Sinun Jumalasi on nyt kuningas!

 

 

Jes. 52:8–10

Jumalan kuninkuus

Saarnatekstimme liittyy tilanteeseen, jossa ilosanoman tuoja on juossut pitkän matkaa Juudan vuoristoseudun rinteitä. Maratoonarin tehtävänä on päästä perille raunioituneeseen Jerusalemiin ja kertoa sille lohduttava sanoma. Juuri ennen saarnatekstimme alkua Jesajan kirjassa on seuraava teksti (Jes 52:7):

Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet!
Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman,
hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille:
– Sinun Jumalasi on nyt kuningas!

Tänään meidän tehtävänämme onkin tutkia, kuinka Jumalan kuninkuus tulee näkyviin maailmassamme tai meidän omassa elämässämme.

Ihantalan ihme

”Todellisen sodan fyysiset ja psyykkiset rasitukset ovat ennen kokemattomia.” Tämän opettavan iskulauseen muistan kuulleeni varusmiesaikana kapteenin suusta ainakin kahteen kertaan. Tarkoitus oli sanoa, että alokasaikana harjoitellaan ja saadaan tutuma johonkin sellaiseen, mikä koetaan todellisena sota-aikana paljon ankarammin. Sittemmin olen törmännyt samaan ajatukseen monella eri suunnalla, kun on käsitelty todellisen sodan tilanteita. Kun esimerkiksi kuvattiin uutta versiota Väinö Linnan romaanista ”Tuntematon sotilas”, niin siinä yhteydessä yksi näyttelijöistä kertoi kuvausten aikana asiantuntijoilta oppimansa näkökulman: ”Nykypäivän ihminen ei millään asteella pysty samaistumaan siihen, millaista on ollut pelko ja muu sodassa, ja millaista oli lähteä rintamalle.” Todellisen sodan taistelutilanteessa adrenaliini on korkealla tasolla. Ihminen ei paljon ehdi seurata ympärillään tapahtuvia asioita. Hän haluaa selvitä itse ja pelastaa nahkansa, tehdä parhaansa, että vieressä olevat taistelutoverit ja ystävät sekä lopulta kotona odottavat läheiset rakkaat voisivat pelastua. Kun taistelutilanne on ohi, on aikaa miettiä ja reflektoida tapahtunutta.

Suomen pelastuminen Neuvostoliiton miehitykseltä toisen maailmansodan aikana on tuonut sotakuvauksiin mukaan myös Jumalan läsnäolon. Jumala pukkaa tulla näkyviin erityisesti sellaisissa sotatilanteiden kuvauksissa, joissa Suomen itsenäisyyden kriittiset hetket olivat läsnä:

Tulimyrsky oli jauhanut suomalaisten puolustusasemat ja pirstonut metsät. Ilma oli täynnä tulta, sinkoutuvia kranaatin ja kivenlohkareiden sirpaleita, pölyä ja savua. Suomalaiset joutuivat vetäytymään aina Portinhoikan risteykseen saakka. Vihollistankit jatkoivat vielä eteenpäin, lähes Saimaan kanavalle saakka. Kukaan ei tiennyt huomisesta, jos edes seuraavasta tunnista. Mutta näistä epätoivoisista lähtökohdista muovautui lopulta Ihantalan ihme. ”Jos se ensimmäisen päivän vastahyökkäys ei olisi onnistunut, meidän olisi ollut vaikea estää koko Etelä-Suomen valloitusta. Totesimme, että omin voimin emme pysty vihollista pysäyttämään. Pakko oli pyytää Jumalalta apua”, Kenttätykistörykmentti 4:n vänrikki Lauri Koski mietti jälkeenpäin.

Miten Jumalan läsnäolo näkyi sotatilanteessa, oli tietysti mahdotonta määritellä tarkkaan. Jollakin ulottuvuudella hänen läsnäolonsa kuitenkin koettiin, ja varsinkin jälkeenpäin sotatilanteesta puhuttaessa Jumala tuli väkisinkin mukaan kerrontaan, kuten äskeisestä esimerkistä kuulimme. Suomen historian oppikirjoihin on päässyt tunnettu ilmaisu ”Ihantalan ihme”. Se kuvastaa ilmaisun taustalla olevaa ajatusta, että Jumala oli mukana taistelussa ja sai aikaan ihmeen. Mitä taktisia tai strategisia suunnitelmia Jumala tarkkaan ottaen taistelussa teki, ei kuitenkaan pystytä kerronnassa määrittelemään.

