Jeesus karanteenissa

Mark. 1:12–13

Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.

DESOLATIO

Nämä muutamat sanat ovat Markuksen evankeliumin alusta, heti sen jälkeen, kun Johannes Kastaja on kastanut Jeesuksen ja taivaasta on kuulunut ääni: Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.

Jeesuksen julkisen toiminnan pitäisi siis tästä hetkestä alkaa, mutta se alkaakin aivan nurinkurisella tavalla. Henki ajaa Jeesuksen autioon maahan. Siinä lukee oikeastaan, että Henki heittää Jeesuksen ulos, ἐκβάλλει, pois ihmisten kylistä, ihmisten seurasta. Ei tapahdukaan niin, että Jeesuksen kaste olisi se hetki, kun esiintyjä astuu punaisten samettiverhojen läpi valaistulle estradille ja tuhatpäinen yleisö nousee seisomaan hakaten villisti käsiään yhteen. Tapahtuukin niin, että Jeesus heitetään ulos, yksinäisyyteen, koetteelle.

Autiomaa on erikoinen paikka.

Sehän on ennen kaikkea autio, tyhjä. Siellä asui demoneja, tyhjyyden henkiä, ja villejä eläimiä, skorpioneja, sarvikyitä ja yöllisiä sakaaleja, raunioissa ja wadeissa huutavia aavikon pöllöjä, mutta ei inhimillisiä ihmisiä, ei seuraa, ei ketään. Euroopan kielissä autiomaata kutsutaan nimellä desolatio, lohduttomuus, toivottomuus, perimmäinen yksinäisyys. Sinne Henki heittää Jeesuksen, Isän rakkaan Pojan.

Jotkut teistä tietävät, miltä yksinäisyys tuntuu. Yksinäisyys on olosuhde, joka koetaan aivoissa samoilla alueilla kuin fyysinen kipu. Yksinäisyys on aivan eri asia kuin yksinolo, se kuuluisa oma aika tai aika itselle. Yksinäisyys on desolatio, lohduttomuus, kärsimyksen muoto, joka voi tuntua niin kauhealta, että ihminen alkaa toivoa olevansa mieluummin kuollut. Yksinäinen ihminen on ulkopuolella, autiomaassa, siellä missä muut ihmiset eivät ole. Yksinäinen on näkymätön, huomaamaton, olematon.

Jos haluat lyhyen johdantokurssin yksinäisyyteen, voit kuunnella paastonajan hartaudeksesi tänä iltana Ylen Areenasta puolen tunnin ohjelman, ”Yksinäisyys hakkeroi aivot” (https://areena.yle.fi/audio/1-4342274)

40 PÄIVÄÄ

Tuollaiseen lohduttomuuteen Jumalan Henki Jumalan Pojan heittää neljänkymmenen päivän ajaksi. Onko se mielestäsi lyhyt vai pitkä aika? Viimeisen vuoden ajan jokaikinen maailman asukas on viimeistään oppinut sanan karanteeni, ja aika monet meistä ovat päässeet myös kokemaan miltä karanteeni tuntuu. Sana tulee tietenkin Raamatusta, ja se tarkoittaa juuri tuota 40 päivän aikaa. Keskiajalla quarantenaa käytettiin vaikkapa Venetsiassa ruttotaudin torjumiseen. Satamaan tulevat laivat odottivat 40 päivän ajan ennen maihin tuloa, jotta rutto ei pääsisi leviämään. Meille karanteeni tarkoittaa isolaatiota, eristymistä, kanssakäymisen katkaisua, jonka päämääränä on tietysti parantuminen, terveeksi tuleminen, eli salvatio, eikö niin?

Jos joutuisit 40 päivän karanteeniin, täydelliseen yksinäisyyteen muista ihmisistä, luulen, että pitäisit ajanjaksoa pitkänä. Muistatko Raamatusta muita 40 päivän tai 40 vuoden ajanjaksoja?

