Saarna rikkaudesta ja ahneudesta

 

Seuraava pidempi saarna on yksi Augustinuksen siteeratuimpia saarnoja. Se käsittelee omistamista, rahaa, vaurautta ja ahneutta. Teema on melko yleinen myöhäisantiikin saarnoissa eikä Augustinus kaihda suorasukaisia ohjeita siinä, miten rahaa tulee käyttää ja miten siihen tulee suhtautua. Saarna on retorisesti varsin rikas: Augustinus muotoilee omaisuuteen kiinnittyneen ihmisen sisäistä puhetta suorasanaisin vuorosanoin ja antaa sitten Jumalan vastata ”pahojen ajatusten koiperhoselle”. On huomautettu, että Augustinus ei koskaan tarkkaan täsmennä, missä kulkee rikkaan ja köyhän tulotason raja – kenties tarkoituksella, jotta saarnaajan neuvoja olisi hankalampi kuunnella muille kuin itselle suunnattuina.
Saarnatekstinä on 1. Tim. 6:7-19. Saarnaa ei ole aiemmin julkaistu suomenkielisenä käännöksenä.

**

Puhutaanpa ahneudesta

1. Saarnan aiheena on tämän päivän apostoli Paavalin teksti:

Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä. (1. Tim. 6:7–10)

Aihe onkin hieno ja saa teidät varmasti kuuntelemaan tarkkaan samalla kun se innostaa minua puhumaan. Paavalin sanat piirtävät silmiemme eteen ahneuden. Se on nyt syytettynä, enkä toivo, että sitä puolustetaan. Itse asiassa haluan, että syytetty saa langettavan tuomion ilman, että sen mukana tuomitaan ainuttakaan sen puolustajaa. Miten se onkin niin, että ahneus vaikuttaa ihmisen sydämeen sillä tavalla, että ihan kaikki – tai no, jos sanon varovaisemmin – ainakin melkein kaikki pitävät sitä paheksuttavana puheissaan, mutta sitten heidän käytöksensä kuitenkin ottaa ahneuden kainaloon kuin jonkin suojelusta kaipaavan tyttöystävän? Ahneutta vastaan ovat monet puhuneet monisanaisesti ja maalaillen ja painavasti ja faktojen avulla argumentoiden. On runoilijaa, on historioitsijaa, on puhujaa, on filosofia –joka ikiseltä tieteenalalta ja kaikista ammateista löytyy näitä, jotka puhuvat pitkät litaniat ahneutta vastaan. Hieno juttu, jos ahneus ei kuulu elämään! Mutta jos pitää valita, tunteeko ahneutta lainkaan vai saarnaileeko vain sitä vastaan, niin parempi on valita ensimmäinen vaihtoehto.

Kristityllä ei ole varaa olla ahne

2. Miettikääpä esimerkiksi niitä filosofeja, jotka ovat arvostelleet ahneutta ja sitten apostoleita, jotka myös arvostelevat sitä. Mitä eroa heillä on? Jos olemme tarkkoina, voimme nyt oppia jotakin, joka on ominaista vain Kristuksen koulukunnalle. Katsokaas, äskenhän juuri muistutin teitä: Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.

Samaahan ovat sanoneet monet muutkin. Samoin tämä on tuttua monien muidenkin sanomana: Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri.

Sen sijaan seuraavia sanoja ei löydy miltään filosofilta: Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! Pyri oikeamielisyyteen, uskoon ja rakkauteen (ks. 1. Tim. 6:11), niiden kanssa, jotka vilpittömin sydämin pyytävät avukseen Herraa (2. Tim. 2:22). Tällaista ei ole yksikään filosofi julistanut. Tuommoinen vakaa nöyryys asuu kaukana filosofien pärisevistä parroista. Paavali osoittaakin puheensa näin, ”sinä, Jumalan ihminen”, juuri siksi, että nuo filosofit ovat meidän yhteisömme ulkopuolella, vaikka ovatkin arvostelleet ahneutta ja ylenkatsovat sitä. Näin me, eli me Jumalan ihmiset, emme erehdy pitämään heitä jotenkin tärkeinä. Jotta filosofeja ja meitä uskovaisia ei ollenkaan lähdettäisi vertailemaan, pitää ihan ensimmäisenä tajuta ja omaksua se tosiseikka, että kaiken minkä teemme, teemme Jumalan tähden. Jos näet sivuutetaan tosi Jumalan seuraaminen, kuka tahansa voi moitiskella ahneuden rakastajia. Joka tapauksessa tämän pitäisi herättää meissä suurta tarkkaavaisuutta, sillä me seuraamme todellisempaa hurskauden ohjesääntöä. Eikö olisi aika noloa ja rumaa, ihan liian häpeällistä ja surullista, jos epäjumalien palvelijoiden huomattaisiin olevan ahneuden kesyttäjiä, kun taas yhden ainoan Jumalan palvelijat kulkisivat ahneuden ikeen alla ja heistä tulisi ahneuden orjia, vaikka heistä on maksettu Kristuksen veren kallis hinta.

