Maagien matkassa

Matt. 2:1–12

JOULUN KAKSITOISTA PÄIVÄÄ

Jo monta vuotta olen surrut sitä, miten maanmieheni eivät osaa juhlia joulua. En osaa mitenkään ärsyyntyä siitä, että jouluherkkuja ja joululauluja alkaa julkisissa tiloissa näkyä jo lokakuun lopussa: kaikkihan hyvin tietävät, milloin joulu oikeasti tulee. Sellainen moralismi on kuin opettaisi koiralle odottamista ja näpäyttäisi pentua nenälle luunapilla aina kun se innostuu ja nuuhkii vesi kielellä herkkuaan. Appap! Ei vielä! Istu siellä nyt kylmässä nurkassa kaamoksessa vielä kuusi viikkoa hiljaa ennen kuin saat laulaa yhden adventtilaulun. Enpä muista, milloin viimeksi on Suomessa joku kuollut liialliseen jouluiloon.

Mutta nyt siihen suruun. Mikä kumma on siinä, että kun Vapahtajan valoisan, lämpimän, armorikkaan syntymäjuhlan aika koittaa ja jouluaattona 24.12. vihdoin kalenterin suurimmat luukut avautuvat ja näemme seimen ja lapsen, alamme vilkuilla kelloa ja korjata graavikalaa pois pöydästä ja miettiä, että kohtahan se kuusikin pitää viedä ulos.

Emme ymmärrä, että ei joulu ole mikään yhden yön juttu.

Joulua pitää juhlia pitkään, niin pitkään että vielä tänäänkin voi siekailematta ja iloisin mielin toivottaa hyvää joulua!

Vanha englantilainen joululaulu on nimeltään Joulun Kaksitoista Päivää, Twelve Days of Christmas. Laulussa lähetetään joka säkeistössä omalle mielitietylle uusi joululahja, niin että loppiaisaattona, joulun 12. päivänä, jokaisen säkeistön yhteenlaskettuja lahjoja on kamalan iso kasa, yhteensä 364 kappaletta ja joulua on juhlittu niin kuin Downton Abbeyssa eli kunnolla, properly.

Joululaulussa lahjoina rakkaalle lähetetään: punapyy päärynäpuussa, kaksi turturikyyhkyä, kolme ranskalaista kanaa, neljä laululintua, viisi kultasormusta, kuusi munivaa hanhea, seitsemän uivaa joutsenta, kahdeksan lypsävää piikaa, yhdeksän tanssivaa neitoa, kymmenen karkeloivaa herraa, yksitoista huilunsoittajaa ja kaksitoista rumpalia – melkoinen karavaani siis. Laulu päättyy sopivasti loppiaiseen, päivään, jolloin idän viisaat maagit saapuvat perille, Jeesus-lapsen luokse, kumartavat hänen edessään ja tuovat hänelle joululahjoja, kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

Onko nyt siis vielä jollekin epäselvää, että minun mielestäni on totisesti oikein ja arvollista, että joulua vietetään siekailematta aina aatosta loppiaiseen saakka, vähintään? Joka vuosi painotan tätä niinkin, että käsken jokaista kastettua kristittyä antamaan jollekin loppiaislahjan, ja niin muistamaan noita kolmea tavattoman viisasta ihmistä, tähtien tuntijaa ja kuninkaan kumartajaa.

Rakas joulun juhlija, oletko koskaan puntaroinut mielessäsi, mitä sinä olisit valinnut lahjaksi Jeesus-lapselle? Tekee mieli kysyä, kuinka moni teistä on ollut tänä jouluna lahjaostoksilla? Tiedät, miten vaikea joskus on valita ja löytää lahja – etenkin ihmiselle, josta välittää ja jolle haluaisi lahjoittaa jotain ainutlaatuista, sellaista mitä hän ei keneltäkään muulta saa.

Nyt kysynkin: kuvittele olevasi mukana tuossa idän tietäjien karavaanissa, ennen viimeistä etappia pysähdytte vielä Jerusalemin Hansassa ja sinulla on mahdollisuus valita jokin lahja Jeesukselle, vastasyntyneelle kuninkaalle. Mitä valitset? Mitä annat hänelle?

Kuivakka ja kälväkkä luurankoluterilainen vastaus olisi: että eihän me voida Jeesukselle mitään lahjoja antaa, pelkkää syntiä vain ja tyhjät kädet ihanat. Mutta ei kai asia sentään ole aivan näin? Raamattu kuvaa Jumalan ja ihmisen suhteen monesti rakastavaisten suhteeksi, sulhasen ja morsiamen suhteeksi. Sellaisessa suhteessa annetaan lahjoja ja saadaan. Ainakin yhtä usein Raamattu kuvaa Jumalan ja ihmisen suhteen isän ja lapsen suhteeksi. Eikö jo hyvin pieni lapsi ala imitoida vanhempaansa ja halua myöskin antaa lahjoja heille? Kuinka moni isä ja äiti on täällä saanut lapseltaan lahjan, piirroksen, kortin, missä harakanvarpain lukee OOT MAILMAN PARRAS ISI. TOIVOO LAPSI?

Kukaan meistä ei ole sanonut silloin lapselleen: Kuule, et sinä voi minulle mitään lahjoja antaa, pelkkää syntiä vain ja menehän nyt leikkimään tyhjillä käsilläsi.

Mitä siis antaisit Jeesukselle? Mitä hän tarvitsisi sellaista, jota vain sinä voisit hänelle antaa?

