Autuutta, vapautta

Joh. 8:31–36 

OI, MAAMME

Ränsistynyt lato seisoo tihkusateessa
Suomi-Filmin sankari ei naista tavoita
Itku vaihtuu rehvakkaaseen nousuhumalaan
Hyttyset syö miestä tunturille nousevaa niskasta

Herännäiset, telttakokous, hevimusiikki
Jäykkä käytös, kättely ja kinkku jouluksi
Kokoomusta, keskustaa ja Urho Kekkonen
Voitko auttaa naapuria, vastaan että ”En”

(S. Putro, Helismaa)

Näin kauniisti runoilee Samuli Putro isänmaallisessa runossaan, jonka nimi on Helismaa. Nykyajan tapaan rakkaus Suomi-neitoon tunnustetaan vinosti ja paksun ironian peiton alta. Tunne ja hehku on kuitenkin sama kuin Johan Ludvig Runebergilla ja V.A. Koskenniemellä silloin joskus. Me suomalaiset ja meidän runoilijamme rakastamme isänmaatamme, vaikka se rakkaus puetaan ehkä sanoiksi harvoin ja karusti, Esson baarissa, kaamosbussissa, alokastuvassa.

Näin itsenäisyyspäivänä uskallan sanoa sen ääneen: minä ainakin rakastan omaa maatani kovin paljon. Rakastan Suomen pitkiä ja puuduttavia maanteitä, ja hyvin harvassa olevia keskinkertaisen vaikuttavia maisemanähtävyyksiä. Rakastan Suomen kummallista kieltä, josta ei ole hyötyä missään muualla maailmassa. Rakastan Suomen ruokakulttuuria, jonka peruspilarit ovat maito, puolukka ja ammuttu hirvi. Rakastan Suomen tylsiä ja pitkäpiimäisiä poliitikkoja, sillä heidän johdollaan poikani eivät joudu rintamalle. Rakastan Suomen luontoa, sisämeriä, lyhyitä kesiä, ulkosaaristoa, kuovin huutoa. Pakko myöntää: olen kiitollinen siitä, että sain neljä oikein ja lisänumeron syntyä ja kasvaa suomalaiseksi. Olen kiitollinen isänmaastani ja rakastan sitä. Olen kiitollinen hyvälle Jumalalle, että hän on antanut suomalaisille ihmisille tämän maan kotimaaksi. Sitä lahjaa saa rakastaa.

Ajattelen, että isänmaallisuus onkin juuri rakkautta. Se on kiintymystä omaa kotimaataan kohtaan ja halua toimia sen parhaaksi. Ihminen, joka rakastaa kotimaataan, ei laiminlyö sitä, eikä suhtaudu välinpitämättömästi sen kohtaloon, vaan sitoutuu omilla käsillään ja sanoillaan tekemään sille hyvää.

Jos isänmaallisuus on rakkautta, se ei siinä tapauksessa voi olla vihaa. Viime vuosina tällaista vihaistakin nationalismia on nähty ja kuultu, meillä ja maailmalla. Isänmaallisuutta ei ole muiden kansojen ja niiden asukkaiden pilkkaaminen tai vihaaminen, ei vihollisuuden viljely, ei vieraiden kyräily ja kaltoinkohtelu.

VALHEEN VALLAT

Samaan hengenvetoon kuin kiellän vihollisuuden viljelyn, myönnän, että omalla maallamme on kyllä vihollisia ja yksi niistä yli muiden. Missä ilmansuunnassa tuo vihollinen varustautuu, se selviää päivän evankeliumista, jossa Jeesus puhuu totuudesta ja vapaudesta. Nämä kaksi kulkevat siis käsi kädessä. Missä ei ole totuutta, sieltä puuttuu myös vapaus.

Minua on jonkin aikaa jo pelottanut valheen vallan lisääntyminen kielessä ja kulttuurissa. En minä sinisilmäinen ole, kyllä on valehdella osattu keskiajalla ja kolmekymmentäluvullakin. Mutta vaisto sanoo, että valheen määrä ja laatu on viime aikoina ollut teollisessa ja eksponentiaalisessa kasvussa. Vapaasti voi valita mistä ilmansuunnasta esimerkkejä hakee, kaikkialta niitä löytyy. Ei ole kauan siitä, kun pilkallisesti muisteltiin menneiden vuosikymmenien mediakulttuuria yhden totuuden torvisoitoksi ja naureskeltiin Neuvostoliiton Pravdalle. Ilakoitiin sosiaalisen median tasa-arvoistavan ja demokratisoivan uutisointia. Näyttää siltä, että hevonkikkareiden määrä ei kuitenkaan vähentynytkään, päinvastoin.