Apostoli jatkaa ja kirjoittaa Timoteukselle: Jumala, kaiken elämän lähde, ja Kristus Jeesus, joka Pontius Pilatuksen edessä antoi todistuksensa ja lausui hyvän tunnustuksen, ovat todistajiani, (huomaatteko, miten erilaista on Paavalin kieli verrattuna filosofeihin!) kun kehotan sinua: hoida sinulle määrättyä tehtävää tahrattomasti ja moitteettomasti siihen saakka, kun Herramme Jeesus Kristus ilmestyy. Sen antaa aikanaan tapahtua

ylistettävä ja yksin hallitseva Jumala,

kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra.

Hän yksin on kuolematon,

hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä.

Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä.

Hänen on kunnia ja ikuinen valta.

(1. Tim. 6:13–16)

Meistä on tehty Jumalan perhettä, meidät on adoptoitu hänen perheeseensä. Olemme hänen lapsiaan, emme omien ansioittemme tähden vaan hänen armostaan. Olisi liian raskasta, liian hirveää, jos ahneus sitoisi meidät maahan, vaikka puhuttelemme Jumalaa näin: Isä meidän, joka olet taivaassa.

Häntä kaivatessamme saa kaikki muu olla silmissämme halvempaa. Meidän kohtalomme ei ole niissä asioissa, joiden keskelle olemme syntyneet, sillä hänen ansiostaan olemme syntyneet uudesti. Maailman tavarat voivat olla välttämättömiä tarvikkeita, mutta niihin ei tule rakkaudessa kiintyä. Ne voivat olla vaeltajan autiotupia, eivät mitään kiinteistönomistajan kartanoita. Lepää niissä hetki ja jatka sitten matkaa. Olet tien päällä – muista kenen luo olet menossa, sillä hän, joka ensin tuli luoksesi, on suuri. Ja kun lähdet tästä maailmasta, teet tilaa uudelle vaeltajalle, sehän on autiotupien sääntö. Sinä lähdet eteenpäin, jotta seuraava saa tilaa.  Mutta jos haluat päästä perille kaikkein suojaisimpaan paikkaan, älä päästä Jumalaa lähtemään viereltäsi. Mehän sanomme hänelle: sinä ohjaat minua oikeaa tietä nimesi kunnian tähden (Ps. 23:3) – ei minun oman ansioni tähden.

Kannattaa varoa rahaa ja ahneutta

3. Erikseen on siis kuolevaisuuden tie ja erikseen on hurskauden tie. Kuolevaisuuden tie on yhteinen kaikille niille, jotka syntyvät tähän maailmaan. Hurskauden tie taas ei ole yhteinen kaikille. Ensimmäistä tietä matkustavat kaikki, jotka ovat syntyneet; jälkimmäistä tietä kulkevat vain uudestisyntyneet. Ensimmäisellä tiellä synnytään, kasvetaan, vanhetaan, kuollaan. Näiden seikkojen tähden tarvitaan ruokaa ja vaatetta. Ne saavat hyvin riittää ensimmäisen tien kulkemiseen.

Miksi rasittaisit itseäsi liikaa? Matkasi on kuitenkin lyhyt. Miksi lastaat mukaasi niin paljon sellaista tavaraa, mikä ei auta sinua pääsemään perille, vaan on ennemminkin taakaksi sitten, kun matka on ohi? Sehän on jo riittävän surkeaa, että saat, mitä jatkuvasti janoat. Silloin kasaat harteillesi kuormaa, kannat yhä enemmän tavaraa. Matkaa tehdessä sinua kuormittaa kaikki omistamasi raha, ja matkan päässä kaikki keräämäsi ahneus litistää sinut maahan. Ahneus – se on sydämen saastaa. Tästä maailmasta et voi ottaa mukaasi mitään, mitä täällä rakastit. Sen sijaan viet tästä elämästä mukanasi kaikki synnit, joita rakastit. Jos rakastat täällä vääntyneellä tavalla maailmaa, silloin hän, joka teki tämän maailman, tulee kerran katsomaan sinua kieroon.

