Valaistut ajat

Ilm. 22:16–17

Tänään Raamatun sanat aukaisevat meidän huoneeseemme ikkunat kolmeen suuntaan. Ne kertovat meille siitä, mitä joskus oli. Ne kertovat meille siitä, mitä nyt juuri on. Ne kertovat meille siitä, mitä on kerran tuleva. Et kristittynä ihmisenä ole koskaan pimeässä suunnattomassa tilassa, jossa et tiedä mistä tulet, missä olet nyt ja minne sinun pitää menemän. Jumalan sana on kuin valtava valokeila, joka näyttää sinulle nuo kaikki kolme suuntaa. Katsomme nyt, mitä valossa näkyy.

Joka oli

Ensimmäinen valonheitin suuntaa kauas taakse historiaan Exodukseen, Jumalan kansan pitkään marssiin pois Egyptistä omaan luvattuun maahansa. Matka ei ollut mikään ylellinen viiden tähden hemmottelureissu vaan täynnä vaikeuksia, vaaroja, kiusauksia, jopa kuolemaa ja ahdistusta. Ja se kesti pitkään. Avoimesti Vanha testamentti paljastaa, miten huonot ja kärsimättömät asenteet vaivasivat israelilaisia tällä matkalla. Kerta kerran jälkeen kuvataan, kuinka ihmiset napisevat, kitisevät, valittavat, nurisevat ja moittivat Moosesta ja ehkä myös Jumalaa vastaan, kun perille ei löydykään tietä, on nälkä, on jano, ja mikään ei tunnu onnistuvan. Kerta kerran jälkeen Jumala vastaa kansansa valituksiin, jotka eivät ole hurskaita rukouksia, vaan todella ärsyttävää, negatiivista, passiivisaggressiivista kitinää. Niin hän tekee nytkin tämän päivän kertomuksessa. Mooses saa käskyn lyödä kivikovaa kalliota, niin kuivaa ja kuollutta ainetta kuin voi kuvitella, ja siitä puhkeaa koko satatuhatpäiselle ihmispaljoudelle riittävästi vettä juotavaksi.

Kertomuksessa on erikoista, että paikannimet eivät tunnu oikein sopivan kohdalleen. Ollaan Refidimissä, ollaan Massassa ja Meribassa, ja sitten yhtäkkiä Hoorebin vuoren seinämällä. Se tarkoittaa, että paikat siis liikkuvat Jumalan kansan mukana, kuten myöhemmin Uudessa testamentissa apostoli Paavali opettaa, seuraten rabbien melko erikoista ajatusta: Hoorebin eli Jumalan läsnäolon vuori kulkee israelilaisten mukana heidän vaelluksellaan. (1. Kor. 10:4).

Jumala avasi siis yli 3000 vuotta sitten omalle kansalleen, keskelle sen hätää ja janoa ja kärsimystä, pulppuavan veden lähteen, joka sammutti itkevien lasten janon. Ennen kuin kukaan meistä on ollut olemassa ja syntynyt, Jumala on jo ollut ja pitänyt omistaan huolen. Lisäksi vettä pulppuava kallio on luettu eräänlaisena varjokuvana tai kuva-arvoituksena, kuten monia Vanhan testamentin tapahtumia, jotka kerran olivat. Paavali kertoo, miten autiomaassa aukeava elävän veden kallio tulee ymmärtää: tuo kallio, joka kulki israelilaisten mukana, oli Kristus.

Valokeila, joka valaisee menneitä aikoja, kertoo siis, että jo silloin Herra oli ja auttoi ja tarttui omiensa kohtaloon. Valokeila, joka muistuttaa menneistä ajoista kauan sitten, kertoo Jumalasta, joka on elänyt ja toiminut jo paljon ennen meitä. Silloin kun meitä ei vielä ollut, hän jo oli ja piirsi rakkautensa kuvia ja lupauksia omilleen.

Millaisia asioita menneisyyteen valoa puhkova kiila näyttäisi sinulle sinun omasta elämästäsi? Onko takanasi vain pelkkää pimeyttä ja murhetta ja ahdistusta? Vai eikö ole niin, että ilon, itkunkin hetkinä Herra on sittenkin ollut kanssasi ja auttanut? Eikö ole niin, että tähän asti Herra on sinua sittenkin auttanut, kaikesta huolimatta, sittenkin. Eikö ole niin, että kun sinut kastettiin elävän veden lähteessä kauan sitten, kaikkeuden Jumala, Herra Jeesus Kristus sitoutui sinuun väkevin sitein, vaikka olet pieni, heikko, lyhytikäinen, hetkellinen kipinä tässä maailmojen avaruudessa. Eikö ole niin, että Jumala on luvannut jo kauan sitten, lapsuudessasi, nuoruudessasi, kantaa sinua ja pitää sinusta huolta.

Eikö ole niin?