Kristittyä kutsutaan erityisellä ja painavalla tavalla rakastamaan isänmaataan totuudella, todenpuhumisella ja valheen välttämisellä. Totuus ja totuudellinen puhe ei ole ideologiaa eikä politiikkaa vaan jumalallinen käsky. Olen vähän arka puhumaan suoraan ja siksi olen kiitollinen Leevi Launoselle, joka kirjoittaa Seurakuntalaisen blogissa siekailematta näin:

”Olenkin viime aikoina hämmästelyt sitä, miten monet vaikutusvaltaiset kristityt keskittyvät luottamuksen rakentamisen sijasta sen systemaattiseen murentamiseen. Heidän viestintänsä on jatkuvaa epäluuloisuuden kylvämistä. […] Vaikka Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) edustaa huipputason lääketieteellistä asiantuntemusta, monet kristityt uskovat mieluummin salaliittoteorioihin ja levittävät pelkoa koronarokotteeseen kätketystä mikrosirusta. Vaikka Yhdysvalloissa Donald Trumpin hallinnon omat vaaliasiantuntijat ja viralliset vaalitarkkailijat yhdessä vakuuttavat, että presidentinvaalit olivat turvalliset, eikä näyttöä lopputulokseen vaikuttaneesta vilpistä ole esitetty, moni kristitty luottaa enemmän kaverinsa Facebook-sivujen päinvastaiseen väitteeseen. Vaikka lisääntyneet myrskyt ja muut epätavalliset luonnonilmiöt kertovat selvää kieltä ilmastonmuutoksesta, osa kristityistä epäilee sen olevan vain punavihreän poliittisen liikkeen keksimä valhe, jolla pyritään hallitsemaan ilmastoahdistuksesta kärsivää ihmiskuntaa.”

(Leevi Launonen, Seurakuntalainen 29.11.2020)

Suomalaiset ovat tottuneet vitseissään nauramaan itäisen naapurimaan toikkaroinneille. Kommunismin arkkitehtien rakentama Neuvostoliitto olikin merkillinen kokeilu, jossa laskettiin paljon valehtelemisen varaan. Aleksandr Solzenitsynin Gulag – Vankileirien saaristo tai HBO:n Chernobyl kannattaa ottaa joululomalla työn alle, niistähän näkee kamalalla tavalla, mitä valehtelu tekee ihmisille ja kansakunnille. Mutta enää valehtelu ei ole vain stalinistien metafyysinen tavaramerkki. Valheet, roskapuheet, salaliittoteoriat, totuudenkielto, tiedevastaisuus, tosiasioiden tunnustamattomuus, ne ovat nykyään ylikansallinen tuote. Älä ala kristittynä äläkä suomalaisena niitä kuluttamaan ja niitä ostamaan.

SORRON ALTA

Tänään itsenäisyyspäivänä kannattaa ahtaa itsensä kylläiseksi kaikkea hienoa suomalaiskansallisromanttista musiikkia, katsoa nauhalta vanhoja linnanjuhlia ja syödä kakkua sen kunniaksi, että Suomi on vapaa maa. Erityisesti voisin suositella Paula Vesalan fraseeraamaa kaunista Finlandia-hymniä. Sen sanathan liittyvät itsenäisyyspäivän evankeliumiin kuin lippu salkoon:

Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle
Sa että karkoitit orjuuden
Ja ettet taipunut sa sorron alle,
On aamus alkanut, synnyinmaa.

Sillä erolla tietysti, että Jeesuksen mielestä vapautta ei saada kansallisilla itsenäisyysjulistuksilla, ei vallankumouksilla eikä edes sodilla, vaan suostumalla Totuuden seuraajaksi. Kristityn elämässä pahimmat sortajat eivät siis olekaan ihmisiä, eivät naapuripuolueen käsitykset verotuksesta, eivät naapurivaltion geopoliittiset pyrkimykset, vaan synti, valhe ja perkele. Niiden sorron alta vapauttaa Totuus, ei ideologisessa mielessä eli pienellä kirjoitettuna, vaan henkilö nimeltä Totuus, ihmiseksi syntynyt Jumala, Jeesus Kristus.

Uudessa testamentissa ja kristinuskon traditiossa vapaus on korkeassa arvossa ja kallis aarre. Jeesuksen sotilasarvo ei ole marsalkka vaan vapahtaja. Paavalin kirjeissä kristityn uutta elämää kuvataan vapaan lapsen elämäksi, vanha elämä taas oli orjan ja vangin elämää. Martti Lutherin Katekismuksessa Jeesuksen sovitustyön merkitys on siinä, että Jeesus on ”voitollaan vapauttanut minut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan”. Augustinus opettaa, että kastettu ja uskova kristitty on saanut takaisin Pyhän Hengen lahjana vapaan tahdon, jolla kristitty voi rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään. Jos ajattelet, että kristinusko on sitovaa, orjuuttavaa, puristavaa ja kuristavaa, mitä jos kertailisit, kuinka paljon kristinuskon teksteissä rakastetaan vapautta.

Tietenkään kristityn vapaus ei ole koskaan absoluuttista vapautta, vapautta olla ja tehdä mitä vain, vaan vapaudella on jumalallinen sisältö: vapaus on vapautta tehdä hyvää, elää Jumalan omana, kuunnella Kristuksen ääntä ja kulkea hänen perässään. Kun suostuu Jeesuksen seuraajaksi, ei ole orja, vaan vapaa. Kun antaa toisen vyöttää itsensä, ei ole vanki, vaan vapaa.

Ja koska perimmäinen vapaus ei ole kansallista itsemääräämisoikeutta, vaan vapautta pahuuden ja valheen vallasta, kristitty rakastaa kyllä isänmaataan, mutta vielä enemmän taivaallista kotimaata. Siksi kristitty tottelee kyllä esivaltaa, mutta vielä enemmän hän tottelee Jumalaa. Siksi kristitty kunnioittaa siniristilippua, mutta kaikkein eniten hän kunnioittaa, kumartaa ja palvelee ristiä, Jeesuksen merkkiä.