Tyydy siis sellaisiin rahamääriin, jotka riittävät ajallisen elämän kohtuullisiin tarpeisiin. Tyydy sellaiseen matkarahaan, josta Raamattu opettaa: Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. (Hepr. 13:5) Huomaa heti ensimmäisenä, mitä opetetaan: älkää juosko rahan perässä. Kun kaivat kädellä kukkaroa, älä ota sydäntä mukaan. Jos näet haluat kietoa sydämesi rahaan kiinni, tuotat itsellesi monenlaista kärsimystä. Ja mihin sitten laitat sanat: sinä, Jumalan ihminen, karta kaikkea tätä! (1. Tim. 6:11). Paavali ei oikeastaan sano, että ”kannattaa pitää etäisyyttä” tai ”vältellä” kaikkea tätä, vaan oikeastaan hän kirjoittaa ”pakene” (fuge) kaikkea tätä, kuin vaarallista vihollista.

Jos suunnittelit lähteväsi pakoon kultaa mukanasi, pakene sen sijaan kultaa. Vapauta sydämesi pakoon rahan luota, niin sen käytöstä tulee turvallista. Varo ahnasta mieltä, pidä kiinni nöyryydestä. Voit tehdä kullalla asioita, jos olet kullan herra. Jos olet kullan herra, tee sillä hyvää. Mutta jos olet kullan orja, se tekee sinun avullasi pahaa. Jos olet kullan herra, vaatettamasi ihminen alkaa sinun ansiostasi kiittää Herraa. Jos olet kullan orja, riistämäsi ihminen alkaa sinun takiasi pilkata Jumalaa. Orjan sinusta tekee ahneus, vapaan taas rakkaus. Olet ahneuden orja, ellet lähde äkkiä pakoon. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene kaikkea tätä! Jos et tässä asiassa halua jäädä orjaksi, sinun pitää lähteä karkuteille.

Tavoittele oikeaa rikkautta

4. Näin kuulit, mitä sinun pitää paeta. Mutta on sinulla myös asioita, mitä pitää seurata. Ethän pakene kuin päätön kana, etkä luovu jostain, ilman että sinulla on jotain mihin tartut. Pyri oikeamielisyyteen, uskoon ja rakkauteen! Anna näiden asioiden tehdä sinusta vauraan. Ne ovat sisäisiä rikkauksia. Varas ei pääse niihin käsiksi, ellei oma paha tahto anna sellaiselle sijaa. Varusta siis sisäinen kassakaappisi eli omatuntosi vahvaksi. Näitä rikkauksia ei voi sinulta riistää murtomies, ei vahvinkaan vihollinen, ei maahan tunkeutuva vainolainen eikä barbaari, eikä edes rahtilaivan haaksirikko. Vaikka uisit uponneesta kauppalaivasta ilman rihman kiertämää, olisit edelleen taskut täynnä näitä rikkauksia. Muistatko miehen, joka ei tosiaankaan ollut tyhjätasku, vaikka ulkoisesti hänellä ei näyttänyt olevan enää mitään. Hänhän sanoi: Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! (Job 1:21). Tuommoinen vauraus on ihailtavaa, tuollainen rikkaus valtavaa. Kulta oli mennyttä, Jumala tallella. Hän oli vailla kaikkea katoavaa varallisuutta, mutta omisti runsain määrin Jumalansa tahtoa.

Miksi haikailisitte kultaa ja näkisitte sen eteen niin paljon vaivaa ja ramppaisitte pitkin maailmaa sen perässä? Rakastakaa näitä oikeita rikkauksia ja olette välittömästi täynnä niitä. Jos sydämenne vain on auki, niiden lähde ei ehdy koskaan. Avaa sydämesi uskon avaimella, niin aarteet tekevät sinusta sekä avonaisen että puhtaan tilan. Älä ajattele itseäsi ahtaana. Sinun aarteesi, sinun Jumalasi kyllä avartaa sinut, kun astuu sisääsi asumaan.

Taloussuunnittelusta ja sijoittamisesta

5. No niin, älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. (Hepr. 13:5). Minkä vuoksi on tyydyttävä siihen, mitä kulloinkin sattuu olemaan? Koska emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois (1. Tim. 6:7). Siinä syy siihen, että tyydyt, siihen mitä tällä hetkellä on, eikä sinun tarvitse miettiä tulevaa. Mikä muuten mahtaa aina huijata ihmisiä tekemään ahneuden laskutoimituksia? ”Jospa elänkin aika pitkään…” No, eikö Jumala, joka on antanut elämän, antaisi myöskin riittävät varusteet kulkea läpi elämän? Ja onhan sinulla vähän tuloja kuitenkin, miksi alkaisit hankkia sijoituksia? Pikku putiikistasi saat vähän tuloja. Työpajastasi saat vähän tuloja. Päivittäisestä myynnistä saat vähän tuloja. Eikö se muka riitä? Miksi alkaisit koota sijoituksia? Ajattele, jos sijoitat vahingossa sydämesikin pääomaan, ja se jää siihen kiinni. Sitten kuulet kirkossa, että sydämet tulee nyt ylentää ja se kehotus kaikuu kuuroille korvillesi niin, että vastaat siihen puuta heinää. Katsos, kun vastaat jumalanpalveluksessa noihin korkeasti pyhiin sanoihin ja laulat ääneen niihin myöntymyksesi, eikö sydämesi sisälläsi silloin sinua syytä? Sydänparkasi on ahdingossa ja painettu lyttyyn; eikö se muka sano sisälläsi: Sinähän olet painanut minut maata vasten, mitä oikein valehtelet! Eikös se vain sanokin sinulle: Enkös minä ole siellä, missä aarteesi ja sijoituksesi ovat? Puhut puuta heinää! Vai ajatteletko, että hän valehtelee, joka sanoo: Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. (Matt. 6:21)