DON’T LOOK UP

Joulun hittielokuva on sysimusta satiiri Don’t Look Up. Elokuvassa kaksi astronomia löytää rutiinitutkimuksissa tähtitaivaalta uuden komeetan. Komeetta on iso, 9-10 km läpimitaltaan. Kun tutkijat alkavat laskea komeetan lentorataa, he huomaavat kauhukseen, että taivaankappale iskeytyy matemaattisella todennäköisyydellä Tyyneen valtamereen kuuden kuukauden kuluttua. Komeetan ison koon takia törmäys tulee merkitsemään kaiken elämän loppua maapallolla. Nytpä tähtitieteilijät alkavat hälyttää kaikkia maailman ihmisiä heräämään tulevaan tuhoon ja ehkäpä tekemään asialle jotakin. Satiirin mustuus piilee siinä, että juuri kukaan ei ota astronomeja vakavasti. Epämiellyttävä tosiasia kääritään viihteen ja sokerin vaatteisiin. Monet kieltävät koko komeetan vasemmiston salaliittona ja toistavat elokuvan nimeen päätynyttä mottoa: Don’t Look Up! Älä katso ylös.

Kaikessa purevuudessaan satiiri on apea. Ihmiskunta on typerä, ja typeryydessään se tulee kuolemaan, ja kuollessaan se ansaitsee kohtalonsa. Paras kun ei katso ylös, mustalle tähtitaivaalle, sillä sieltä tulee ennen pitkää kosmoksen sattumanvarainen, absoluuttisen kylmä tuho niin väärille kuin vanhurskaille.

Matteuksen kertomus itämaan viisaista astronomeista on 180 astetta vastakkainen. Idän tähtitieteilijät tutkivat innoissaan ja janoissaan Linnunradan liikkeitä ja syvän taivaan tapahtumia. Heidän kehotuksensa meille on Look Up! Katsokaa ylös! Kosmos on nimensä mukaisesti kaunis ja järjestyksessä ja ennen kaikkea se huutaa Jumalan kunniaa.

Vanhassa joulupsalmissa lauletaan hurjan kauniisti:

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa,

taivaankansi kertoo hänen teoistaan.

Päivä ilmoittaa ne päivälle,

yö julistaa yölle.

Ei se ole puhetta, ei sanoja,

ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.

Kuitenkin se kaikuu kaikkialla,

maanpiirin yli merten ääriin.

Ps 19

Loppiaissaarnassaan Augustinus Afrikasta pohtii idän astronomien havaitsemaa tähteä, ja kuvaa sitä taivaan kieleksi, joka kertoo matkan pään ja johtaa tietäjiä (apparet stella tamquam caelorum lingua, ducit magos, ostendit locum, s. 204A).

Look up! Katsokaa ylös! Kristitty saa aloittaa uuden vuoden Herran vuotena ja katsoa luomakuntaa Jumalan kartanona. Siinä voi tapahtua pelottavia ja suuria asioita ja hirmuisiakin käänteitä, mutta ne tapahtuvat kuitenkin Jumalan tekemässä ja omistamassa maailmassa. Kristitty ei elä sokeiden alkuvoimien orjuudessa vaan maailmassa, jonka fundamentit ja piirustukset ovat lähtöisin Viisauden kädestä, Sanasta, joka oli alussa Jumalan luona ja joka on Jumala. Kun näet evankeliumin sanoissa loppiaisen ihmeellisen tähden, näet tähden, joka ei ole tullut sinua tuhoamaan, vaan johtamaan Vapahtajan valoon; lujaan luottamukseen siitä, mitä odotamme.

MATKAAN

Matteuksen loppiaisdraaman tärkein piirre ei ole sanoissa ja repliikeissä vaan siinä mitä tehdään ja miten toimitaan. Sama Augustinus piirtää tylyn kuvan Jerusalemin oppineista: he ovat kuin kilometritolppia tai tienviittoja – tietävät kyllä tarkkaan missä määränpää on, mutta jäävät seisomaan niille sijoilleen, mihinkään liikkumatta. Sen sijaan tietäjät, mitä sanotaan heistä?

Sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan.

On elintärkeää tietää mitä Raamattu opettaa ja tuntea hyvin sen sanat. Enkö puhunut tästä jo viime sunnuntaina? Kristityn tulee olla kuin Jeesuksen äiti Maria, joka tallettaa ja hamstraa kaikki kuulemansa sanat visusti kellariinsa, jotta pysyy hengissä. Mutta on elintärkeää myös lähteä sille matkalle, jonka Raamatun sanat luovat ja kertovat. Tietäjiä ajoi polttava halu saada tietää, missä se äskensyntynyt kuningas olisi. Mutta tiedolla oli käytännöllinen tarkoitus: päästä sen kautta palvomaan ja kumartamaan lasta, taivaan kuningasta, palvelemaan häntä ja antamaan hänelle lahjoja, omin kätösin koottuja ja piirrettyjä, piskuisia uhreja Kristus Vapahtajalle.

Loppiaisen tietäjät, näin väitän, kertovat esimerkillään, että kristillinen usko on älyllinen ja tiedollinen koulu, mutta ei vain sitä. Kristillinen usko on vaivalloinen matkanteko Kristuksen kanssa ja Kristuksen luokse, matka hämärässä, katse tähtitaivaan ihmeellisessä, oudossa tähdessä, joka lupaa matkan päässä elämän ja valon, ei kuoleman ja pimeää.