Kartanon monta huonetta

Joh. 14:1–7 

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”
Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.”

PAIKAT KUNTOON

Tiedättekö sen tyypin, sen ärsyttävän tyypin, joka puhuu suunnittelemistaan remonteista, tekeillä olevista remonteista, melkein valmiista remonteista ja sitten juuri valmiiksi tulleista remonteista?

Eikä vain puhu.

Puheripulin kyytipoikana on kuvavuori, ja niitä kuvia tulvii sitten someen ja tsättiin ja kaikkiin minänjatkeisiin mitä tämä maailma on keksinyt.

Ärsyttävä ja väsyttävä tyyppi sellainen on.

Ja itse olen juuri sellainen tyyppi.

Remonttiharrastus alkoi kolme vuotta sitten kun katselin keittiön hilseilevää lattiaa ja jokin pieni ääni vasemmalla olkapäällä sanoi, että Timo tuolle lattialle voisi ehkä tehdä jotain. Siitä se alkoi.

Nyt olen sellainen tyyppi, että vähille ja vielä jäljellä oleville ystävilleni lähetän päivittäin tällaisia kuvia.

KUVA 1

Tässä on kaivettu nyt kiviä ja maata pihasaunan edestä ja valmisteltu paikkaa pikku terassille.

KUVA 2

Tässä on jo paikkaa valmisteltu perustuksia varten ja niskoja mallailtu jalkojen ja palkkikenkien varaan.

KUVA 3

Tässä on terassin kansilaudat melkein jo kiinnitetty niskoihin.

KUVA 4

Tässä on melkein valmis terassi, etätyöskentelyyn kalustettu. Reunakivet vain enää puuttuvat.

Jos joku kysyisi, miksi haluan niin vimmatusti fleksata ja lähetellä kuvia aikaansaannoksistani, niin löytyisi varmaan paljon huonoja syitä. Mutta yksi syy on sama kuin tänään Jeesuksella, kun hänkin näyttää oppilailleen pari kuvaa Taivaallisen Isänsä mahtavasta kartanosta ja sen huoneista.

Se syy on tämä: Mä niin odotan sitä hetkeä, kun saan teidät tänne! Sitten istutaan näillä pehmeillä tyynyillä ja aurinko paistaa ja juodaan simaa ja grillataan ja katsellaan välillä kaukoputkella lintuja.

Samoin kuin tämän maailman remonttitumpelot, joiden sydän ihan pakahtuu karvaisten pikku kätösiensä aikaansaannosten esittelystä, ei Vapahtaja Jeesuskaan malta olla laittamatta omilleen vähän kuvia, että tällaista kuulkaa paikkaa ollaan teille valmistelemassa!

Vimottenpäälle kartano on tulossa!

Ajettä kuulkaa kun sinne pääsette, omaan sviittiin!

Minusta me voidaan luottaa Jeesuksen sanoihin tänään: hänen sanansa ovat kuin kuva tulevasta hienosta kodista, Isän kartanosta, jossa on paljon ja erilaisia huoneita, ja joka on Rivendell, Viimeinen Koto. Ei se ole mikään vankila eikä Metsätalo, 70-luvun brutalismin panopticon, vaan Suuren Arkkitehdin ja hänen Puuseppä-poikansa omin käsin valmistama. Kaikki ikävä, mitä täällä tunnet, on oikeastaan ikävää juuri siihen kotiin.

MIE PYSÄHYN

Jeesus lupaa olevansa jokaiselle ihmiselle tie ja totuus ja elämä. Sanat eivät ole painostava kielto vaan lempeä kutsu.

Kristus kutsuu tielle ja on samalla tie.

Kristus ei valehtele eikä kiertele eikä koskaan petä.

Kristus ei vie sinulta elämää pois vaan antaa sen.

Jos olet kristitty, elämäsi ei ole koskaan umpikujassa eikä pääty tiettömään maastoon, vaikka itse eksyisit ja kokisit niin.

Vanha piispa oli kerran matkalla Ylä-Lapissa, tuntureilla, ja kohtasi nuotiopaikalla ikivanhan saamelaisukon, joka vaikutti siltä kuin olisi ollut jängällä yhtä kauan kuin kivet ja jäkälä. Juteltiin niitä näitä ja ihasteltiin valtavia tiettömiä erämaita, jotka jatkuivat silmänkantamattomiin. Silloin piispa kysyi ukolta, eksyikö tämä koskaan pitkillä matkoillaan tunturissa.

-Kah, eksyhän mie, kuului yllättävä vastaus.

Kun ei varmaan ole puhelinta ja karttoja, mietti piispa, mitäs ukko teki silloin kun eksyi? Alkoiko huutaa vai rukoilla vai juosta auringon suuntaan?

Ukko mietti hetken silmät sirrillään ja vastasi:

-Kah, mie pysähyn. Keitän kahavit, ja lähen kottiin.

Kun eksyt, tee kuin saamelaisukko. Pysähdy. Ole paikallasi ja palauta mieleesi uudelleen ja uudelleen Jeesuksen yksinkertaiset sanat. Sinä et ole tie, vaan Kristus on. Sinä et ole totuus, vaan Kristus on. Sinussa ei ole elämää, vaan Kristus on sinun elämäsi, vaikka olisit hukassa, yksin tai jopa ihan kuollut.

Mie pysähyn, keitän kahavit – ja lähen kottiin.

MINNE SINÄ MENET

Muistan joskus, kun lapset olivat pienempiä, että kun menin kaupasta hakemaan banaania ja wc-paperia, jätin jälkikasvun autoon odottamaan ja katselemaan Vehmaan keskustan maisemia. Ja sanoin lähtiessäni juuri kuin Jeesus: minä menen nyt, mutta tulen sitten takaisin. Ei mene kauan, odota täällä hetki, mä tuun ihan pian ja sitten mennään kotiin.

Ja lapsi nyökkäsi ja jäi odottamaan, koska tiesi ettei tarvitse odottaa kauan ja että isä pitää sanansa.

Samoin sanoin on rakas Jeesus sitoutunut sinuunkin. Kristus on luvannut olla sinun ja taluttaa sinut kerran sinne, missä hän on, Isän luona.

Älä väsy odotukseen, älä pety Jeesukseen. Kristus pitää varmasti minkä lupaa.

Ja vaikka väsyt tai petyt, sekään ei paljon haittaa, eikä vaikuta kotiuttamispäivään. Muistan, miten kerran tulin takaisin autoon ja vannon että olin ollut poissa ehkä viisi, korkeintaan seitsemän minuuttia. Takapenkin odottajan pinna oli kuitenkin ollut arvaamattoman lyhyt. Siellä odotti kiukkuinen ja ärtynyt takapuoleen ammuttu karhu, joka huusi suoran korjaavan palautteen: missä sä oikein viivyit! sähän lupasit tulla ihan pian! mä jouduin oottaan täällä melkein ikuisuuden!

Jos isä vastaa tuollaisessa tilanteessa lapselleen näin:

Heei, lapsikulta, olin poissa vain viisi minuuttia ja nyt oon tässä.

Ei mitään hätää.

Nyt mennään kotiin.

Niin mitä luulet, eikö Vapahtaja vastaa samaa tai vielä parempaa?