–Ei se siellä ole, sinä vastaat.

–No, kyllä se nyt vaan on, lausuu totuus.

–Eihän ole, koska en minä niitä sijoituksiani rakasta!

–Todista tuo teoin. Väität, ettet rakasta, mutta olet kuitenkin noin rikas. Olet ollutkin hyvin kuulolla ja teet oivallisia havaintoja itsestäsi. Näet eron ihmisen välillä, joka on rikas, ja ihmisen välillä, joka haluaa olla rikas. Siinä on suuri ero: olla rikas ja haluta rikkaaksi. Erottelu on myös ihan oikea. Ensimmäisellä on rahaa – toisella ahneutta.

Ahneus on kuin vesipöhö

6. Huomasitko, että apostolikaan ei sano: ”Ne, jotka ovat rikkaita.” Hän sanoi: ”Ne, jotka tahtovat rikastua.” Ne, jotka tahtovat! Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan. Tuossa puhutaan tahtomisesta eikä toteutuneesta asiantilasta. Siksi Paavali puhuu haluista. Ihmisellä on silloin halu, kun hän tahtoo päästä johonkin sellaiseen, jota hänellä ei vielä ole. Eihän kukaan halua sellaista, jonka jo omistaa. Ahneus on tosiaan kyltymätöntä. Jopa niissä ihmisissä, jotka jo omistavat paljon, halu merkitsee samaa asiaa: sitä, että tahdotaan jotain, jota heillä ei vielä ole, mutta jonka he niin paljon haluaisivat. Tyypillä on kiinteistö – hän haluaisi vielä toisen, jota hän ei omista. Sitten kun hän sen saa, hän haluaa taas uuden. Eihän hän sitten enää halua sitä, minkä hän sai hankittua, vaan alkaa haluta uutta.

Se, joka tahtoo olla rikas, haluaa, läähättää, janoaa, ja on kuin vesipöhön kourissa. Mitä enemmän juo, sitä enemmän janottaa. Ahneus on merkillisen samankaltainen kuin tuo ruumiillinen sairaus. Ahneen ihmisen sydän on kauttaaltaan vesipöhön vallassa. Jos sinua vaivaa ruumiillinen vesipöhö, olet täynnä nestettä, neste vaarantaa terveytesi, etkä kuitenkaan tunnu saavan riittävästi lisää nestettä. Sama juttu sydämen vesipöhön kanssa: mitä enemmän saa, sitä enemmän tuntuu puuttuvan. Kun omistit vähän, halusit vähän, sait iloa pikkuasioista ja tunsit riemua, kun säästöpossussa oli muutama lantti. Mutta sitten, kun tilisi ovat täyttyneet, paikkasi ovat venyneet ja sinusta on tullut sairaalloisen paisunut. Sinulle virtaa erilaisia perintöjä päivittäin. Juot ahnaasti, ja silti on koko ajan jano. ”Saisinpa tuon, niin voisin tehdä tämän. Nyt en voi tehdä oikein mitään, kun minulla on niin vähän.” Todellisuudessa käy niin, että kun saat tuon, niin alat haluta vain lisää. Puutteesi on kasvanut, ei pankkitilisi.

Raha on ylpeyden pesä

7. –Mutta en minä rakasta sitä, mitä omistan! Kyllä minä voin ylentää sydämeni ihan hyvin!

–Samaa mieltä tuosta, että jos et tosiaan rakasta, niin silloin voit ylentää sydämesi. Ja miksikäs ei vapaa sydän nousisi ylös? Mutta katsotaanpa nyt, etkö tosiaan rakasta rahojasi. Vastaa itsellesi rehellisesti, äläkä ajattele, että minä tässä syytän sinua vaan puntaroi ja kysele tätä itseksesi.

–No, en varmastikaan rakasta. Minähän jo olen rikas ja juuri siksi ei minulla ole mitään tarvetta haluta rikkaaksi, niin että sitten minä joutuisin kiusaukseen ja ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Sehän se olisi hirveä onnettomuus, ihan kauhea, vaarallinen, tappava onnettomuus se! Minä olen siis jo rikas: en enää halua rikkaaksi.

