Luomakunta on Jumalan kartano


Manikealaisilla on tapana heittää tällaisiakin kysymyksiä: ”Mitä hyötyä on niistä kaikenlaisista otuksista, joita jumala muka teki maalle tai merelle, kun ne eivät ole ihmisille mitenkään välttämättömiä? Jotkut olennothan ovat päinvastoin vaarallisia ja pelottavia.” Heidän puheensa osoittavat, että he eivät tajua, miten kaikki on kaunista luojalleen ja tekijälleen, joka käyttää kaikkia luotujaan koko luomakunnan ohjaamiseen ylhäisillä laeillaan. Jos joku hölmö amatööri astuu käsityöläisen pajaan…

Maailma on hääjuhla


Joh. 2:1–11   Ihmeellisiä asioita   Millaiset asiat ovat sinun mielestäsi ihmeellisiä? Minun mielestäni ihmeellisiä asioita ovat vaikkapa seuraavat:   Kuu näyttää taivaalla saman kokoiselta kuin aurinko. Lapintiira ei oikeastaan koskaan näe pimeää yötä eikä talvea. Vastasyntynyt oppii parissa kolmessa vuodessa aivan minkä tahansa kielen. Ennen kuin synnyin, minua ei ollut missään. Vesinokkaeläin. Kun menen illalla ulos, näen silmänkantamattomiin aurinkoja,…

Syntisiä sikiöitä ja kelvottomia keskosia?


Saarna 165 (s. 165) on pidetty Karthagon Basilica maiorum -kirkossa, todennäköisesti syksyllä vuonna 417. Saarna on ns. pelagiolaisvastainen saarna ja Augustinus käsittelee siinä pelagiolaiskiistaan liittyviä teemoja: syntiä, kuolemaa, synnin periytyvyyttä, pienten lasten yksilöllistä moraalista vastuuta ja armoa. Saarnan loppupuolella Augustinus käyttää monista muistakin saarnoista tuttua menetelmää ja rakentaa fiktiivisen dialogin kuvitteellisen pelagiolaisen vastustajansa kanssa. Tässä saarnassa pelagiolaisen vastustajan suuhun pannut…

Hyvä puhetaito ei tunne kotimaata


Puhetaidon avulla voi kietoa ihmiset totuuteen tai valheeseen. Kenellä on siis otsaa väittää, että totuuden puolustajan pitäisi kohdata valheet aseettomana ja katsella tyhmänä, kun valheitaan kaupittelevat tietävät keinot tehdä kuulijoistaan heti alkuun vastaanottavaisia, kiinnostuneita tai myötämielisiä asialleen? Valehtelijatko puhuisivat iskevästi, selkeästi ja vakuuttavasti, kun totuuden puhujien jutut olisivat kyllästyttäviä, käsittämättömiä ja epäuskottavan oloisia? Hekö saisivat rauhassa ottaa erävoittoja totuudesta pettävin johtopäätöksin, niin että valheet näyttäisivät vakuuttavilta, sillä aikaa kun…

Kolme askelta totuuden tuntemiseen


Totuuden tiellä on kolme askelta, joista ensimmäinen on nöyryys, toinen on nöyryys ja kolmas on nöyryys. epistulae 118, 22.

Miksi nämä papin hommat on niin vaikeita?


Tässä elämässä ja etenkin nykyaikana mikään ei ole piispalle, papille tai diakonille helpompaa ja hauskempaa ja ihmisten mielestä miellyttävämpää kuin viran hoitaminen leipätyönä ja olemalla kaikille mieliksi. Mikään ei kuitenkaan ole Jumalan silmissä kurjempaa ja surullisempaa ja kirotumpaa. Samoin mikään ei ole tässä elämässä ja etenkin nykyaikana piispalle, papille tai diakonille vaikeampaa, työläämpää ja vaarallisempaa kuin taistella suuren valtiaamme käskyjen mukaan. Ja taas, mikään ei ole Jumalan…

Pyhä ja puhdas kirkkomme (Mandatum donatistarum)


Seuraava teksti ei ole Augustinuksen kirjoittama, vaan harvinainen näyte “donatolaiseksi” nimitetyn pohjoisafrikkalaisen kirkon raamattuargumentaatiosta. “Donatolaiset” olivat traditionalistisia kristittyjä, jotka tunsivat Raamattunsa ja kirkon perinteen. Kun progressiivisempi pohjoisafrikkalainen kirkkokunta (jonka tunnemme “donatolaisten” vastustajien teksteistä “katolisena” kirkkona) sai pitkällisten yritysten jälkeen keisarin panemaan pakkotoimilla toteen kahden kirkkokunnan yhdistämisen, se tapahtui vuonna 411 Karthagossa toimitetun näytösoikeudenkäynnin avulla. Karthagon kokoukseen tuli keisarin käskystä molemmista…

Jumalan kaitselmuksesta


  Augustinuksen Saarna Jumalan kaitselmuksesta sisältyy François Dolbeaun editoimaan Augustinuksen  saarnojen kokoelmaan (1995). Dolbeau ajoittaa saarnan löyhästi vuosien 405–415 väliselle ajalle. Saarnassa ei ole ulkoisia ajoitusperusteita. Ennen Dolbeaun löytämää tekstiä tästä saarnasta tunnettiin vain lyhyitä katkelmia. Saarna ilmestyy nyt ensi kertaa suomeksi. Väliotsikot ovat kääntäjän laatimia. Saarna ei ole aivan tyypillisin Augustinuksen saarna. Kieli on huoliteltua ja kirjallista, lauserakenteet ovat…

Hyvää syntymäpäivää, urpot!


Kun lapset kasvavat, he luulevat päiviensä määrän lisääntyvän, eivätkä tajua, että nehän vähenevät – urpot, laskevat väärin! Ihmisen varttuessahan hänen päivänsä vähenevät eivätkä enene. Arvioi vaikka jollekin vastasyntyneelle eliniäksi 80 vuotta. Jokainen päivä minkä hän elää, pienentää päivien kokonaismäärää. Vähä-älyiset ihmiset sitten onnittelevat toisiaan, kun täyttävät pyöreitä, tai kun heidän lapsensa viettävät syntymäpäiviä. Olette te tosiaan teräviä tyyppejä! Jos viinin…

Totellaanko virkamiehiä vai Jumalaa?


Kuuliaisuus on rakkauden äiti Veljet, mitä hyötyä on Jumalan palvelijalle mistään hänen hyveestään ellei hänellä ole kuuliaisuutta? Ja mitäkö on kuuliaisuus? No, rakkaus on teille tärkeää, eikö niin? Rakkauden tytär on Kuuliaisuus. Rakkaus ei voi olla lapseton. Älkää antako kenenkään tässä pettää itseänne ja sanoa: en ole kuuliainen, mutta minä kyllä rakastan. Päinvastoin! Ei noin voi rakastaa. Aina siellä, missä…