Cyprianus: Kirkon ykseydestä (5-10)

Cyprianus, Karthagon piispa, kuuluu varhaisiin pohjoisafrikkalaisiin kristittyihin kirjoittajiin. Hän kääntyi kristityksi ja sai kasteen n. vuonna 246. Jo muutaman vuoden kuluttua 248/249 hänestä tuli Karthagon, Pohjois-Afrikan suurimman kaupungin piispa. Cyprianuksen elämä kristittynä ja pappina oli levoton ja vaikeuksien täyttämä. Hänen piispuuskauteensa osui kaksi laajaa vainoa, jotka on nimetty keisari Deciuksen ja Valerianuksen mukaan. Deciuksen vainon aikana Cyprianus pakeni Karthagosta maan alle voidakseen sieltä käsin johtaa seurakuntaansa, mutta Valerianuksen vainot koituivat hänen kohtalokseen ja hän kärsi ensimmäisenä afrikkalaisena piispana marttyyrikuoleman 14. syyskuuta 258. Lyhyen virkauransa aikana Cyprianus ehti kirjoittaa teologisia ja moraalisia tutkielmia. Cyprianuksen nimissä on säilynyt myös laajahko kirjeenvaihto. Eräs merkittävimmistä Cyprianuksen teoksista on tutkielma Kirkon ykseydestä (de catholicae ecclesiae unitate). Alla oleva katkelma sisältää näytteen teoksen tyylistä ja teologiasta. Katkelma sisältää kuuluisan Cyprianuksen moton: ”Jolla ei ole kirkkoa äitinä, ei voi olla Jumalaa Isänä” (habere non potest Deum patrem, qui ecclesiam non habet matrem). Marttyyripiispa Cyprianuksesta tuli myöhemmin pohjoisafrikkalaisten kristittyjen kansallisaarre, jonka kaikki tahtoivat puolelleen. Augustinuksen ja donatolaisten välinen kiista 400-luvun alussa on osaltaan kiistaa Cyprianuksen perinnöstä.

* *

5. Meidän tulee lujasti pitäytyä kirkon ykseydessä ja puolustaa sitä. Erityisesti tämä koskee meitä piispoja, jotka johdamme kirkkoa, niin että toimintamme osoittaa myös itse piispanviran olevan yksi ja jakamaton. Seurakuntalaisia ei tule pettää valheilla, eikä uskon totuuksia saa rapauttaa petollisella teeskentelyllä. On vain yksi piispuus, ja yksittäiset piispat ovat tuosta yhdestä kokonaisuudesta osallisia. Samoin kirkko on yksi ja leviää runsaan kasvunsa ansiosta jo hyvin laajalle, niin kuin auringon säteet ovat monet, vaikka valo onkin yksi ja niin kuin puussa on monia oksia, mutta vain yksi, sitkeästä juuresta kasvava runko. Samalla tavoin yhdestä lähteestä pulppuaa useita puroja ja vaikka vedenpaljoudet näyttävät leviävän moneen suuntaan runsaan kumpuamisen tähden, niiden alkuperä on kuitenkin vain yksi. Vaikka erottaisit auringonsäteen pois auringosta, taivaankappaleen valo ei silti särkyisi osiin eikä menettäisi ykseyttään. Jos katkaiset puusta oksan, irrallinen oksa ei enää pysty viheriöimään. Jos patoat puron irti lähteestä, se tyrehtyy kuivaksi.
Näin on Herransa valon täyttämä kirkkokin levinnyt koko maailmaan ja ulottanut säteensä kaikkialle – silti valo, joka siroaa kaikkialle, on yksi eikä Kristuksen ruumiin ykseys siitä hajoa. Kirkko ulottaa oksansa kaikkialle maailmaan runsaita hedelmiä notkuen ja sen virrat syöksyvät vuolaina joka kolkkaan – silti niiden pää ja alkupiste on yksi, ja yksi on hedelmällinen äiti, lapsilleen niin antelias. Äidin kohdusta olemme syntyneet, hänen maitonsa meidät ravitsee ja hänen henkensä saa meidät elämään.

6. Kristuksen morsiamella ei ole salasuhteita. Hän on puhdas ja uskollinen. Hänellä on vain yksi koti, jossa hän varjelee yhden ainoan makuuhuoneensa viattomuutta ja koskemattomuutta. Hän pitää meidät turvassa Jumalaa varten, hän on sinetöinyt synnyttämänsä lapset Jumalan valtakuntaan. Mutta ihminen, joka eroaa kirkosta, aloittaa salasuhteen ja erkaantuu samalla kirkon saamista lupauksista. Se, joka jättää Kristuksen kirkon, ei tule saamaan Kristuksen kunniaa. Hänestä tulee muukalainen, epäpyhä, vihollinen. Jolla ei ole kirkkoa äitinä, ei voi olla Jumalaa Isänä. Jos Nooan arkin ulkopuolella olisi joku voinut pelastua, siinä tapauksessa myös kirkon ulkopuolella voisi pelastua! Herran kehotus on tämä: ”Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa” (Matt. 12:30). Joka rikkoo Kristuksen rauhan ja yksimielisyyden, toimii Kristusta vastaan. Joka kokoaa muualla kuin kirkossa, se hajottaa Kristuksen kirkkoa. Herra sanoo: ”Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh. 10:30). Lisäksi on sanottu Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä: ”ja ne kolme ovat yhtä” (vrt. KR38 1. Joh. 5:7). Jos joku uskoo tämän ykseyden olevan perua Jumalan omasta vakaasta olemuksesta, miten hän voi ajatella että näihin taivaallisiin salaisuuksiin perustuvaa ykseyttä voi kirkossa silpoa tai rikkoa yhteen sitoutuneita sydämiä hankkiutumalla eroon muista kristityistä? Joka ei pitäydy tässä ykseydessä, hylkää Jumalan lain, hylkää uskon Isään ja Poikaan, hylkää elämän ja pelastuksen.