Nooa taitaa olla arkissa 40 päivää, Mooses vuorellaan 40 päivää ja Israelin kansa eli Jaakob, jota Herra Jumala rakkaasti myös nimittää lapsekseen ja pojakseen, sekin viipyy desolaatiossa, erämaassa 40 vuotta ennen kuin pääsee Luvattuun maahansa.

Miksi ei heti? Eikö Jumala ole kaikkivoipa ja väkevä? Mihin hän tarvitsee aikaa?

Ja silti näyttää, että Jumala rakastaa tarinankertojana ns. slow burner -tyyppistä kertomusta eli draamaa, joka rakentuu pitkän ajan kuluessa, hiljalleen, venyen ja jännitettä keräten. Jumalan kertomus ihmisten pelastumisesta on pitkällinen kertomus, ei mikään instant ateria, joka tilataan nopeasti, maksetaan äkkiä ja vetäistään huiviin pikana. Semmoinen on koko Raamatun tarina, vähän kuin Herman Melvillen Valkoinen valas, missä ensin 600 sivua seilataan laivan kannella, 40 päivää ja yötä ja lopussa rytisee niin että hampaat suusta lähtee.

Paastonaika on karanteeni, 40 päivän ja 40 yön pitkä ajanjakso, hiljaisuus, vaitiolo, jolla valmistaudut elämäsi juhlaan, suureen sovituspäivään ja Kuninkaan paluuseen. Lakkaa klikkailemasta, lakkaa pikakelaus, suostuu hitaan Jumalan hitaaseen aikaan, suostu odottajaksi, suostu panemaan suusi kiinni, suostu olemaan jakamatta kaikkea mitä sylki suuhusi tuo. Jumala ei ehkä tarvitse aikaa itsensä takia, jotta saisi sinut pelastettua, mutta sinä tarvitset. Mitä hyvää koskaan on syntynyt äkkiä, käden käänteessä, kiireellä?

KIUSAUKSET

Kuten sanoin erämaassa ei asu ihmisiä, vaan yksinäisyydessä jolkottavat luihut demonit. Evankeliumissa Jeesusta koettelee itse kärpästen herra, Saatana, maankiertäjä.

Jukka Thurén kirjoittaa:

”VT kertoo sekä Israelin että monien Jumalan miesten koettelemisesta. Koetteleminen on tarpeen, koska Jumalan kutsumat ihmiset eivät toimi tahdottomina välikappaleina tai mekaanisina äänitorvina vaan heidän on määrä olla Jumalan valtuutettuja, itsenäisesti ajattelevia mutta (…)  kuuliaisia Jumalan edustajia. Siksi heitä on ennen päätehtävän suorittamista sekä harjoitettava että koeteltava, jotteivät he tiukan paikan tullen pettäisi. Niin myös Mark. kertoo, että ensin taivaallinen ääni kutsui Jeesusta Jumalan Pojaksi mutta sitten Saatana sai koetella, uskoiko Jeesus todella sen sanan ja elikö hän uskollisena Jumalan Poikana.” (J. Thurén, Markuksen evankeliumi)

On erikoista ja erityistä, että Markuksen evankeliumin ensimmäisiä kuvia on kuva Kristuksesta Saatanan koeteltavana ja kiusattavana. Jos sinusta tehtäisiin elämäkerta, olisiko sen päällimmäisenä asiana tieto siitä, millaisiin kiusauksiin jouduit?

Kristuksen ja hänen pyhiensä elämästä tätä tietoa kuitenkin auliisti jaetaan. Colmarin kaupungin luostarinkirkossa on kuuluisa triptyykki Ristiinnaulitusta. Sen taustapuolella on maalaus pyhästä Antoniuksesta, erämaan askeetista, jonka elämäntarina vaikutti aikanaan moniin tunnettuihin kirkon opettajiin. Antoniusta ei maalauksessa kuvata säkenöivän edullisessa ja hienosti brändätyssä asussa, ei nuorena ja kauniina bikineissä tai alusvaatteissa, vaan vanhana äijänä, jota tuhat ja yksi pirua ja perkelettä riepottelee ja repii sinne tänne rumasti ja epäviehättävästi. Kuvan nimi on Pyhän Antoniuksen kiusaukset.

