Vesimassat

Matt. 8:23–27

Syvyyksiin

Harvat asiat saavat minulta sulakkeet yhtä nopeasti palamaan kuin kristillisen uskon älyllinen vähättely. Vaikka olen vain tällainen maalaispappi, olen saanut sukellella kristillisen ja länsimaisen kulttuurin kauniilla riutoilla ja mannerjalustan matalammissa merissä tänä vuonna pyöreät 30 vuotta. Välillä olen saanut aivan lyhyesti vilkaista niihin tummiin ja vatsaa huikaiseviin syvyyksiin, jotka alkavat mannerjalustan syöksyessä syvänmeren syvyyksiin. Vuosikymmenten opiskelun ja enemmän tai vähemmän säännöllisen syventymisen jälkeen voin varmasti todeta, että tiedän kristinuskon traditiosta ja ajattelusta todella vähän, vain sirpaleita ja laikkuja.

Tiedän, etten tiedä juuri mitään.

Ja siksi, juuri siksi on niin sietämättömän vaikea kuulla ja lukea ja katsella, kun joku journalisti tai aluesyyttäjä läpsyttelee rantaan vaaleanpunaisen itsepuhaltamansa uimalelun kanssa, kahlailee hetken vedessä ja alkaa kovaan ääneen selittää, miten pinnallista ja matalaa ja riittämätöntä tämä kristinusko kuulkaas oikein onkaan. Sellaisesta menee ihan aivo solmuun ja monesti ajattelen, että olisi helpompi kuunnella, kun joku vetäisi haarukan piikeillä liitutauluun kuin tällaista avutonta ja itseriittoista, barbaarisen ajan wikipediaölinää.

Hyvä kristitty, se kristinuskon perintö, mihin sinut on kastettu, ja joka sinua kannattelee, ei nimittäin ole pinnallinen ja typerä, se on kaikkea muuta. Tähän aikaan kuuluu semmoinen ylimielinen likinäkö, että luulemme vain 2000-luvun länsimaisten ihmisten olevan ylivertaisen kyvykkäitä ymmärtämään ja käsittämään ihmisenä elämisen mysteereitä, hyvän ja pahan rajoja ja Jumalan olemassaoloa koskevia ongelmia.

Ehkä olet kuullutkin sen lukion oppimäärän suorittaneen googlettajan voihkaisun:

”Siis, kuinka joku viel 2000-luvulla voi enää uskoo tollasii juttuihi?”

Ja niin on taas uimaleluun uhkuttu ja puhkuttu vähän lisää ilmaa, räpiköinti rantavedessä sujuu taas.

Uskokaa minua, kun sanon, että kristillinen traditio on mittaamaton valtameri, jossa on lukemattomia ihmiselämän mittaisia syvänteitä. Souda pikku jollallasi rannasta vähän pidemmälle ja pane maski ja snorkkeli naamaasi, niin tulet hämmästymään logiikan hienosyisyyttä, psykologian tarkkuutta ja herkkyyttä, käsiteanalyysien yksityiskohtaisuutta, moraalisen päättelyn kompleksisuutta, kirjallista ja tyylillistä nerokkuutta, spiritualiteetin syvyyttä, tunne-elämän tuntemuksen värikylläisyyttä, ad infinitum. Jo varhaisista ajoista asti on kristinuskon perinteessä katsottu karsaasti sitä, että monimutkaisiin ja vaikeisiin kysymyksiin tarjotaan lyhyt, helppo ja pinnallinen vastaus.

**

Tämän pitkän ränttäyksen jälkeen onkin lopulta hyvä päätyä siihen, että kristinuskon perusydin, siellä maaliviivalla, Jumalan edessä, viimeisellä rajalla, on niin yksinkertainen, niin simplex, jakamaton, että sen varassa lepäämiseen ei tarvita paljon sanoja, ei paljon älyä, ei paljon tutkintoja, ei paljon mitään. Vaikka kristillinen usko ja Jumalan ilmoitus Raamatussa on syvä kuin meri, meri kauhistava, tuon mittaamattoman vesimassan päällä pysymiseen ei tarvita kuin yksi ainoa puunkappale. Kristinusko on syvää, laajaa ja rannatonta, mutta se ei ole Mensa, yliopisto tai vauraiden prosenttiklubi.