7. Samaa ykseyden salaisuutta ja erottamattoman yhteenkuuluvuuden ja yksimielisyyden sidettä kuvataan evankeliumissa, kun kerrotaan, että Herran Jeesuksen Kristuksen paitaa ei jaettu eikä lainkaan leikattu, vaan Kristuksen vaatteesta heitettiin noppaa, niin että voittaja saisi sitten pukea sen päälleen ja omistaisi paidan kokonaisena ja ehjänä ja jakamattomana. Pyhässä Raamatussa kerrotaan näin: ”He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: ’Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.’” (Joh. 19:23-24). Kristus kantoi siis ”ylhäältä” eli taivaasta ja Isältä asti tullutta ykseyttä, jota sen vastaanottaja ja omistaja ei saanut leikata tai silpoa miltään osin, vaan sai sen itselleen kokonaisena ja yhtenä, lujana kappaleena vailla jakautumisia. Kristuksen vaatetta ei siis voi omistaa se, joka silpoo ja hajottaa Kristuksen kirkkoa.
Toisin kävi Salomon valtakunnalle hänen kuollessaan: valtakunta ja kansa joutuivat hajalleen. Tuolloinhan profeetta Ahia tuli kerran tiellä kuningas Jerobeamia vastaan ja leikkasi viittansa kahteentoista palaan sanoen: ”Ota itsellesi kymmenen palaa, sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Minä repäisen valtakunnan Salomon kädestä ja annan sinulle kymmenen valtikkaa. Kaksi valtikkaa minä jätän hänelle palvelijani Daavidin tähden ja Jerusalemin tähden, sillä tämän kaupungin minä olen valinnut oman nimeni kunnian tähden.’” (vrt. 1. Kun. 11:31-32).
Profeetta Ahia leikkasi viittansa palasiksi silloin, kun Israelin kaksitoista heimoa leikattiin erilleen. Mutta koska Kristuksen kansaa ei voi leikata erilleen, hänen paitansa oli saumaton ja kokonaan samaa kudosta, niin että sen omistajat eivät voi sitä jakaa: näin meille Kristuksen kansalle, joka on pukenut hänet ylleen, osoitetaan, että yksimielisyys ja yhteenkuuluvuus on jakamatonta, niin että olemme lujasti yhdessä ja yhteydessä kaikkiin. Tällä vaatteensa salaisuudella ja merkillä hän siis julistaa, että kirkko on yksi.

8. Ei kai kukaan voi olla niin kavalan petollinen tai riidanhaluinen raivohullu, että voisi ensinnäkään kuvitella rikkovansa Jumalan ykseyttä, saati todella ryhtyä yrittämään sitä niin, että alkaa silpoa Herran vaatetta, Kristuksen kirkkoa? Jeesus itse opettaa evankeliumissa näillä sanoilla: ”On oleva yksi lauma ja yksi paimen.” (Joh. 10:16). Voiko siis jollain paikkakunnalla tosiaan jonkun mielestä olla joko monia paimenia tai useita laumoja? Apostoli Paavali tähdentää meille tuota samaa ykseyttä, kun hän painokkaasti kehottaa näin: ”Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä.” (1. Kor. 1:10). Samoin hän sanoo: ”Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.” (Ef. 4:2-3). Kuvitteletko tosiaan voivasi kestää ja elää onnellisena, jos eroat kirkosta ja rakennat itsellesi omia kappeleita ja toisenlaisia asumuksia? Sanottiinhan Rahabillekin, joka on kirkon esikuva: ”Kokoa isäsi, äitisi ja veljesi ja koko isäsi suku luoksesi tähän taloon. Jokainen, joka poistuu talostasi, on itse syypää kuolemaansa.” (Joos. 2:18-19) Samoin pääsiäisen mysteerin tärkein säädös Exoduksessa on se, että karitsa, joka ennakoi Kristusta, on teurastettava ja syötävä yhdessä ja samassa kodissa. Jumala sanoo: ”Lammas on syötävä yhdessä ja samassa talossa, kukaan ei saa viedä lihaa ulos talostaan.” (2. Moos. 12:46). Kristuksen lihaa ja pyhää Herran ruumista ei voi viedä ulos eikä uskovilla voi yhden kirkon ohella olla mitään muuta kotia. Pyhä Henki kuvaa ja tarkoittaa tätä kotia, yksimielisyyden majataloa, kun hän sanoo: ”Jumala, joka saa ihmiset asumaan kodissaan yksimielisinä” (vrt. Ps. 68:6-7). Jumalan talossa, Kristuksen kirkossa on siis asuttava yksimielisinä, siedettävä toisia sovussa ja avoimuudessa.

