Samassa veneessä

Joh. 8:46–59
Jeesus sanoi:
”Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.”
Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?” Jeesus vastasi: ”Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”
Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: ’Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.’ Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?”
Jeesus vastasi: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan. Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.”
Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi – minä olin.” Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä.

RAJALLA

Ennen osattiin kastaa paremmin tai ainakin rokimmin.
Ennen muinoin Välimeren alueen helteissä uusia kristittyjä syntyi baptisteriumeissa eli kastamoissa. Kastamot olivat pieniä kappelihuoneita, joiden lattiassa oli allas. Tällaisia kastamotiloja rakennettiin kirkkojen kylkeen. Altaissa kastettiin pääsiäisyönä hämärässä ja kynttilänvalossa kasteoppilaita sellaiseen tyyliin, ettei siinä voinut jäädä epäselväksi, että nyt tapahtuu jotain kunnollista ja kertakaikkiaan mahtavaa.

Kasteoppilas oli ensin käynyt koko paastonajan kastekoulua, eräänlaista pesuohjelmaa, jossa oli monta vaihetta, eikä se ollut mitään pitkäveteistä seitsemänveljeksen aapisenlukua vaan tosi meininkiä, jossa tutkittiin ja hiillostettiin ja punnittiin ja luovuttiin. Kasteoppilaat eivät syöneet paastonaikana lihaa, eivätkä juoneet viiniä eivätkä käyneet pesulla eivätkä käyttäneet kenkiä. Kristityksi rupeaminen oli ihan kunnon työn takana eikä mitään uskontohuoltolaitoksen leiman hakemista.

Sitten kun pääsiäisyö koitti, kasteoppilas jonotti iltamyöhään kastamon oven edessä, josta yksi kerrallaan mentiin tuohon hämärään pieneen tilaan, astuttiin muutama askelma veteen. Piispa kastoi in nomine Patris et Filii et Spiritus Sancti. Kastettava oli alasti tai pelkissä alkkareissa. Upotuksen tai valelun jälkeen pärskähtelevä vastasyntynyt kastettu nousi portaat, hänet kuivattiin ja hänelle puettiin pehmeät puhtaat valkoiset vaatteet ja ihanan mukavat sandaalit ja sitten… sitten hänet talutettiin kirkkotilaan, missä seurakunta odotti ja taputti ja hurrasi ja hän pääsi istumaan alttarin taakse parhaille paikoille. Siellä pääsi ensi kertaa näkemään, kun piispa konsekroi ehtoollisen ja sitten ensi kertaa maistamaan kuinka Herra on hyvä.

LUOVUTKOS

Yksi antiikin kastepesuohjelman vaihe oli eksorsismi eli pahojen henkien ulosajaminen. Tätä pesuohjelman vaihetta on perua sekin, että vielä 2080-luvullakin paastonajan kirkonmenoissa on aika reilusti kertomuksia siitä, kuinka Vapahtaja ajelee ulos piruja ja perkeleitä ihmisreppanoista eli harrastaa eksorsismia. Niitä tekstejä luettiin jo myöhäisantiikissa kasteoppilaille, jotta tajuaisivat, että kaste on nyt tosi ja vakava juttu, ja siinä ollaan ihan kunnolla siirtymässä perkeleen managementista Jumalan valtioon.
Siinä paastonajan puolivälissä moni kasteoppilas menikin ihan varta vasten järjestettyyn manaustilaisuuteen. Joissain seurakunnissa silloin vanhaan hyvään aikaan oli erityinen eksorsisti olemassa, joka kuulusteli ja tivasi kasteoppilaalta, onko tullut tehtyä demonien kanssa liittoja ja sopimuksia, onko luettu horoskooppeja, onko käytetty kristallikiviä, onko loitsuttu jne. Kaikki piti listata.

Eksorsisti sitten puhalsi ja manasi ja ajoi pahat henget ulos Jeesuksen nimessä. Kasteoppilaalta kysyttiin henkilökohtaisesti, että luovutkos pois perkeleestä ja hänen teoistaan ja henkilökohtaisesti siihen vastattiin, että totisesti luovun! Oli käytössä myös vihkiryijyn tyylinen vuohenkarvamatto, muistona erämaahan ajetusta syntipukista ja Aadamin ja Eevan nahkarotsista, sitä tallottiin ja syljettiin rukoushetken aikana, jotta kunnolla syöpyy mieleen: Minä vaihdan nyt hiippakuntaa. Siirryn valtakunnasta toiseen. Muutan kirjat Jumalan elämän kirjaan. Saa jäädä pimeys ja perkele ja kaikki hänen tekonsa.

