Tervetuloa kotiin!

Matt. 25:31–46

PORTTI MENI KIINNI

Minun mielestäni olimme ajoissa lentokentällä.
Kello oli suurin piirtein kuusi kun olimme jonon häntäpäässä ja noin kymmentä yli, kun olimme tiskillä ja tunnelma korkealla. Järkytys oli melkoinen kun check in -tiskin takana oleva jäinen virkailija (joka sai meiltä lempinimen liimaletti) otti vastaan passimme ja lippumme, katsoi niitä ja meitä ja palautti paperit takaisin tiskiin.
”Ettekö te tiedä mitä kello on?”
”Me kyllä oltiin tässä noin puoli tuntia ennen koneen…”
”Porttihan menee juuri kiinni. Ettehän te nyt enää millään ehdi tuolle lennolle.”
Anoimme ja vinguimme, uhkasimme ja itkimme.
Mikään ei auttanut.
Liimaletti oli lahjomaton ja kylmä. Lentokone ihanaan Baijeriin nousi taivaan sineen ilman meitä, neljän miehen iloista ja rempseää seuruetta.
Portti meni kiinni.
Viimeistään tuosta hetkestä asti minua aina vähän hermostuttaa, kun papereitani tarkastellaan. Entä jos…? Entä jos koronapassi ei kelpaakaan? Entä jos jotain puuttuu todistuksesta? Entä jos olen täyttänyt lomakkeen väärin? Entä jos minut huomataan ja punnitaan ja havaitaan huijariksi?
Olen alkanut ymmärtää aivan uudella tavalla kavereitani, esimerkiksi Lukas Brenneriä, joka näkee kuulemma säännöllisesti viikoittain kalsariunen. Tiedättekö mikä on kalsariuni? Kalsariuni on uni, jossa olet julkisella paikalla ja opetat vaikka nuortenillassa, kunnes alat ihmetellä pieniä signaaleja muissa ihmisissä. Joku osoittelee sinua hämmästyneenä sormella, joku kuiskailee tirskuen toisen korvaan, kolmas puistelee paheksuvasti päätään. Ja sitten kesken lauseesi huomaat unessa, että siinä missä kaikki muut ovat ihan tyylikkäissä vaatteissa, sinulla onkin myrkynvihreät, persauksista hituloituneet alushousut jalassa ja todellinen olemuksesi on näin ollen paljastunut kaikille. Sellainen on kalsariuni.

LAITILAN KIRKKAAT VALOT

Pelko paljastumisesta ja valokeilaan joutumisesta voi estää myös sen, että on vaikea nauttia täysin siemauksin tämän sunnuntain hienosta teemasta. Tervetuloa kotiin! Mutta entäpä jos kotiin ja juhliin ja hienoon saliin astuessani tapahtuukin niin, että jään kiinni. Jonathan Westergård kertoi perjantaina hauskan tapauksen, joka oli myös sattunut hänen kaverilleen. Tämä Jonathanin kaveri astuu bussiin. Penkissä alkaa tuntua epämiellyttävä lemu ja kaveri epäilee tietysti hajun lähteiksi viereisen penkin rantojenmiestä, kuljettajaa, katalysaattoria jne. kunnes tajuaa, että hajun lähde onkin hänen kengänpohjassaan: hedelmäisen muheva koiranpaska.
Jonathanin kaverin nolo tilanne toi heti mieleeni sen illan, kun minut oli kutsuttu kotiin – nimittäin Laitilan seurakuntakotiin pimeässä marraskuussa pitämään raamattuopetusta. Sysipimeällä parkkipaikalla minä kiireissäni päätin oikaista nurmikon poikki.
Se oli virhe.
Laitilan, ehkä koko Varsinais-Suomen suurin ja vatsatautisin koira oli nimittäin hetkeä aiemmin antanut oman panoksensa tuolle nurmikolle ja koko ihmiskunnalle. Oikean jalkani kenkä upposi litsahtaen imelään pehmeyteen. Tajusin välittömästi, että tämä ei ollut paras tapa antaa hyvä ensivaikutelma Laitilan seurakuntakodin ihmisille ja sitten kun astuin synkästä pimeydestä ihanaan, lämpimään, kristallikruunuin valaistuun kodikkaaseen puupappilaan, jonka hellät, purppuraiset matot toivottivat minua hyväksyvästi ja armollisesti tervetulleeksi… Vaikka pyyhin tarmokkaasti jalkaani jokaisella askeleella noihin hyväksyviin mattoihin, ruskea ja sankka aromi seurasi mukanani koko illan ja kun Laitilan seurakunnan hyväksyvät ja lempeät tädit nyökyttelivät opetukseni aikana, luin heidän katsestaan: Kiinni jäit, koirankikkare. Sinut on nähty.

DIES IRAE, DIES ILLA

Tämä hermostuttava tunnelma paljastumisesta ja kiinni jäämisestä on tietysti läsnä kaikissa niissä Raamatun kuvauksissa, jotka kertovat viimeisestä päivästä. Erona on vain se, että silloin ei pelissä ole Baijerin lento tai kiiltävät nahkakengät vaan valoon tuodaan oma elämä, kaikki sen aamut ja päivät, kaikki sanat, kaikki kätten teot, kaikki mikä jäi kesken, kaikki hyvä, mitä aina välillä suunnittelin mutta en koskaan saanut aikaiseksi.
Raamatun ja kristinuskon opetus viimeisestä tuomiosta on siihen saakka kaunis ja lohdullinen, kun puhutaan tuomiosta ja oikeudesta yleisellä tasolla. On kaunista ja lohdullista, että tämän maailman Luoja on viimeinen ja lopullinen oikeus, eikä mikään väärä teko ja halpa sana jää häneltä näkemättä. Vanhurskauden aurinko nousee kerran koko maailman ylle. Vääryydellä ei ole viimeinen sana.
Mutta kun Raamattu opettaa viimeisen tuomion päivästä yksilön tasolla; siitä, että jokainen meistä tutkitaan, ymmärtää paremmin, miksi ikivanhassa virressä sanotaan ihan aluksi: Se on päivä kauhistava, sydänjuuret värähtää. Silloin ei tuomarin istuimella istu väärä tuomari eikä väärä kuningas, ei klovnin hahmo karvalakki päässä niin kuin tämän vuoden alussa suurvallan kongressitalossa.
Tuomarin istuimella on Ihmisen Poika, Kaikkivaltiaan Isän Poika.

KOTONA OLLAAN, SANOI SAM

Mutta tämän sunnuntain teemalla ja viimeisellä päivällä on myös toinen puolensa. Tervetuloa kotiin – jos ollaan rehellisiä, se on myös kaunis ja lohdullinen toivotus, eikö niin.
Kotiin on hyvä tulla. Kotiin kuuluu olla hyvä tulla. Oi jospa kerran voisin vielä tulla kotiin.
Niin kauan kuin muistan, minuun ovat vedonneet kertomukset kotiinpaluusta, ja niitähän meidän pikku ihmiskunnalla riittää. Eikö länsimaiden tarinankerronta ala kotiinpaluusta, kun Odysseus yrittää työllä ja vaivalla päästä kotiin kauniin ja ovelan Penelopensa luo? Ja lempikertomukseni, sehän on JRR Tolkienin Taru sormusten herrasta, joka Kersti Juvan uskomattomassa suomennoksessa päättyy sanoihin:
Sam henkäisi syvään. ”Kotona ollaan,” hän sanoi.

Sinut on ihmisenä rakennettu ja suunniteltu niin, että ajatus matkasta, vaelluksesta ja elämästä ilman kotiin pääsyä ja perilletuloa tuntuu vähintäänkin vaillinaiselta, pahimmillaan kauhistuttavalta.
Toisaalta syvintä ja kuumintakin iloa tässä maailmassa viiltää aina jollain tavalla koti-ikävä – ”tämäkään ei ole se!” Vielä en ole perillä! Vielä en voi sanoa enkä henkäistä kuin Samvais Gamgi, ”Kotona ollaan”.
Tämä Tervetuloa kotiin -messukin on vain tienviitta, kilometritolppa pitkällä vaelluksella, lasten varjoleikki viimeisestä päivästä. Sinua muistutetaan tänään Jeesuksen omin sanoin ja Jeesuksen omalla aterialla, että matka on kesken, viimeinen koti odottaa.
En halua, että tämän päivän hurjasta evankeliumista sinulle jää soimaan päällimmäisenä pelko siitä, että olet jäänyt kiinni kirkkaissa valoissa kaikkien nähden. Sen sijaan haluan, että tämän päivän evankeliumista sinulle jää päällimmäisenä soimaan sana: Tervetuloa kotiin! Tervetuloa, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
Hyvyyden ja oikeuden Jumala on valmistanut ja rakentanut sinulle Isän kodin, jota varten sinä olet olemassa. Määränpääsi ei ole ikuinen hukassa olo, päättymätön tyhjyys, yksinolo vaan ne suuret juhlat, johon sinut on kutsuttu.

KAIKKIARMAHTAJA

Mutta miksi?

Mikä muka on se syy, jonka vuoksi olisit Isän siunattu lapsi? Kuinka hyvä Jumala voi avata Taivaan likaisille, eksyneille, rikkoneille, rikotuille?
Eikö Jeesuksen hirmuinen varoitus tänään evankeliumissa puhu siitä, mitä vanhurskaat tekivät, ja ne toiset jättivät tekemättä? Matteuksen evankeliumi vastaa tähän. Päivän evankeliumihan jäi kesken. Tarina ei oikeasti loppunut näin:

Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.

Miten se sitten loppui? Mikä on todellinen lopetus kertomukselle Ihmisen Pojasta kaikkien Tuomarina ja Kuninkaana. Luen sen nyt teille, kuunnelkaa tarkasti uudelleen:

Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään. Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän, hän sanoi opetuslapsilleen:
Kahden päivän kuluttua, niin kuin tiedätte, on pääsiäinen. Silloin Ihmisen Poika luovutetaan ristiinnaulittavaksi.

Sama henkilö, joka on Jeesuksen ensimmäisessä kuvassa Tuomari, esiintyy myös Jeesuksen toisessa kuvassa. Hän on siinä kuningas, joka nostetaan ristille. Sen takia Tervetuloa kotiin -messun tärkein tienviitta on tuossa, pöydällä, ristissä.
Hän on kerran vastassa ovella.
Hän on kyllä tuomari, mutta ennen kaikkea hän on vapauttaja, kaikkiarmahtaja.
Hän itse sanoi kerran, ja sanoo juuri nyt sinullekin, matkantekijä, kotiinpalaaja:

Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en aja pois.