–Vai olet sinä jo rikas.

–Joo, kyllä olen.

–Etkä siis halua enää olla rikas?

–En halua.

–Ja jos et jo olisi, niin etkö sittenkään haluaisi rikkaaksi.

–En haluaisi.

–No siinä tapauksessa, koska Jumalan sana havaitsee sinut ulkoisesti rikkaaksi ja haluaa tehdä sinut myös sisäisesti rikkaaksi, kuuntelepa, mitä sanassa sanotaan rikkaille. Siellähän sanottiin tällä tavalla: Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Ne, jotka tahtovat rikastua … niin, eikö apostoli tässä puhu kuin köyhille ihmisille? Eivätkö nämä sanat tee sinusta köyhää? Lausupa ne ääneen, ja olet rikas. Sano ne sydämessäsi, sano ne sydämestäsi: En ole tuonut mitään mukanani maailmaan, enkä voi viedä mitään täältä pois. Kun minulla on ruoka ja vaatteet, saan olla tyytyväinen. Jos haluan rikastua, joudun kiusaukseen ja lankean ansaan. Sano nuo sanat ja jää sitten ihmiseksi, jonka nuo sanat sinusta tekivät. Älä kietoudu monenlaisiin kärsimyksiin, niin että sitten kun haluatkin niistä eroon, ne repivät sinut riekaleiksi.

Vai kuuntelitko sanaa rikkaana? Kyllä sinun kaltaisillesikin löytyy toisia jakeita, jotka voin lukea. Jos kuuntelet sanaa rikkaana, älä kuvittele, ettei sinulle puhuttu tänään mitään. Apostoli kirjoittaa tuolle Timoteukselle, joka oli köyhä. Sekä Paavali että Timoteus olivat molemmat varattomia. Mitähän apostoli on sitten kirjoittanut tästä asiasta Timoteukselle, köyhälle ihmiselle, sellaista, joka osuisi niihin ihmisiin, jotka kuuntelevat hänen opetusta ja omistavat paljon rahaa? Nyt kuulet: Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita (1. Tim. 6:17). Niin, on olemassa myös Jumalasta rikkaita, ja oikeastaan todelliset rikkaat ovat vain ja ainoastaan näitä Jumalasta rikkaita. Sellainen Paavali itsekin oli: olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on (Fil. 4:11).

Näytäpä minulle yksikin tämän maailman rikas, joka sanoo samaa: olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on. Eihän ahneelle riitä mikään. Niin: varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita. Mitä heille siis pitää sanoa? Että älkää halutko rikkaiksi? Hehän ovat jo rikkaita. Heille pitää siis sanoa tuon jakeen pääasia: etteivät he ylpeilisi (1. Tim. 6:17). Tuosta syystähän ihmiset haluavat olla rikkaita ja rakastaa varojaan. Rahasta tehdään ylpeydelle pesä, jossa sitä voi ruokkia ja kasvattaa. Pahinta on, että tuo lintu ei koskaan lennä pesästä vaan se jää sinne. Tärkein seikka on siis tämä: etteivät he ylpeilisi. Rikkaan tulee tajuta, ymmärtää, miettiä olevansa kuolevainen, täysin samanlainen kuin kuolevainen köyhä. Molemmat tulivat tämän maan päälle alasti, ja kumpaakin odottelee kuolema, eikä kummankaan kimppuun arkaile tauti käydä. Sairaus iskee köyhään, kun hän makaa lattialla patjallaan, mutta kuvitteletteko, että viruksia pelottaa tarttua rikkaisiin hopealla kirjailluissa vuoteissaan? Varoita siis niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi (1. Tim. 6:17). Rikkaiden täytyy tajuta köyhien olevan vertaisiaan. Myös köyhät ihmiset ovat – ihmisiä. Vaatteet ovat erilaiset, mutta iho on sama. Ja vaikka rikkaan ruumiin päälle valellaan parfyymiä ja öljyjä, samalla tavalla se mätänee, vaikkakin ehkä vähän myöhemmin. Jos ruumis mätänee myöhemmin, voitko muka väittää sen säilyvän iäti? No, oletetaan, että rikkaan ruumis pysyy haudassa mätänemättä; se on silti yhtä lailla tunnoton kuin köyhänkin. Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi (1. Tim. 6:17). Jos rikkaat eivät ylpeile, heistä tulee sellaisia kuin he haluavat ihmisten mielissä olla. Tyytykää siihen, mitä teillä on(Hepr. 13:5), silloin raha ei omista teitä.