Nainen vastaan panssarivaunut

Raamattua lukiessamme kohtaamme tämän saman näkökulman Jumalan läsnäoloon vaikeissa taistelutilanteissa. Tuomarien kirjan luvussa 4 kuvataan taistelutilanne, jossa israelilaiset kohtaavat ensimmäisen kerran kanaanilaiset asevoimat tasangon taistelussa. Tarkka paikka on Jisreelin tasanko Taborin vuoren vierellä. Aikaisemmin Tuomarien kirjassa on annettu raastavia yhteenvetoja israelilaisten voimattomuudesta taistella kanaanilaisia joukkoja vastaan tasankoalueilla (Tuom 1:19): ”Herra oli Juudan heimon kanssa, ja Juudan heimo otti haltuunsa vuoriston mutta ei pystynyt kukistamaan tasangon asukkaita, joilla oli raudoitettuja sotavaunuja.”

Raudoitetut sotavaunut olivat oman aikansa panssarivaunuja. Hevosvaljakon ohjaamissa sotavaunuissa oli pyöriin kiinnitetty teriä, joista tuli tappavia viikatteita, kun sotavaunuilla ajettiin vastustajien jalkamiesten keskuuteen. Tällaisia oman aikansa panssarivaunuja vastaan israelilaiset eivät uskaltaneet ryhtyä taistelemaan. Nyt israelilaiset sotilaat olivat kuitenkin totisen paikan edessä. Naistuomari Deboran aikana Hasorin kuninkaan joukot ahdistivat israelilaisia. Deboran innoittamana israelilaisen sotakenraalin Barakin oli käytävä kanaanilaisia sotilasyksiköitä vastaan Jisreelin tasangolla. Tasanko täyttyi pelottavista hevosvaljakon vetämistä raudoitetuista sotavaunuista. Tuomarien kirjan antamien tietojen mukaan sotavaunuja oli yhteensä 900. Jos yhdet valjakot tarvitsivat n. 5 metrin levyisen tilan niin Jisreelin tasangolle ahtautui lähes viiden kilometrin pituinen rintama ja jos valjakot olivat kahdessa rivissä, niin rivistö oli yli kaksi kilometri pitkä. Barakin johtamat israelilaiset sotilasyksiköt olivat Taborin vuoren rinteillä, ainakin osittain turvassa. Kun Barak sitten hyökkää joukkoineen tasangolle kohti sotavaunurivistöä, niin sotakuvaus on yllättävän lyhyt, mutta siihen tunkeutuu vahvasti Jumalan läsnäolo mukaan. Luemme (Tuom 4:15): Barakin hyökätessä ”Herra saattoi Siseran kaikkine sotavaunuineen ja joukkoineen sekasortoon. Siseran oli hypättävä vaunuistaan ja paettava jalan.” Mitä siis lopulta oikein tapahtui?

Sodan seurauksena naistuomari Debora virittää kiitoslaulun Herralle (Tuom 5) ja siinä valotetaan toisesta kuvakulmasta taistelun kulkua. Tässäkin kuvauksessa Jumalan läsnäolo on vahvasti esillä. Deboran mukaan Jumala itse puuttui tapahtumien kulkuun ja kävi taisteluun Siseran joukkoja vastaan.

Herra, kun sinä lähdet Seiristä, kun saavut Edomin maasta,
silloin vapisee maa, silloin lankeaa taivaasta sade,
pilvet syöksevät vettä. Herra saa vuoret järkkymään,
itse Siinaikin vavahtaa Herran, Israelin Jumalan edessä.

Israelin vastustajat eli Hasorin kuninkaan joukot kuvataan pelottavina Deboran kiitoslaulussa. Siinä mainitaan myös Jisreelin tasangolla oleva Kisonin puro, joka tulvii äyräittensä yli. Se antaa vihjeen siitä, mitä lopulta taistelukentällä tapahtui. Taistelun tiimellyksessä ankarat sateet muuttivat Jisreelin tasangon mutavelliksi. 900 raudoitetulla sotavaunulla hevosten vetäminä ei pystyttykään liikkumaan nopeasti ja ketterästi puhumattakaan siitä, että niillä olisi pystytty karauttamaan israelilaisten sotayksiköiden kimppuun, jotka Taborin vuorelta lähestyivät kanaanilaisia joukkoja. Yhtäkkiä Israelin sotarivistöissä nähdään, että Jumala sotii heidän kanssaan. Raudoitetut sotavaunut jumittavat paikoillaan Jisreelin tasangon mutavellissä (Tuom 5:19-22):