9. Tämä on syynä myös siihen, miksi Pyhä Henki saapui meille kyyhkysen muodossa. Kyyhkynen on sopuisa ja iloinen lintu, sillä ei ole kitkerää sappea, se ei noki eikä pure eikä revi eikä raasta raa’asti kynsillään. Kyyhkynen viihtyy ihmisten lähellä. Kyyhkysillä on yhteiset pesät ja ne ruokkivat yhdessä poikasiaan, ja ne kulkevat yhdessä tiiviissä parvissa, ja ne elävät yhdessä toistensa seurassa. Ne osoittavat toisilleen rauhaa ja sovintoa hellien nokilla toisiaan. Ne täyttävät yksimielisyyden lain aivan kaikessa. Samanlaisessa avoimessa sovussa on elettävä myös kirkossa. On jäljiteltävä sisarellista rakkautta ja opittava sitä kyyhkysiltä, niin että lempeys ja sävyisyys muistuttaa karitsoiden ja lampaiden luonteenlaatua. Eihän kristityn sydämeen kuulu susien raakuus tai koirien raivotauti tai käärmeiden tappava myrkky tai julma ja villi petomaisuus? Eikö ole pikemminkin hyvä asia, että tuollaiset pedot erotetaan kirkosta, niin että ne eivät enää saa saaliikseen Kristuksen kyyhkysiä ja lampaita, ja tartuta niihin myrkyllistä julmuuttaan?
Makeaan ei voi sekoittua karvautta eivätkä ne voi pysyä yhdessä. Hämäryys ei voi vallita valossa, tyynessä säässä ei ole ukkoskuuroja, eikä rauhassa voi tapella. Hedelmällinen ei voi olla samaan aikaan hedelmätön eikä lähteistä voi kummuta kuivuutta tai rauhallisessa kelissä raivota myrsky.
Ei ole mahdollista, että hyvät ihmiset saataisiin eroamaan kirkosta. Eihän vehnääkään lennätä viima eikä myrskypuuska kaada lujan juuren varassa olevaa puuta. Sen sijaan tuulet vievät kyllä rikkaruohot mennessään ja heikot puut paiskautuvat myrskyillä maahan. Juuri sellaisia ihmisiä soimaa ja ravistelee apostoli Johannes sanoessaan: ”He ovat lähtöisin meidän joukostamme, mutta he eivät olleet meidän joukkoamme. Jos he olisivat kuuluneet meihin, he olisivat pysyneet keskuudessamme.” (1. Joh. 2:19).

10. Tästä syystä on syntynyt ja syntyy usein harhaoppeja, sillä vääntyneellä sydämellä ei ole rauhaa, eikä petollinen riidanhalu tahdo säilyttää ykseyttä. Herra kuitenkin sallii näin käyvän ja sietää tätä, sillä onhan ihmisillä edelleen tahdon vapaus. Näin myös meidän mielemme ja sydämemme alistetaan totuuden koeteltaviksi, ja ne, joiden usko läpäisee koetuksen vahingoittumattomana, loistavat kirkasta valoa ympärilleen. Pyhä Henki opettaa apostolin välityksellä: ”Täytyyhän teillä ollakin keskuudessanne ryhmäkuntia, jotta nähtäisiin, ketkä teistä osoittautuvat luotettaviksi.” (1. Kor. 11:19) Näin koetellaan uskolliset ja näin paljastuvat petolliset. Tällä tavalla jo ennen tuomiopäivää erotetaan toisistaan vanhurskaiden ja jumalattomien sielut ja rikkaruohot erotetaan aidosta viljasta.
Näin tapahtuu siellä, missä ihmiset tekevät oman käden oikeudella ilman jumalallista säädöstä itsestään johtajia milloin millekin porukalle, missä nimitetään paimenia ilman minkäänlaista vihkimysoikeutta ja missä piispan arvo vain otetaan itse itselle ilman, että sitä kukaan on heille suonut. Psalmeissa Pyhä Henki puhuu heistä ihmisinä, jotka ”istuvat pilkkaajien piispanistuimilla” (sedentes in pestilentiae cathedra, vrt. Ps. 1:1). He ovat rutto ja kulkutauti. Heillä on petolliset käärmeen suut. He ovat mestareita rapauttamaan totuutta. Heidän saastuneelta kieleltään valuu tappavaa myrkkyä. Heidän puheensa jäytää kuin syöpä, heidän opetuksensa vuodattaa ihmisten ajatuksiin ja sydämiin kuolettavan tartunnan.

CSEL III/1, 213-219