Jos sinä olisit tuossa kuvassa, niin millaisia nimiä noilla rumilla räähkiöillä olisi? Millaiset kiusaukset ja koettelemukset sinua repivät? Miten ne ovat sinut kaataneet? Mikä niistä on helmaolentosi eli se kiusaus, joka tarttuu takin liepeeseen kuin vanhaan ystävään?

Ei taida olla ihan sattumaa, että kuva kamalista kiusauksista on Ristiinnaulitun Kristuksen taustapuolella siellä Colmarissa, Isenheimin rujon messiaan mestariteoksessa. Kiusatulle Antoniukselle ja kaikille muille desolatiossa, erämaassa, asuville on apu ahdinkohon siinä, että Jumalan Poika on ollut myös kaikessa kiusattu niin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Nuo Antoniuksen kiusaukset luostarinkirkon taulun taustapuolella ovatkin kuin visuaalinen kommentaari tämän päivän Heprealaiskirjeen tekstiin:

Hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. (Hepr. 2:9, 17–18)

Samalla kun paastonaika kutsuu sinua suostumaan karanteeniin ja erämaahan, suostu myös Antoniuksen osaan, kiusatuksi, kampatuksi, langenneeksi ja kipeäksi. Ei Jeesus tullut tähän maailmaan terveitä parantamaan, vaan parantamaan sairaita. Hän ei ole vanhurskaiden vapahtaja vaan syntisten vapahtaja.

ENKELIDIAKONIAA

Olen koko ajan väittänyt, että Jeesus oli ypöyksin desolaatiossa Saatanan testattavana. Mutta tämähän ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa, jos lukee tuon pitkän evankeliumitekstin loppuosan huolella. Siellähän sanottiin:

enkelit pitivät hänestä huolta, οἱ ἄγγελοι διηκόνουν αὐτῷ

Kreikka on siitä mukava kieli, että sitä ymmärtää hyvin, vaikka ei olisi koskaan opiskellut sitä ollenkaan. Enkelit ovat tietysti aggeloi, ja dieekonoun tulee sanasta diakonia, palvelu, tarjoilijan tai rengin ja piian työ.

Samalla kun Jeesus elää yksinäisyydessä ja karanteenissa ja valmistautuu Vapahtajan virkaansa, hänellä kuitenkin on seuranaan aina välillä enkeleitä, jotka harjoittavat diakoniaa, vierailevat hänen luonaan, tulevat juttelemaan, keittävät kahvit ja kysyvät, mitä kuuluu.

Tuossa Ylen ohjelmassa jonka erään tuttuni suosituksesta kuuntelin, sanottiin lopuksi näin: yksinäisyyttä lievittää ja murtaa, kun joku huomaa, joku näkee, joku sanoo sinulle jotain. Jos kerran Herramme Jeesuskin on tarvinnut tällaista diakoniaa, eikö paljon ennemmin jokainen meistä, ja etenkin siellä desolaatiossa, karanteenissa, kaipaa ja janoa tätä enkelten palvelusta.

Jumala varmaankin siunaa paastonaikasi, ellet syö karamellia tai juo viiniä sen aikana.

Mutta epäilemättä ja varmasti on paastonaikasi siunaukseksi sinulle ja lähimmäisellesi, jos otat onkeesi Markuksen evankeliumin ensimmäisen luvun opetuksen:

1. Vapahtajakin heitettiin yksinäisyyteen, siihen samaan desolaatioon, jota sinäkin olet saanut ehkä maistaa.
2.  Vapahtajakin koki kiusauksia ja kärsimyksiä, jotta voisi lääkitä ja parantaa sinut, langenneen ja syyllisen.
3. Rakas Vapahtajakin tarvitsi enkelten diakoniaa, hetkittäistä seuraa, että joku näkee, joku huomaa, joku sanoo edes jotain.