Voit käyttää rahaa mutta et nauttia siitä

8. Katsotaanpa, miten kohta jatkuu! Etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen (1. Tim. 6:17). Rakastat siis rahaa. Jos voit, teepä rahastasi niin turvallista, ettei sinun tarvitse pelätä sen menettämistä. Oletko kasannut itsellesi omaisuuden? Pystytkö myös saavuttamaan huolettomuuden? Eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen. Se, mikä laulaen tuli, se viheltäen meni. Hetken sitä oli, hetkessä se katosi, hetken ehdit pelätä, ettei se vain koskaan häviä. Älkää panko toivoanne epävarmaan rikkauteen. Noin apostoli tempaa sinulta toivon. Mihin hän sen sitten ankkuroi? Elävään Jumalaan! Kiinnitä häneen toivosi, sydämesi ankkuri, jotta maailman myrskyt eivät sinua heittele ja hukuta; elävään Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Antaa kaikkea, joten eikö siis ennen kaikkea itsensä? Todella, hän antaa meille itsensä koko elämän päämääräksi (uere ad fruendum ipse nobis erit omnia). Minusta tämä kohta tarkoittaa ennen muuta Jumalaa: antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Onhan eri asia käyttää (uti) jotakin välineenä, ja eri asia nauttia jostain vain itsensä vuoksi (frui). Käyttöarvo syntyy erilaisista välttämättömyyden tarpeista, mutta päämääristä nautitaan niiden tuottaman ilon tähden. Niinpä Jumala antaa näitä ajallisia tavaroita, jotta käyttäisimme niitä, mutta itsensä hän antaa, jotta saisimme hänestä ilon ja päämäärän hänen itsensä tähden. Ja koska hän antaa itsensä, tässä lukee sen takia ”antaa kaikkea”. Sanotaanhan muuallakin juuri näin: Jumala on kaikki kaikissa (KR32, 1. Kor. 15:28). Kiinnittäkää siis sydämenne nauttimaan hänestä, ja silloin sydämenne on ylennetty. Irrota itsesi näistä maailman tavaroista, ja sido itsesi häneen. On vaarallista joutua tämän maailman myrskyyn, ellei ole missään kiinni.

Mikä on riittävää rikkautta?

9. Etteivät he panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen (1. Tim. 6:17). Tässä ei sanota, että toivoa ei pidä panna mihinkään vaan käsketään panna se elävään Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme.Mikä olisi sitten kaikkea ellei hän, joka on tehnyt kaiken? Eikä mikään tänne syntynyt ole tullut tänne ilman hänen tietämättään. Ei kai kukaan kehtaa sanoa: Jumala teki asioita, joista hän ei tiennyt mitään. Jumala kyllä tiesi mitä teki. Kaiken hän omisti jo ennen kuin hän ne loi. Hän omisti ne ihmeellisellä tavalla, ei siten kuin ne sitten saivat ajallisen ja ohikiitävän hahmonsa luomisessa vaan siten kuin taiteilija toimii. Taiteilijalla on sisimmässään se, minkä hän rakentaa ulkopuolellaan. Hänen sisällään ovat siis kaikki asiat hienosti, kuolemattomia, täydellisiä, ainaisia, ja Jumala on kaikki kaikessa. Mutta Jumala on erityisesti kaikki kaikessa omissa pyhissään, omissa vanhurskaissaan. Näin hän on siis riittävä, yksinään riittävä, ja hänestä sanotaan Raamatussa: ”Anna meidän nähdä Isä. Se riittää meille.” Jeesus vastasi: ”Olen ollut kanssanne jo kauan. Etkö ole vielä oppinut tuntemaan minua, Filippos? Jos on nähnyt minut, on nähnyt Isän.”(UT2020 Joh 14:8) Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, on kaikki. Hän todella yksinään riittää. Jos olemme ahnaita, rakastakaamme häntä. Jos haluamme aarteita, halutkaamme häntä. Vain hän yksin voi tehdä meidät kylläisiksi, sillä hänestä sanotaan: ”Hän ravitsee minut aina hyvyydellään” (Ps 102:5). Tämäkö ei riittäisi syntiselle ihmiselle? Näin valtava ja suuri hyvyyskö ei olisi syntiselle riittävää? Kun ihminen kerran halusi lisää, hän hukkasi kaiken, sillä ahneus on kaiken pahan alkujuuri (1. Tim. 6:10). Syystäkin Jumala jyrähtää profeetan kautta syntiselle ja Jumalasta uskottomuuden tielle eksyneelle sielulle: ”Arvelit, että kun lähdet luotani, saat itsellesi jotain enemmän” (LXX Jes. 57:8). Mutta kävikin kuin nuoremmalle veljelle: päädyit ruokkimaan sikoja, sinulta meni kaikki, olit ja pysyit tyhjätaskuna, ja jouduit viimein palaamaan kotiin loppuun ajettuna. Koeta jo ymmärtää, että sen, minkä Isä sinulle antaa, hän myös säilyttää tallessa sinua paremmin. Arvelit, että kun lähdet luotani, saat itsellesi jotain enemmän. Voi harhaantunutta sielua, täynnä uskottomuutta, rumaksi muuttunutta, kalpeaksi riutunutta, likaista mieltä – ja sellaisena silti rakastettua. Palaa jo siis kauniin rakkaasi luo, jotta voisit saada kauneuden takaisin. Palaa hänen luokseen ja sano, että hän yksin riittää sinulle.