Eikö juuri siitä ole tämän päivän evankeliumissa, Matteuksen evankeliumin 8. luvussa kysymys? Tuo evankeliumi kertoo muutamalla lauseella koko uskon ytimen. Se on yksinkertainen, ytimiin saakka. Jos et ole saanut paljon oppia, eivätkä matematiikka, kielet tai historia ole sinun lajisi – tai sinun on vaikea ymmärtää oikeastaan mitään, ole turvallisella mielin. Evankeliumi Jeesuksesta ja hänen lapsistaan myrskyssä sisältää kaiken, mitä tarvitset.

Jos taas olet korkeasti oppinut, terävä kuin partaveitsi, loogikko, filosofi, matemaatikko, ota korkeat hattusi pois päästäsi ja nöyrry: astu kalastajien veneeseen, vaahtopäihin, nukkuvan Kristuksen purteen. Opettele viimeistä päivää varten jättämään hienot työkalusi rantaan. Evankeliumi Jeesuksesta ja hänen lapsistaan myrskyssä sisältää kaiken, mitä tarvitset. Kaikki muu kuin tuo purjehdus on turhaa.

Me hukumme

Myrskykertomus piirtää elämästäsi kaksi, ja vain kaksi tärkeää totuutta. Ensimmäinen niistä on lasten oivallus mahtavien, murskaavien voimien keskellä. Alla kylmä ja hukuttava vesimassa, pään päällä pimeys ja myrsky, silmissä ei enää kotirantaa eikä suuntaa. Elämä ajelehtii, aallot lyövät yli veneen. Vaikka olisit miten pätevä, miten fiksu, miten pitkälle päässyt ja kaikkien ihailema, sinuun pätee sama kuin Bob Dylanin mukaan kaikkein mahtavimpiin:

Even the president of the United States

Sometimes must have to stand naked

(B. Dylan, It’s Alright, Ma [I’m Only Bleeding], 1965)

Vaikka olisit kuinka tiukasti ruorissa ja oman elämäsi herra, tulee päivä, jolloin ote heltiää, pursi allasi hajoaa, laudat alkavat vuotaa, ja suolavesi syöksyy sisään. Harva meistä kai pelkää asioita, joille voi itse tehdä jotain. Mutta kun sinua suuremmat voimat kohoavat edessäsi ja alkavat vääjäämättä kaatua päällesi, ja tajuat, että sinulla ei ole enää mitään, millä voit tätä koettelemusta kestää tai välttää, silloin olet lasten kanssa veneessä, myrskyssä, ja sinut valtaa pelko ja kauhu.

Tarvitseeko sinulle erikseen edes nimetä niitä voimia, joiden edessä sinun voimasi, kykysi, sanasi ja rohkeutesi varmasti hiipuvat? Saavathan sinut polvillesi joskus jo muiden ihmisten aiheuttamat vastoinkäymisetkin. Emme useinkaan voi sille mitään, että meiltä viedään työ. Hyvin monesti jäämme yksin tai vain muutaman langan varaan, kun ihmiset kaikkoavat ympäriltämme.

Ja jokaisen meistä, niin aluesyyttäjän kuin kansanedustajan, talonpojan, lukkarin, papin ja kupparin, Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin, on kerran oltava sillä paikalla, kun suuri aalto lyö yli veneen ja matka päättyy. Sille emme mahda mitään, emme mitään.

Tämä on ensimmäinen ytimiin käyvä asia myrskyn evankeliumissa.

Aallot löivät yli veneen.

Herra, me hukumme.

Lapset pelkäävät ja joutuvat ylivoimaisten mahtien eteen.

