo, että Jumalan Pojan valta on yhtä suuri ja sama kuin Isän Jumalan, maailmankaikkeuden valojen ja kuhisevan elämän Luojan valta. Eikö järki odottaisi, että näin suuri ja kauhistuttava maailmankaikkeus kuin se, jonka laidalla elämme, olisi tyhjä, kylmä ja iloa vailla? Ja sittenkin Jumalan Henki on puhaltanut tähän maailmaan kuumaa elämää, naurua yöhön. Samalla ja yhtä suurella vallalla Jumalan Viisaus, ihmiseksi syntynyt Poika kutsuu kerran sinut viimeisellä sanallaan juhlaan eikä mikään mahti maailmassa voi sitä estää.

 

Annetaan palaa

 

Kastettu kristitty siis uskoo, että Jumalan Pojalla on valta kuolemankin yli, silloinkin kun tuntuu että näkyvissä ei ole kuin loppu ja sen jälkeen hiljaisuus.

Viime aikoina on muisteltu koko maailmaa ravistelleita terroritekoja ja sitä seurannutta sotaa kaksikymmentä vuotta sitten. Kuvat ja lehtijutut ovat palauttaneet mieleen hädän hurjan päivän, 11.9.2001. Poliitikkojen ja presidenttien ilmeet ja päätökset jäävät ajan myötä unhoon, samoin iloisina hymyilevät kapeakasvoiset murhaajat. Mikä kannattaa muistaa tuosta ja kaikista muista ihmisiä surmanneista kriiseistä ja sodista, ovat tummaa taustaa vasten häikäisevinä loistavat vanhurskauden opettajat. Nämä vanhurskauden opettajat kertovat esimerkillään, miten kannattaa elää ja miten kuolla.

Sellainen vanhurskauden opettaja oli 32-vuotias myyntiedustaja Todd Beamer, joka matkusti United Airlinesin lennolla numero 93 Newarkista San Franciscoon tiistaiaamuna 11.9.2001. Lento oli yksi terroristien kaappaamista lennoista ja se kääntyi reitiltään takaisin kohti itärannikkoa ja Washington DC:tä, kohteenaan Capitol-kukkula tai Valkoinen talo. Myyntiedustaja Todd Beamer oli kristitty, ja teki kotiseurakunnassaan vapaaehtoistyötä pyhäkoulunopettajana ja nuorteniltojen vetäjänä. Beamer soitti kaapatusta koneesta puhelun, jossa hän keskusteli lentoyhtiön puheluvälittäjän kanssa ja kertoi matkustajien suunnitelmasta ottaa kone takaisin haltuun kaappareilta. Beamer oli täysin tietoinen suunnitelman vaaroista. Hän pyysi puheluvälittäjää kertomaan vaimolleen Lisalle ja heidän kahdelle pojalleen, että hän rakasti heitä ja oli ylpeä lapsistaan. Puhelun päätteeksi Beamer kertoi lentoyhtiön puhelinvälittäjälle, että hän aikoo nyt murtautua muiden matkustajien kanssa koneen ohjaamoon ja tehdä kaapparit vaarattomiksi.

”Mutta sitä ennen”, Todd sanoo puhelunvälittäjä Lisa Jeffersonille, ”minulla on sinulle vielä yksi pyyntö.”

LJ: Niin, mikä se on?

TB: Voitko vielä rukoilla kanssani?

He rukoilevat sitten lentokoneen luottokorttipuhelimessa ääneen Isä meidän -rukouksen ja sen jälkeen psalmin, ja sitten Todd Beamer sanoo elämässään omalla radiokanavallaan enää muutaman sanan ennen hiljaisuutta:

Herra on minun paimeneni,

ei minulta mitään puutu.

Hän vie minut vihreille niityille,

hän johtaa minut vetten ääreen,

siellä saan levätä.

Hän virvoittaa minun sieluni,

hän ohjaa minua oikeaa tietä

nimensä kunnian tähden.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,

en pelkäisi mitään pahaa,

sillä sinä olet minun kanssani.

 

TB: Auta, rakas Jumala.. Auta Jeesus…

No niin, kaverit, oletteko valmiit?

Annetaan palaa. (Let’s roll).