”Sinä tuhoat kaikki, jotka pettävät sinut.” (Ps. 73:27) Mikä siis riittää? Kuuntele psalmin seuraava jae: ”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa”(Ps. 73:28). Ylennä sydämesi – älä alenna sitä maahan, älä kerjäläisten romuihin, älä mädäntyviin loukkoihin. Ahneus on kaiken pahan alkujuuri. Ja niin oli itse Aadamissa ahneus kaiken pahan alkujuuri. Hänhän halusi itselleen enemmän kuin oli saanut, sillä Jumala ei riittänyt hänelle.

Mihin maalliset varat kannattaa sijoittaa?

10. Mitä ajattelet nyt siis tehdä kaikella varallisuudellasi, jos olet rikas? Pysyhän kuulolla.

Osaatko jo olla ylpeilemättä? Hienoa!

Etkö enää pane toivoasi epävarmaan rikkauteen? Mahtavaa!

Panetko jo toivosi elävään Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme? Aivan upeaa!

Älä siis laiskottele, kun kuulet, miten sinua opetetaan seuraavassa jakeessa: Kehota heitä keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja (1. Tim. 6:18) Tuon kun näkisin, niin uskoisin myös siihen, mikä sinussa ei päälle päin näy! Sinähän sanoit:

–Minulla on kyllä kultaa, mutta en minä sitä rakasta.

–Rakkauden asiat ovat sinun sisälläsi. Enkö olisi kuitenkin ansainnut, että osoitat minulle vähän todisteita. Jumalalta et voi kätkeä mitään, mutta olisi mukava, jos näyttäisit toteen asioitasi myös veljellesi.

–Miten minä sen nyt sitten todistan?

–Seuraavasta jakeesta tietenkin: Kerää rikkaudeksesi hyviä tekoja, jaa anteliaasti muille. Köyhäthän aina haluavat jakaa, mutta eivät voi. Heillä on puute, mutta sinulla varat. Ja tässä on rikkaana olemisen etu: heti kun vain haluat, voit jakaa muille. Jakakaa anteliaasti omastanne muille (ks. 1. Tim. 6:18). Menevätkö nuo rahat hukkaan? Eivät mene: Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten (1. Tim. 6:19). Mutta entä jos rakastamme niin kovin kultaa ja hopeaa ja kiinteistöjä ja kaikkia niitä kauniita asioita, joita ihmiset omistavat, että toivomme omistavamme niitä myös tulevassa elämässä ja unelmoimme niistä, kun meille sanotaan: ”Muuttakaa sinne taivaaseen! Kootkaa sinne itsellenne aarteita!”? Siksi Paavali lisää: niin että voittavat omakseen todellisen elämän (1. Tim. 6:19). Ei siis kultaa, se jää tänne maan päälle. Ei lahoavaa tavaraa, ei ohikiitäviä mukavuuksia, vaan todellisen elämän. Miten me siis muutamme rajan yli, kun tuota tavaraa ei voi viedä sinne mukanaan eikä meillä siellä ole sitä, mihin olemme täällä sijoittaneet? Meidän Herramme ja Jumalamme haluaa tavallaan meidän rupeavan kaupantekijöiksi. Hän tahtoo välittää kanssamme kauppoja. Me annamme pois siitä, mitä meillä on täällä runsaasti, ja sitä vastaan saamme takaisin kerran, mitä taivaassa on paljon. Tähän tapaanhan monet ihmiset tekevät sijoituksia. He investoivat ensin jossain omaisuutta, ja sitten kun he matkustavat muualle, he saavat tilalle korvaavan määrän omaisuutta. Joku voi esimerkiksi sanoa tuttavalleen: otapa tästä nämä minun kultakolikkoni, ja sitten kun tulen sinne Afrikkaan, annat minulle öljyä. Omaisuus siirtyy – ja ei siirry. Hän kuljetti meren yli sen, mitä antoi, mutta ei saanut tilalle täsmälleen sitä omaisuutta, minkä sijoitti. Sen sijaan hän sai tilalle sitä, mitä halusi. Juuri samanlainen on myös meidän tapamme vaihtaa valuuttaa ja sijoittaa, eikö niin, veljet? Mitä sijoitamme ja mitä voitamme? Me sijoitamme sitä omaisuutta, jota emme voi ottaa mukaamme, vaikka kuinka haluaisimme. Mutta miksi heittäisimme sen kokonaan hukkaan? Pannaan täällä vähäiset varamme kasvamaan, niin saamme nostaa ne kerran kovalla tuotolla taivaassa! Sijoita maata, ja nostat palan taivasta. Sijoita ajallisia, nostat kerran iäisiä. Sijoita lahoavaa tavaraa, nostat katoamattomia. Ja lopulta on niin, että aina sijoitat sitä, mitä olet saanut Jumalalta, ja sitä vastaan saat – itse Jumalan. Älkää siis olko velttoja vaihtamaan valuuttaa. Tämä on uskomattoman tuottoisaa kaupantekoa. Pankaa tuottamaan se aika, jonka täällä vietätte. Tehkää kunnon tili siitä, että synnyitte tänne. Laittakaa kasvamaan korkoa koko siksi ajaksi, kuin täällä vaellatte. Näin palaamme kerran vauraina kotiin.