Kuninkaat saapuivat sotimaan. Taanakissa, lähellä Megiddon vesiä,
jo taistelivat Kanaanin kuninkaat. Eivät he saaneet saaliikseen hopeaa.
Taivaan tähdetkin taistelivat mukana, radoiltaan ne sotivat Siseraa vastaan.
Kisoninpuro huuhtoi vihollisen mennessään, Kisoninpuro, ikiaikainen!
Eteenpäin, sieluni, voimallisesti!
Maa vavahteli kavioiden alla, kun hevoset kiitivät täyttä laukkaa.

Viimeinen säe voidaan tulkita myös ironiseksi muistutukseksi siitä, millä tavalla raudoitettuja sotavaunuja taistelussa käytettiin. Hevoset kiitävät täyttä laukkaa, ja maa vavahtelee pelottavasti. Tosiaankin täyttä laukkaa mutavellissä, pyörien irrotessa ja kauhistuneen Siseran noustessa omista sotavaunuistaan pakoon, kun intoa täynnä olevat israelilaiset jalkamiehet lähestyvät. Jumala näytti voimansa ja hevosten kiitävä laukka olikin mutavellissä muuttunut Herran Sebaotin taivaallisten sotajoukkojen kiitäväksi laukaksi kohti Siseran johtamaa armeijaa.

Herra palaa kuninkaana Jerusalemiin

Palataanpa takaisin saarnatekstimme, jossa ilosanoman tuoja on päässyt läpi Juudan vuoristoseudun ja saapunut Jerusalemiin (Jes 52:7):

Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet!
Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman,
hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille:
– Sinun Jumalasi on nyt kuningas!

Jesajan kirjan luvuissa 40-55 kuvataan uutta käännettä, jonka Jumala saa aikaan Lähi-idässä. Babylonian pakkosiirtolaisuudessa olevalle poliittisesti voimattomalle Juudan kansan jäännökselle ilmoitetaan, että uusi lehti maailman historiassa kääntyy, kun Jumala nostaa Persian kuninkaan Kyyroksen valtaan. Kyyros kukistaa Babylonian vallan ja antaa Juudan pakkosiirtolaisille mahdollisuuden palata Jerusalemiin ja rakentaa uudelleen Jumalan temppelin (Jes 44:28): ”Minä sanon Kyyrokselle: »Paimeneni.» Mitä minä tahdon, sen hän toteuttaa, hän sanoo Jerusalemille: »Sinut rakennettakoon», ja temppelille: »Sinut perustettakoon jälleen!»”

Pakkosiirtolaisten paluu Jerusalemin kuvataan Jesajan kirjan luvuissa 40-55 mahtavana tapahtumasarjana. Saarnatekstimme on yhtenä esimerkkinä tästä. Jerusalemin rauniot puhkeavat riemuun, Jumala antaa lohdutuksen kansalleen, Herran kuninkuus Jerusalemissa tulee ilmeiseksi, kun sinne nousee hänen nimelleen pyhitetty temppeli.

Ylistävien kuvausten lomassa käy kuitenkin ilmi, millainen todellisuus Jerusalemissa odotti takaisin palaajia. ”Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot”. Kotona Jerusalemissa odottivat siis rauniokasat, hävitetyt talot, maahan kaadetut muurilinjat, temppelialueella oleva iso kiviröykkiö. Ja näiden rauniokasojen päällä profeetallisessa ilmoituksessa kaikuivat liturgiset sanat ”Sinun Jumalasi on nyt Kuningas!”