Joka nyt on

Huoneestamme avautuu ikkuna myös siihen, mitä on nyt, tällä hetkellä, juuri aivan edessämme. Siitä kertoo evankeliumin kertomus, jossa Jeesus keskustelee päivän helteessä samarialaisen naisen kanssa. Kertomuksessa sekä Jeesus että nainen puhuvat vanhoista lupauksista, siitä mikä kerran oli. Naiselle tärkeää on hänen esi-isänsä Jaakob, jonka kaivosta hän ammentaa vettä itselleen ja läheisilleen. Mutta myös Jeesus vie pitkää keskustelua kohti niitä mahtavia, suuria lupauksia, joista koko Vanha testamentti koostuu. Jumala ei koskaan lupaa mitään, mitä hän ei täytä. Jumala ei piirrä kuvia, joista ei koskaan tule todellisuutta. Koko kertomuksen pinnan alla on jano, jota nainen ja hänen sukunsa ja koko kansansa on yrittänyt sammuttaa Samarian viiden heimon ja viiden epäjumalan avulla. Keskustelu päättyy ja huipentuu siihen, että Jeesus paljastaa, kuka naisen edessä on nyt, juuri tällä hetkellä, ja mitä Hän voi antaa, enemmän ja paremmin ja täydemmin kuin kukaan. Pinnalta ja pinnallisesti kuunnellen voimme luulla, että keskustelu Sykarin kaivolla on muistiinmerkitty dialogi, joka kerran käytiin ja jossa Jeesus opettaa tuntemattomalle naiselle, että vaihtuvat avosuhteet eivät ole kristillisen perhekäsityksen mukaisia. Syvemmin ja hurjemmin ymmärrettynä kertomus tapahtuukin tässä ja nyt. Jumalan lupaukset ja kuvat täyttyvät Hänessä, joka puhuu tuon naisen kanssa – Hänessä, joka puhuu juuri nyt, tänään, sinulle. Evankeliumin sanat eivät ole jokin historiallinen maalaus tai artefakti, jota arvioiden katselemme tänä sunnuntaina ja pohdimme sen moraalisia opetuksia. Evankeliumin sanat ovat Kristuksen elävä ääni, viva vox, tässä ja nyt. Ylösnoussut Herra Jeesus ei vain kerran ollut, vaan hän on, ja hän lausuu sinulle tässä kirkossa, tämän perheväen keskellä: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

Millaisilta kaivoilta ja säiliöiltä Herra tänään kutsuu sinua pois, juomaan hänestä, joka yksin voi täyttää kaikkein syvimmät ja suurimmat nälät ja janot? Eikö ole niin, että sinunkin päiviäsi ja öitäsi vaivaavat monen monet ikävät, janot, puutteet ja kaipaukset. Eikö ole niin, että yrität niitä sammuttaa turhin, pettävin ja vaarallisin keinoin. Eikö ole niin, että joka päivä uskottelet itsellesi, miten raha ja toimeentulo pitävät sinusta huolta; miten ihmisten seura ja paljot ystävät tekevät sinut onnelliseksi; miten jokin sellainen, mitä sinä itse saat aikaan, tuo sydämeesi pysyvän rauhan ja kylläisyyden. Eikö ole niin, että vain Vapahtaja ja hänen läsnäolonsa voi tuon kaiken täyttää, olit sitten ilossa tai murheessa, turvassa tai ahdingossa, töissä tai työtön, terve tai kipeä, elävä tai kuollut? Eikö ole niin, että juuri sinulle Jeesus sanoo juuri nyt, tässä:

Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.

Eikö ole niin?

Joka tuleva on

On aika siirtyä huoneemme viimeiselle ikkunalle, josta kapea valokiila leikkaa kohti suurta tuntematonta, sitä aikaa kohti, mikä kerran on, ja joka tuleva on. Kukaan meistä ei tiedä siitä juuri mitään, eikä kukaan meistä voi taata itselleen eikä toiselle, mitä huomenna, ensi vuonna tai tämän elämän jälkeen tapahtuu. Ei kukaan meistä, mutta sentään yksi voi. Raamatun viimeisessä kirjassa, Johanneksen ilmestyksessä, ja sen viimeisessä luvussa, Herra Jumala avaa raolleen sitä paksua verhoa ja huntua, joka on tulevien aikojen edessä. Siitä raosta valokiilamme näyttää tärkeimmän ja tältä se kuulostaa:

Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.

Jumalan piirtämä kuva-arvoitus Mooseksen kalliolla on saanut täyttymyksensä tässä maailmassa ja ajassa siinä, että hän syntyi itse ihmiseksi ja on tarttunut meidän elämäämme ja puhuttelee meitä juuri nyt armon, hyvyyden ja anteeksiannon sanoilla Jeesuksessa. Mutta Raamatun viimeinen kirja kertoo, että kerran, tulevaisuudessa, tulevassa ajassa ja maailmassa, Jumalan kaupungissa, kumpuaa Karitsan valtaistuimesta elämän veden suuri ja mahtava virta, joka korjaa kaikki haavat, kaiken lian, kaikki surut ja kaikki pahat. Kastettu kristitty, sinun elämäsi on kulkemassa tuota elämää kohti. Et ole lastu laineilla, et ole hukassa, et ole eksyksissä. Ja vaikka olisit hukassa itseltäsi tai kaikilta muilta ihmisiltä, et ole hukassa Jumalalta, joka varmasti vie sinut kerran perille.

Eikö ole niin.