Herra, pelasta

Ja se toinen, se löytyy yhtä varmasti ja yhtä yksinkertaisena Matteuksen evankeliumin kertomuksesta. Kun lapset pelästyvät ja ovat hukkumaan menossa, he herättävät Jeesuksen. Yhtä varmaa kuin se, että me emme mahda mitään luonnonvoimille, sairaudelle ja mestari kuolemalle, yhtä varmaa on, että niiden voimien on väistyttävä Jumalan Pojan edessä. Kristusta tottelevat sekä tuli että tuuli, enkelit ja perkeleet, viimeisenä itse kuolema.

Vaikka sairastut, sairastut turvassa.
Vaikka pelkäät, pelkäät turvassa.
Vaikka kuolet, kuolet Kristuksen kyydissä.

Jokaisella meillä on asioita, joita olisi hyvä oppia uskostaan paremmin. Itselläni tällainen paremman kertauksen asia on, että olen taipuvainen pelkäämään myrskyjä ja kauheuksia enemmän kuin muistamaan sitä, kenen kanssa olen myrskyyn ja veneeseen joutunut. Voisin opetella puhuttelemaan pelkojani, rohkeasti ja räävittömästi kuin Luther, vaikka tähän tapaan.

Kas, sinä kamala myrsky ja sairaus ja hirmu pelottava kuolema. Olet kyllä ruman näköinen ja kieltämättä paljon vahvempi kuin minä, joka olen vain tämmöinen säälittävä, heikko ruipelo ja hyvin hauras matosäkki, ihraa, luuta ja karvoja. Totta on, että voisit liiskata minut alta aikayksikön. En kuitenkaan halua hukata aikaani siihen, että vellon kauhussa ja turhassa pelossa sinua kohtaan. Et nimittäin suinkaan ole maailman mahtavin herra, vaan olet silkka kärpäsenpaska ja inisevä sääski minun oikean Herrani rinnalla. Hänen nimensä on Jeesus Kristus ja hän on elävän Jumalan ainoa Poika, ja hän on ollut olemassa jo ennen sinua, silloin kun maailman perustuksia valettiin ja aikaa luotiin.

Minä aion elää ja kuolla hänen sylissään, ja jos haluat minua raapaista ja näykkäistä, tee se, sinä surkea kissanpentu, mutta tiedä, että lopulta tulet saamaan huutia eikä sinua tulla enää sietämään hetkeäkään siinä taivaallisen Isän suuressa kartanossa, johon minut on Kristuksen Jeesuksen nimessä kutsuttu. Sinne minä aion purjehtia enkä aio siellä muistella sinua ja sinun rääkäisyjäsi yhtään ainutta hetkeä. Jätä siis minut rauhaan tuolta jonninjoutavalta säikyttelyltäsi niin voin keskittyä kirjaani tai mitä ikinä minulla olikaan tässä kesken.

Myrskyn evankeliumi opastaa meitä tänään luihin ja ytimiin. Se ei ole vaikea eikä vaadi sinulta voimia, oppinutta mieltä tai edes kovin tarkkaa keskittymiskykyä. Pinnallinen ja typerä se suinkaan ole, vaan kertoo sinulle kaksi käsi kädessä kulkevaa painavaa totuutta.

Niistä ensimmäinen on: Olet pieni ja vähäinen, vaikka luulisit olevasi terve, mahtava ja voimakas.

Niistä toinen on: Kristuksen avulla olet turvassa kaikkein raskaimpina ja mustimpina päivinä. Kristus on suurempi kuin pelko, sairaus, kuolema.

Minä olen Herra, sinun Jumalasi,

minä nostatin meren pauhuun,

minun nimeni on Herra Sebaot.

Minä olen pannut sanani sinun suuhusi

ja kätkenyt sinut kätteni suojaan.

Minä, joka levitin auki taivaan

ja laskin maan perustukset,

minä sanon Siionille: ”Sinä olet minun kansani.”

(Jes. 51)