Pian Jesajan kirjassa hehkutettu liturginen todellisuus kohtasi arkirealismin. Maahan palaavat Juudan kansan jäsenet kokivat Jerusalemin arjen ja omien voimien rajallisuuden karulla tavalla. Profeetta Haggain kirjasta käy ilmi, etteivät ihmiset jaksaneet ryhtyä temppelin rakennuspuuhiin, vaan he halusivat lähinnä rakentaa omat talonsa. Ja kun temppelin perustus lopulta saatiin laskettua, niin tunnelmat kansan keskuudessa olivat varsin ristiriitaiset (Esra 3:12-13): ”Mutta monet vanhat papit, leeviläiset ja sukujen päämiehet, jotka olivat nähneet edellisen temppelin, itkivät ja valittivat, kun he katselivat uuden temppelin perustuksia. Monet taas huusivat ilosta, ja äänekkäässä riemussaan ihmiset eivät kuulleet toisten itkua.” Jerusalemin temppelin rakennusprojektia kuitenkin jatkettiin ja Haggain virkatoveri profeetta Sakarja kehottaa ihmisiä tarkkaamaan pienen alun hetkiä, joihin on kätketty Jumalan siunaus (Sak 4:10): ”Sillä kuka halveksii pienten alkujen päivää?” Kun Jerusalemin temppeli lopulta saatiin valmiiksi ja siellä papit aloittivat uhripalvelun ja leeviläiset musisoijat ja kanttorit liturgisen veisuun Psalmien kirjan tekstien mukaan, niin maailmassa oli olemassa paikka, jossa näkyy ja kuuluu elävän Jumalan sana. On syytä sanoa tämä vielä uudestaan. Jerusalemissa oli siis vaatimaton temppeli, jossa kuului elävän Jumalan sana.

Herran kuninkuus laajenee koko maailmaan

Jesajan kirjan monissa teksteissä enteillään, kuinka Jumalan tuntemus pakkosiirtolaisuudesta palaavien juudealaisten toimesta leviää kaikkeen maailmaan. Jokainen kansakunta oppii tuntemaan, että maailmassa on vain yksi Jumala, Israelin palvelema Herra Sebaot, joka pitää kansastaan huolen ja joka haluaa pelastaa lopulta koko maailman. Saarnatekstimme päättyy ajatukseen, että kaikki kansat näkevät Jumalan antaman pelastuksen ja sen johdosta kansat myös saapuvat Jerusalemiin oppiakseen tuntemaan Jumalan. Tämä kansojen saapuminen on esitettynä Jesajan kirjassa moneen kertaan. Meille riittää lukea kirjan alusta (Jes 2:2-3):

Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana.
Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista,
ja kansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen:
– Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön!
Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan,
sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.

Jumalan tuntemisen leviämistä kaikkeen maailmaan on ennakoitu profeetallisissa teksteissä, kun Juudan kansa teki paluuta Jerusalemin raunioiden keskelle. Kaikki tulee tapahtumaan yllättävällä tavalla, ja profetioiden sananmuodot vaikuttivat omana aikanaan kovin utopistisilta, joku voisi sanoa jopa absurdeilta. Yksi tällainen profeetallinen sana löytyy Sakarjan kirjasta ja se on lausuttu aikana, jolloin Jerusalem oli muuria vailla oleva vähäpätöinen kaupunki Juudan vuoristoseudulla. Profetian sananmuodot sisältävät kuitenkin historiallisiin olosuhteisiin nähden mahdottoman tuntuisia utopistisia toiveita (Sak 9:9-10): ”Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti.”

Profetian mukaan Jerusalem saa kuninkaan, joka valloittaa koko maailman. Miten? Ensiksi Jerusalemin kaupungissa lakkautetaan armeija, jolloin saapuvan kuninkaan ainoaksi aseeksi jää rauhan sanoma. Sitä hän alkaa julistaa kaikille kansoille ja sillä hän lopulta saa kansat itselleen kuuliaisiksi. Kun mietitään voiko tällainen maailman valloitus todellakaan onnistua, niin silloin Jeesuksen opetuslapsilleen valtuuttama lähetystehtävä on syytä ottaa tarkastelun kohteeksi. Ensiksi oli siis profetia, utopistisen ennustus rauhan sanoman ja Jumalan tuntemisen leviämisestä kaikkialle maailmaan. Sitten oli kaksitoista opetuslasta, jotka valtuutettiin julistamaan evankeliumin sanomaa kaikkialla maailmassa. Ensimmäisenä adventtina ja palmusunnuntaina hiljaisen viikon edellä luettu profeetallinen teksti Sak 9:9-10 kertoo jotakin siitä, mikä kristillisen mission kautta on Jumalan johtamassa pitkässä pelastushistoriassa lopulta toteutunut. Jerusalemiin ratsastanut Jeesus Nasaretilainen on rauhan evankeliumin sanomallaan valloittanut maailman! Häntä ylistetään kuninkaaksi ja häntä kansat tottelevat.