SOKEUS JA PIMEYS

Sama jyrkkä raja Jumalan maailman ja pahuuden maailman välillä näkyy tietysti tämän päivän teksteissä. Johanneksen kirjeessä teroitetaan uskovaiselle, että syntiä ei muuten sitten enää tehdä ikinä eikä koskaan, koska ollaan Jumalan omia ja Jumalan lapsia. Jeesus taas keskusteli evankeliumissa ihmisten kanssa, jotka ovat läpeensä sokeutuneet Jumalan todellisuudelle, siihen pisteeseen asti, että koko maailma kääntyy nurinniskoin. Jeesuksen vastustajat näkevät Jeesuksen sanat ja teot pahuuden tekoina ja riivaajien aikaansaannoksina. Jeesus taas kuivasti toteaa vastustajiensa olevan syntyjään muualta kuin Jumalasta.

Joissain tilanteissa onkin tosi helppo ymmärtää tällainen veitsenterävä demarkaatiolinja hyvyyden ja perkelyyden välillä. Joskus täällä murheen laaksossa ihmisen lapset vajoavat niin alas ja niin kauheisiin tekoihin, että sitä ei enää sosialidemokratia selitä eikä järki ymmärrä. Paradoksaalista kyllä, on järkevämpää ajatella, että pahuus voi tiivistyä jopa persoonaksi asti ja pimeys olla niin sankkaa, että kärpästen herran surina alkaa soida korvissa.
Ei ole siis vaikea kuvitella, että monelle kasteoppilaalle kasteen hetki oli vapautuminen, vapautus pelosta, pimeydestä, alituisesti varuillaan olosta tämän maailman hallitsijoiden alta, ja astumista uuteen lapsen elämään, jossa on kivat vaatteet yllä, ja että parhaat juhlat ovat vielä edessä. Taakse jäi sokeus ja pimeys ja valheen nurinniskainen maailma. Näin juuri Johannes kirjoittaa:
Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa.

HÄMÄRÄN RAJAMAASSA

Tähän asti olemme tietysti katselleet vain kolikon yhtä puolta. Sillä samalla kun Raamattu kuvaa oikean ja väärän, hyvyyden ja pahuuden, eron veitsenteräväksi, se opettaa myös, ettei tuo raja kulje Suomen ja Ruotsin välissä, ei vasemmiston ja oikeiston välissä, ei mustien ja valkoisten välissä, ei rikkaiden ja köyhien välissä. Raamattu opettaa, että jokainen ihminen on elämänsä loppuun saakka toisten ihmisten kanssa samassa pikku pelastusveneessä. Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, sanoo Paavali. Jopa pimeyden ja valon apostoli Johannes opettaa samaa:
Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.
Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.
Ei tarvitse kuin lukea peruskoulun suppea oppimäärä manikealaisuutta, niin näkee ihan selvästi, mitä tapahtuu, kun joku ihmisryhmä alkaa ajatella olevansa hyvän puolella pahaa vastaan ja että sillä pahan puolella olevat ihmiset eivät ole ihmisiä ollenkaan vaan loisia, syöpäläisiä ja elämälle arvotonta elämää.
Kristinusko siis opettaa Raamatun opetusta: Synti ja sokeus vaivaa kaikkia ihmisiä, eikä siitä voi päästä eroon moraaliposeerauksella eikä hyvesignaaleilla, ei äänestämällä oikeaa puoluetta, ei olemalla oikeaa mieltä asioista, vaan suostumalla lääkärin hoitoon, ammattiapuun, Kristus Vapahtajan vastaanotolle, missä parantuvat pikku hiljaa jopa toivottomat tapaukset, terminaalipotilaat. Pikku hiljaa siis, eikä kukaan tässä elämässä kokonaan. Toipilaita me olemme, se on totta. Taivaaseen ei lähdetä täältä hyväkuntoisina ja valmiina, vaan köyhinä ja kipeinä, syntisinä kurjina.

ILOINEN ABRAHAM

Jeesuksen ja hänen vastustajiensa kiivas väittely päättyy melko erikoiseen kuvaan Abrahamista.
Kun kuulen nimen Abraham, ajattelen ensimmäiseksi todella totista vanhaa ja pitkäpartaista äijää, joka on vanha ja hurskas eli vanhurskas. Toisena ajattelen Abraham Lincolnia, eikä sekään kuva ole mikään huumorikuva, vaan siinä on julmat pulisongit ja valtiomies jyhkeänä istuimellaan Amerikan Yhdysvalloissa.

Jeesus piirtää meille toisenlaisen kuvan Abrahamista, uskon isästä, joka näkee kuin mahdottoman tehokkaalla kaukoputkella kaukaa kaukaa kaukaa, miten Iisakin, lupauksen lapsen, jälkeläinen syntyy tähän maailmaan, ja hän tulee olemaan jotain, mitä kukaan ei ole kuvitellut, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut. Silloin, Jeesus sanoo, sillä hetkellä, Abrahamin riemulla ei ollut rajaa eikä naurulla äärtä eikä määrää.

Paastonaikanakin saa Jeesuksen oma siis olla iloinen ja riemuita, sillä Jeesuksen oman silmien edessä ei ole mustuus, ei synkkyys eikä loivasti alaspäin viettävä tie helvettiin, vaan kaunis Jeesus, todellinen Vapahtaja, elämä itse.