Pahojen ajatusten koiperhonen

11. Älä päästä sydämesi kassakaappiin pahojen ajatusten koiperhosta. Se sanoo:

–En anna mitään, muuten minulla ei ole itsellä huomenna.

Älä ajattele liikaa tulevaisuutta – tai oikeastaan, ajattele vain paljonkin tulevaisuutta, mutta paljon kauempana olevaa tulevaisuutta: he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän (1. Tim. 6:19). Eikä ole tarkoitus toimia niin kuin apostolin kirjeessä varoitetaan: ”Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta.” (2. Kor. 8:13) Riittää, kunhan ette rakasta, palvele, hamstraa, makoile kaiken kasaamanne päällä – tämä on juuri sitä, että panee toivonsa epävarmaan rikkauteen. Niin moni on mennyt rikkaana nukkumaan ja herännyt aamulla köyhänä.

Kun Jumala kehottaa, älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. (Hepr. 13:5), alkaa syntyä ajatuksia, näitä ajatuksia, jotka sanovat:

–Jos minulla ei ole pääomaa, kuka minua tukee, kun itse tarvitsen apua?

Tai:

–Niin, nyt minulla on runsaasti henkeni pitimiksi ja varat riittävät hyvin. Mutta mitäpä jos jokin onnettomuus iskee, millä sitten saan itseni lunastettua? Tai mitä jos minun on pakko mennä käräjille? Mistä sitten saan kaikki varat oikeudenkäyntikuluihin?

Jumala tekee velkaa

Vaikka osaisit kuvitella ja listata kaikki mahdolliset onnettomuudet, joihin ihmislapsi voi joutua, usein käy niin, että se yksi onnettomuus lyö säpäleiksi kaikki laskelmasi ja vakuuttamasi asiat ja niin kaikki se, minkä olit listannut vakuutettavaksi, menee sen siliän tien ja valuu hukkaan hyppysistäsi. Siksi Jumala kätki Raamattuunsa myrkyn tätä pahan ajatuksen matoa varten, tuota pahaa koiperhosta varten, samalla tavoin kuin ihmiset panevat hajupanoksia vaatekaappeihinsa, jotta koit eivät syö heidän asujaan puhki. Mikä on tuo Jumalan myrkky? Laskelmoit, ettei sinulta vain puutu varoja sen ja sen asian kohdatessa, ja teit listaa kaikista mahdollisista onnettomuuksista. Mutta etkö muistanut pelätä kaikkein suurinta onnettomuutta? Kuuntele miten tämä kohta jatkuu: ”Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut:

– Minä en sinua jätä,

en koskaan sinua hylkää.(Hepr. 13:5)

–Pelkäät kaikenlaisia onnettomuuksia ja kasaat niiden varalta rahaa. Mikset pitäisi mieluummin minua takaajanasi?”

Näin Jumala sanoo sinulle. Äänessä ei ole ihminen, sinun vertaisesi tai edes sinä itse, vaan Jumala sanoo sinulle: Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää. Jos joku ihminen lupaisi tämmöisiä, varmaan uskoisit. Ja nyt kun Jumala lupaa noin, sinä epäilet? Hän on luvannut, laatinut sopimustekstin ja allekirjoittanut velkakirjan: voit olla huoleti. Lue, mitä sinulla on kädessäsi, se on itse Jumalan velkakirja. Sinulla on siis velallisena nyt hän, jolta olet pyytänyt kaikkia velkojasi anteeksi. Aamen.

sermones 177


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: