Hunajalla silattu tikari

Tunnetuimmat Augustinuksen kirjeet ovat peräisin hänen ja Hieronymuksen välisestä kirjeenvaihdosta. Kahdessa vaiheessa käyty kirjeenvaihto sisältää kaikkiaan yhdeksäntoista kirjettä. Hieronymus oli jo omana elinaikanaan tunnettu syvällisestä osaamisestaan raamatuntulkinnan ja raamatunkäännösten saralla, mutta hänen uraansa leimasivat myös monenlaiset hänen persoonaansa liittyvät kohut. Hieronymus oli vanhan kirkon kirkkoisistä teräväkielisimpiä ja mestarillinen satiirin taitaja, jonka vihamieheksi oli ikävä joutua.

Augustinus katsoi tarpeelliseksi ja hyödylliseksi ryhtyä kirjeenvaihtoon tämän Roomasta Betlehemiin muuttaneen oppineen askeetin kanssa. Miehet eivät koskaan tavanneet toisiaan kasvokkain, mutta ajan tavan mukaisesti tämä ei estänyt ystävyyttä ja tuttavuutta, jota voitiin viljellä kirjeitse. Augustinuksen ja Hieronymuksen kirjeystävyys ei ollut syntynyt onnellisten tähtien alla. Augustinuksen omaan, tavanomaisesta poikkeavaan kirjeenvaihtokulttuuriin kuului, että hän ei kaihtanut ottamasta esiin arvostelevia tai kriittisiä huomioita kirjeenvaihtokumppanin teksteissä. Niinpä hän monissa kirjeissään kritisoi Hieronymuksen käsityksiä, ennen kaikkea tämän origenistista traditiota seuraavaa kuvausta Paavalin ja Pietarin riidasta (Gal. 2:11–14): Hieronymus katsoi, että apostolien kiista oli teeskennelty ja käyty pedagogisessa tarkoituksessa. Augustinus ajatteli tällaisen näkemyksen murentavan vaarallisesti Raamatun totuusarvoa ja piti apostolien kiistaa todellisena ja itse asiassa totuuden tavoittelun kannalta hyödyllisenä.

Myöhäisantiikin kirjeenvaihto oli riskialtista: kirjeitä saattoi kadota, päätyä vääriin käsiin tai joutua julkisuuden riepoteltaviksi. Tässä Hieronymuksen kirjeessä, joka kuuluu kirjeenvaihdon mehukkaimpiin teksteihin, viitataan juuri tällaisiin onnettomiin tilanteisiin. Hieronymusta hämmensi Augustinuksen tapa yhdistää näennäisesti ystävälliseen ja ystävyyssuhdetta rakentavaan kirjekulttuuriin suorasukainen kirjeenvaihtokumppanin arvostelu. Siksi hän tässäkin tekstissä suhtautuu hyvin epäilevästi Augustinuksen motiiveihin. Jennifer Ebbelerin tutkimuksessa (Disciplining Christians: Correction and Community in Augustine’s Letters, Oxford University Press 2012) kallistutaan siihen, että Hieronymuksella oli hyviä syitä epäilyksilleen. Näyttää siltä, että Augustinus pyrki kirjeenvaihdon keinoin erilaisiin julkisuuskampanjoihin ja edisti omia kirkkopoliittisia ja opillisia projektejaan dokumentoimalla tarkasti (puoli)julkista kirjeenvaihtoaan.

Alla olevasta kirjetekstistä käy hyvin ilmi Hieronymuksen klassinen sivistys ja suvereeni kyky sivaltaa ohimennen ja sivulauseissa pirullisin sanankääntein kirjeenvaihtokumppaniaan. Itseään Hieronymus kuvaa vanhaksi ja viisaaksi mestariksi, Quintus Fabius Maximuksen (Cunctator) kaltaiseksi jalosukuiseksi italialaiseksi, kun taas Augustinusta hän vertaa epäsuorasti kukistettuun Hannibaliin, afrikkalaiseen eli puunilaiseen barbaariin.

**

Pyhälle, tosi autuaalle herralle, isä Augustinukselle, Hieronymus.

1

Olet lähettänyt minulle monia kirjeitä ja useasti vaatinut, että vastaisin erityisesti johonkin sinun kirjeeseesi, jonka jäljennöksiä on tullut käsiini diakoni Sisinniuksen kautta, kuten olen jo aiemmin todennut. Niissä ei ole ollut sinun allekirjoitustasi. Olet antanut ymmärtää, että ensin lähetit tuon kirjeen veli Profuturuksen mukana, ja toistamiseen jonkun toisen miekkosen matkassa. Profuturuksen matka kuulemma peruuntui, hänestä tehtiin piispa, ja sitten hän äkisti kuoli. Nimettömän miekkosen taas sanot pelänneen Välimeren vaaroja eikä hän sitten halunnutkaan astua laivaan. Kun asiat ovat tällä tolalla, hämmästykseni oli rajaton, kun kuulin, että tuo kirje olikin monille jaossa Roomassa ja koko Italiassa ja että minä, jolle kirje oli lähetetty, olin ainoa, joka en ollut sitä saanut. Erityisen outoa on, että samainen veli Sisinnius kertoo kirjeen löytyvän sinun teostesi kokoelmasta, jonka hän oli nähnyt, ei Afrikassa, eikä sinun talossasi, vaan jollain Adrianmeren saarella melkein viisi vuotta sitten.

2

Ystävyyteen ei kuulu epäilys. Siksi ystävälle on puhuttava kuin toiselle minälleen. Eräät minun ystävistäni, Kristuksen astiat, joita minulla on runsain määrin Jerusalemissa ja muissa pyhissä paikoissa, ovat arvelleet, että sinä et ole liikkeellä rehellisin aikein, vaan haet mainetta ja yrität synnyttää kansan kohua ja haalia kunnian hituja. Sanovat, että koetat minun kustannuksellani kasvaa kokoa niin, että monet kuulisivat sinun haastaneen minut ja että minä olisin arkaillut edessäsi; sinä olisit kirjoittanut kuin oppinut ikään, minä taas pysynyt tuppisuuna kuin moukka, niin että vihdoin olisi löytynyt mies, joka panisi rajat minun hölötyksilleni.

Puhuakseni vilpittömästi minä en halunnut lähettää vastausta sinun korkea-arvoisuudellesi, koska en todellakaan uskonut koko kirjettä sinun kirjoittamaksesi. Ajattelin myös, että kirje oli hunajalla silattu tikari, niin kuin joistakin ihmisistä sanotaan. Lisäksi olin varovainen vastaamaan oman kirkkoni piispalle tavalla, jota voitaisiin pitää julkeana. En tahtonut ruveta arvostelemaan minua arvostelevaa kirjoittajaa, etenkin kun pidin kirjeessäsi joitain seikkoja harhaoppisina.

3

Lopuksi, en halunnut, että voisit alkaa syystäkin päivitellä ja väittää: ”Mitä nyt? Olet nähnyt kirjeeni ja havainnut allekirjoituksen tutun käsialan, ja nyt noin kevyesti loukkaat ystävää ja käännät toisten pahansuovat ajatukset haavoittamaan minua?” Kuten olen jo sanonut, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko lähetät saman kirjeen uudelleen omakätisesti allekirjoitettuna tai lakkaat kiusaamasta vanhaa miestä, joka on vetäytynyt kammioonsa. Jos taas vain haluat osoittaa ja harjoittaa oppineisuuttasi, voisit etsiä siihen puuhaan nuoria, nokkelia ja hyvistä suvuista olevia miehiä. Roomassa heitä kuuluu olevan oikein paljonkin. He kykenisivät ja uskaltaisivat kokoontua samaan kerhoon kanssasi ja ottaa mittaa piispan kanssa raamatunselityskilpailuissa.

Minä olin joskus aktiivisotilas, mutta nyt olen jo veteraani, ja minun kuuluu enää kehua sinun ja muiden samankaltaisten miesten saavuttamia voittoja, eikä palata painiskelemaan tämän raihnaisen ruumiin vaivoissa. Jos taas vain jatkuvasti painostat minulta vastauksia, muistuttaisin sinua siitä kertomuksesta, jossa Quintus Maximus murskaa nuoruuden voimistaan korskeilevan Hannibalin silkalla sinnikkyydellään (ks. Livius, XXII, 12–18).

”Kaiken vie aika, innonkin.
Muistan, kuinka poikana usein vietin pitkät päivät vain laulellen.
Nyt olen unohtanut kaikki ne laulut, äänikin minulta häviää.”

(Vergilius, Bucolica IX, 51-54; Paimenrunoja, Tammi 2004, s. 82-83, suom. L. Lahdensuu ja A. Saastamoinen).

Käyttääkseni vielä mieluummin Raamatun sanoja, gileadilainen Barsillai luopui kuningas Daavidin lahjoista ja herkuista nuoren poikansa hyväksi ja osoitti, että vanhan miehen ei kuulu tavoitella tällaisia eikä ottaa niitä edes lahjana vastaan. (2. Sam. 19:32–38).

4

Vannot kuitenkin, että et ole kirjoittanut minua vastaan mitään kirjaa ja että et ole lähettänyt Roomaan kirjaa, jonka olet kirjoittanut. Ja sanot, että jos sinun teksteistäsi löytyisikin jotain, jossa olet minun kanssani eri mieltä, et ole tahtonut sillä minua loukata, vaan olet kirjoittanut vain sellaista, mitä pidät itse oikeana. Pyydän sinua nyt kärsivällisesti kuulemaan, mitä sanon. Et ole kirjoittanut mitään kirjaa – hyvä on. Miten sitten on mahdollista, että ihmiset ovat tuoneet minulle tekstejäsi, joissa arvostelet minua? Miksi Italiassa leviää kirjoituksia, joita sinä et ole kirjoittanut? Millä perusteella vaadit minua vastaamaan kynäilyihin, joita sinä kiellät kirjoittaneesi?

En minä ole niin tylsämielinen, että ajattelisin sinun loukanneen minua, jos olet asioista kanssani eri mieltä. Mutta jos arvostelet minun sanomisiani suurennuslasin kanssa, vaadit minua tilille teksteistäni, pakotat minua korjaamaan kirjoituksiani, haastat minua kirjoittamaan palinodian, jotta näköni palautuisi, niin silloin ystävyyttä on loukattu ja tuttavuuden rajoja on rikottu.

En halua, että meidän ajatellaan tappelevan lapsellisesti niin, että seuraajamme tai vastustajamme saavat tästä materiaalia omiin kinasteluihinsa. Kirjoitan näin, koska haluaisin rakastaa sinua puhtaan kristillisesti, enkä hautoa mielessäni jotain sellaista, joka poikkeaa siitä, mitä huulilta putoaa.

Ei ole soveliasta, että minä, joka olen nuoruudesta tähän ikään saakka hikoillut ja uurastanut pyhien veljien kanssa piskuisessa luostarissani, kehtaisin kirjoittaa jotain oman kirkkoni piispaa vastaan – etenkin, kun olen rakastanut tuota piispaa jo ennen kuin opin häntä tuntemaan, ja joka on itse ollut aloitteellinen ystävyyden solmimisessa, ja sitten alkanut minun jäljessäni ilokseni kasvaa Pyhän Raamatun tuntemisessa. Joko siis kiellät kirjoittaneesi kirjan, jos se nyt sitten ei ole sinun tekemäsi, ja lakkaat vaatimasta minulta vastausta teksteihin, joita sinä et ole kirjoittanut – tai jos teksti on sinun, tunnusta se avoimesti, jotta vika on sitten sinun omasi, mikäli kirjoitan siihen jotain puolustuksekseni, eikä minussa, jonka on ollut pakko laatia vastine.

5

Vielä lisäät olevasi valmis siihen, että jos sinun teksteissäsi jokin häiritsee minua tai haluan korjata niissä jotain, niin otat kaiken veljellisesti vastaan, ja että et tyydy pelkästään olemaan iloinen kaikesta siitä hyvästä tahdosta, jota tunnen sinua kohtaan, vaan ihan oikeasti pyydät minua tekemään noin. Sanon vielä kerran, mitä ajattelen: provosoit vanhaa miestä, piikittelet vaikenevaa vanhusta, ja näyttää siltä, että haluat vain kerskua oppineisuudellasi.

Ikääni ei kuitenkaan sovi, että ihmiset ajattelisivat minun kantavan kaunaa ihmistä kohtaan, jota minun tulisi pikemminkin auttaa.

Jos kavalat ihmiset löytävät jo evankeliumeista ja profeettakirjoista kaikkea, mitä yrittävät arvostella, onko sinusta jotenkin yllättävää, jos sinun raamattuopetuksistasi löytyy jotain, joka poikkeaa oikeasta linjasta, etenkin jos kyse on vähemmän tunnetuista raamatunteksteistä? En sano tätä oikeastaan siksi, että ajattelisin sinun teoksissasi olevan jotain arvosteltavaa. En ole nimittäin koskaan uhrannut hetkeäkään niiden lukemiseen. Niitä ei täällä edes ole meillä kovin monta Yksinpuheluitten (Soliloquia) ja joidenkin psalmiselitysten lisäksi. Jos haluaisin niitä tutkia, en väittäisi edes, että ne poikkeavat minun näkemyksistäni, sillä minä en ole mitään, vaan osoittaisin, että ne eivät pidä yhtä vanhojen kreikankielisten opetusten kanssa.

Voi hyvin, hyvä ystävä, olet iän suhteen poikani, arvossa isäni. Pyydän, että noudatat tätä pyyntöäni: mitä tahansa sitten kirjoitatkin minulle, pidä huoli, että se tulee ensimmäisenä minun luettavakseni.

Hier. Aug. Ep. 72 (=Hier. ep. 105) (CSEL 31A, 40–43)