Psalmi 2 ja Siionin voitokas kuningas

On syytä ottaa esille vielä yksi Vanhan testamentin kuva Jumalan kuninkuudesta. Psalmissa 2 puhutaan taivaassa olevasta kaikkivaltiaasta Jumalasta, joka suojelee Siionilla olevaa Daavidin suvun kuningasta (Ps 2:1-9):

Miksi kansat kapinoivat, kansakunnat juonia punovat?
Miksi kuninkaat nousevat kapinaan, hallitsijat liittoutuvat keskenään Herraa ja hänen voideltuaan vastaan?
»Me heitämme pois ikeemme, katkomme orjuuden kahleet!»
Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä.
Hän puhuu heille vihassaan ja kauhistuttaa heidät kiivaudellaan:
»Minä itse olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni!»
Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi minulle:
»Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi,
ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi.
Sinä alistat kansat rautaisella valtikalla,
murrat ne kuin saviastiat.»

Jumala on asettanut kuninkaansa Siioniin, pyhälle vuorelle, ja sieltä käsin hän hallitsee maailman kansoja rautaisella valtikalla, kuten Psalmin lopussa sanotaan. Kun Uudessa testamentissa annetaan selitys tälle Psalmille, niin se nähdään toteutuneeksi Jerusalemissa pääsiäistapahtumien yhteydessä (Apt 13:32-33):

Me julistamme teille ilosanoman: Minkä Jumala lupasi meidän isillemme, sen hän on täyttänyt meille, heidän lapsilleen. Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista, niin kuin toisessa psalmissa sanotaan: Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.

Milloin siis Jeesus kruunattiin kuninkaaksi Siionin vuorelle? Paavalin esittämä kristillinen tulkinta edellyttää, että Golgatan ristille korotettiin kuningas ja hänet asetettiin ylösnousemuksen kautta Jumalan Pojaksi voimassa, kun hän voitti kuoleman ja istuutui Jumalan oikealle puolelle, kuten toisessa kuningaspsalmissa, Ps 110, sanotaan.

Kuinka Jumalan kuninkuus tulee näkyviin?

Kun me mietimme tänään sitä, millä tavalla Jumalan kuninkuus tulee näkyviin elämässämme, niin tänä päivänä esille ottamamme Raamatun tekstit ilmentävät sitä, kuinka ”pienten alkujen päiviä” tulee kunnioittaa? Mitä nämä pienten alkujen päivät ovat? Ne ovat päiviä, jolloin Jumala lupaa jotakin hyvää ja Jumala lupaa hyvää silloinkin, kun meidän oma elämämme on murskana tai raunioina. Ne ovat päiviä, jolloin Jumala haluaa lahjoittaa armonsa meille ja pitää meistä huolen. Huomaamme hyvin pian, että kaikki palautuu takaisin meille niin tuttuihin asioihin, kuin armonvälineet: kaste, ehtoollinen, rippi ja niihin kaikkiin sidottu Jumalan sana. Siionin kanteleen laulussa veisaamme:

”Kallis se päivä, kun kastehen veessä lapseuslahjasi Jeesus mä sain, kallis se päivä, kun alttarin eessä lupasin olla sun lapsena ain.”

Jumalan sanan lupaus tulee hienosti esille tämän päivän evankeliumitekstissä, jossa vanha mies Simeon saa ottaa Jeesus-lapsen syliinsä. Hän lausuu sanat, jotka päivittäisissä rukoushetkissä päivän päättyessä luetaan joka ilta:

Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Simeon näkee Jeesus-lapsessa, pienessä ihmisen päivien alussa, kuinka Jumalan lupaukset Jesajan kirjassa käyvät toteen. Pelastuksen aika on koittamassa koko maanpiirissä, kun hän saa pitää sylissään lasta, joka Jesajan kirjan lupauksen mukaan on oleva valona kaikille kansoille. Simeon antaa meille kristityille myös hyvän esimerkin siitä, kuinka Jumalan kuninkuus kantaa silloinkin, kun vanhuus tai sairaus murtaa elämämme ja edessämme on kuolema. Silloin on hyvää muistella Jerusalemin raunioita ja profeetallista liturgista sanaa: ”Sinun Jumalasi on nyt kuningas!”

Jerusalemin raunioiden muisteleminen tai suoranainen kokemus kivikasojen keskellä toivottomassa tilanteessa kertoo meille vain totuuden siitä, että todellinen elämä tai Jumalalle kelpaava vanhurskaus on meidän ulkopuolellamme. Se täytyy saada lahjana Jumalalta. Päivän saarnatekstimme muistuttaa meitä siitä, että Jerusalemin rauniokasan keskellä on oleellisinta saada kuulla ja uskoa ”Sinun Jumalasi on nyt kuningas!”


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: